Yleisesti ottaen pyrin yleispätevään positiivisajatteluun, mutta nyt ei enää jaksa. Olen melkein pari viikkoa kiukutellut, ärhennellyt ja potenut erittäin rankkaa v***tusta. Olen superturhautunut elämäntilanteeseeni ja sitä kautta oikeastaan lähes kaikkeen muuhunkin. Muistutan kihisevää ampiaispesää ja ärhäkästi kiehuvaa kattilaa. Tiedättehän mitä tapahtuu, jos sitä pesää sohaisee tikulla? Tai vastaavasti sen edeltävän hetken, kun kiehuu kiehuu kiehuu ja lopulta kiehahtaa yli kattilan laitojen?
Mutta ainahan näissä hetkissä on jotain hyvääkin, ainakin minun kohdallani kiukkuenergia toimii ja pystyn suuntaamaan patoutumia asioitten hoitamiseen. Mutta raskasta se silti on.
Kävin tiistaina taas työhaastattelussa. Olin valmistautunut henkisesti ja fyysisesti tilanteeseen, miettinyt mahdollisia kysymyksiä ja hyviä, nasevia ja päteviä vastauksia. Paikan päällä tilanne olikin sitten ihan toinen ja päädyin vastailemaan tuhannen kerran samoihin kysymyksiin siitä, kuinka epäsopiva oikeastaan olenkaan. Jep, työkokemusta on vähänlaisesti, mutta eikös hyvä asenne korjaa paljon? Jep, olen korkeasti kouluttautunut, mutta sehän ei varsinaisesti ole haitaksi... vai onko?
Olen 28-vuotias ja minulla on minimaalisesti työkokemusta ylipäätänsä mistään. Nuorempana tein muutamat lyhyet kesätyöjaksot paikoissa, joista nyt sattui saamaan töitä. Opiskelujen ohella ei sivutöitä ei ehtinyt tehdä, koska vapaa-ajalla piti vääntää kaikenmaailman portfolioita, esseitä, valokuvia, kaavoja, painokankaita, näytösvaatteita. Rovaniemellä oli lisäksi työttömyyttä ylipäätään, kun etelä-Suomessa vietettiin nousukauden huumaa ja vain harvat edes pääsivät sivuduuneihin koulun ohella. Hankin siis itselleni yliopistotutkinnon ja tein yötäpäivää omia projekteja vailla huolta huomisesta.
En ajatellut jääväni työttömäksi opintojen jälkeen, muutinhan Helsinkiin ja täällähän niitä töitä piti olla tarjolla. Ja siinä vaiheessa kyllä olikin. Sitä paitsi minun piti jatkaa oman malliston parissa ja valloittaa maailma sillä. Kun se homma jäi tauolle ja sittemmin loppui kokonaan, ajattelin että aina on olemassa suunnitelma B.
Ei onnistunut sekään.
Siinä sitten istun haastatelvana osa-aikatyöhön ja yritän vakuutella, että olisin kyseisessä työssä juuri se oikea henkilö, vaikka omaankin vain vähän työhön nimellisesti sopivaa työkokemusta. Haastattelun jälkeen olen tyhjä ja seison hetken aikaa ulkona kadulla tyhjä ilme naamallani ja mietin, että mitäs nyt. Haastattelu meni huonosti. En saa paikkaa ja taas ollaan pisteessä nolla. Nyt ollaan käytetty jo se suunnitelma B ja sen jälkeen C,D,E, F, G...
Usein sitä miettii, että mikä tässä hommassa nyt niin mättää. Suurin osa, oikeastaan lähes kaikki ystävistäni ja koulukavereistani ovat töissä, taantumasta huolimatta, tai sitten äitiyslomalla. Olen niitä harvoja, joiden elämä on vielä 28-vuotiaana enimmäkseen hakemista ja hapuilua, vailla sen kummempia tulevaisuuden suunnitelmia ja kiintopisteitä. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia tai haaveita sinulla on?
No, tuota, kaikki on aika silleen avoinna... oikeastaan en tiedä edes mitä ensi viikolla tapahtuu.
Tekisi mieli huutaa, että olen turhautunut! Kyllästynyt! En jaksa enää! Missä on minun paikka, miksi minun pitää etsiä, eksyä, erehtyä, kokeilla, pettyä, turhautua, yrittää, yrittää, koko ajan ihan helvetisti yrittää? Miksi pitää koko ajan tsempata, joo ei tässä mitään, päivä kerrallaan ja kyllä se vielä tästä-siitä-jostain-joskus-jonain päivänä.
Jos joku kyseenalaistaa minun yrittämistäni, niin tervetuloa yrittämään itse. Minun paikalleni.
Lopulta, kuitenkin, kaiken kiukuttelun ja melodramaattisten itkupurkausten jälkeen totean, että tästä taas mennään eteenpäin. Kaikesta huolimatta tulee uusia tilaisuuksia yrittää. Oma tie ei vaan ole se näillä näkymin helpoin tie, mutta se voi olla mielenkiintoisempi ja täynnä jännittävämpiä seikkailuja. Olen vapaa, vahva ja täynnä haaveita, unelmia, ideoita. Enkä sitä paitsi ole koskaan halunnutkaan tavoitella sitä keskiluokkaista ideaalimaailmaa, vaan jotain omaa. Vaikeaa ehkä, mutta ehdottomasti tavoittelemisen arvoista.
Joskus ei ole muita värejä kuin musta ja valkoinen. Mutta joskus kaikki kauneus piileekiin juuri niissä ja niiden välisissä eroissa, sävyissä ja vivahteissa.
Kuvat olen skannannut eri lähteistä.
Tekstit
