16.8.2016

Kolmekymmentäviisi








Syntymäpäivä.
Omaan synttäripäivään liittyy aina pohdintaa omasta itsestä. Vuosi on kulunut, tällainen olen ja nyt tämän ikäinen. Mitä odotan tulevaisuudelta, millaisia asioita on jo takanapäin.
Jos parikymppisenä oli vielä prosessi oman itsensä ja elämänsä suhteen vahvasti käynnissä, ei elämä ole välttämättä tasaista vielä kolmekymppisenäkään. Ystäväni elävät hyvinkin erilaisia elämänvaiheita kukin tahoillaan. Ei tässä nyt enää olla ihan nuoria, mutta nuorelta tuntuu edelleen. Samat asiat kiinnostaa kuin parikymmentä vuotta sitten, nyt ehkä vähän eri näkökulmasta. 
Olen tunnetusti ikäkriiseilijä ja kyllähän tämäkin ikä taas tuntuu aika hassulta ja kauhealta yhtä aikaa. Se, mitä uusi ikävuosi tuo tullessaan - vai tuoko yhtään mitään - jää nähtäväksi, mutta sitä ennen on aika juhlia kunnolla! 

15.8.2016

Oi Iggy ja Flow!

Elokuu on sujahtanut jo puoleen väliin ja tuntemattoman mieshenkilön puhelinkeskustelua Ympyrätalon kulmalla lainatakseni: "Tässä on ollut v****moinen hoppu päällä!". Kiireitä ja huonosti nukuttuja öitä pohjalla jo pidempään, mutta samalla mukaviakin juttuja on tapahtunut, esimerkiksi Kallio Block Party ja viime perjantain Flow-festarit.
Alunperin minun ei ollut tarkoitus edes mennä Flow'hun, mutta noin kuukausi sitten havahduin siihen, että oikeastaan haluaisinkin ihan hirveästi nähdä Iggy Popin livenä. Pohdin asiaa melkein pari viikkoa, kunnes polte kasvoi niin kovaksi, että oli pakko hankkia lippu perjantaille. Ystäväni Tampereelta innostui tulemaan kaveriksi ja sitten odoteltiinkin jo malttamattomina tulevaa keikkaa.


Iggy Pop tuli tietoisuuteni ensimmäisen kerran Trainspotting-elokuvan myötä (Lust for life, Passenger ja Nightclubbing) ja myöhemmin innostuin artistista vielä lisää toisen ystäväni kautta, jonka lempibiisi oli Dog food. Ensimmäisenä opiskelusyksynä Rovaniemellä pyöräilin kouluun Iggyä kuunnellen kannettavasta cd-soittimesta (muinaisella jääkaudella :D !) ja aamut alkoivat Bang bang-biisin tahtiin. Iggy Popiin liittyy monia hauskoja muistoja ja tuntui siltä, että nyt ei pidä missata tätä mahdollisuutta nähdä tyyppi livenä.




Keikka oli taattua Iggy Popia ja biisilista tuttu. Post pop depression-levyltä kuultiin muutama biisi, se onkin yllättävän tyylikäs ja monivivahteinen levy, joka osoittaa että Iggy Pop on yhä kiinnostava muusikko. Olin myös tyytyväinen meidän sijaintiin lavaan nähden, vaikkei se näistä kuvista nyt kyllä välity. 


Keikan jälkeen oli vähän hämmentynyt olo, kaikki taisi olla taas niin nopeasti ohi ja Iggy-setä pyyhälsi backstagelle strechfarkuissaan. Seuraavanakin päivänä täytyi vielä vähän pureskella tapahtunutta ja selailla puhelimen kuvamateriaalia useampaan otteeseen.





Tämä oli nyt toinen kerta Flow'ssa ja tuntui että taas jäi paljon näkemättä, yhdessä illassa ei vaan taida ehtiä tarpeeksi kokea sitä kaikkea muuta oheismateriaalia keikkojen lisäksi, mitä festari itsessään sisältää. Kehuttu Baban dip plate tuli syötyä ja se olikin ihan superhyvää. Vessajonoissa tuhlaantui turhaan aikaa, mutta käsienpesualtaat saippuapulloineen olivat jotain ihan mahtavaa - pieni yksityiskohta, joka parantaa kovasti mukavuutta. Mikko Joensuun telttakeikka näytti kerraan upealta pimenevässä elokuun illassa.



Toinen perjantailta odottamani keikka oli Massive Attack & Young fathersin. Massive Attack oli suosittu opiskelukavereideni keskuudessa, sen tummat sävyt ja melankolia taisivat kolahtaa juuri oikealla tavalla taideopiskelijoihin. Täytyy sanoa, että Angel-biisi oli kyllä mykistyttävän hieno kokemus. Myös erilaisista kantaaottavista taustateksteistä, logoista ja sanomalehtikuvista koostuvat taustavideot olivat kiinnostavaa seurattavaa. 


Sellainen Flow-perjantai! Elokuun juhlakausi jatkuu seuraavaksi omilla synttäreillä (yikes!) ja myöhemmin syksyllä pääsen fanityttöilemään Placebon keikalle -- can't wait!

1.8.2016

Heinäkuussa

Heinäkuun viimeisiä hetkiä viedään, mikä ihana kuukausi tämä on ollutkaan! Olen saanut tehdä ja kokea kaikkea kesäkivaa. Helsinki on mitä parhain kesäkaupunki ja kävinhän tuossa viikko sitten pistäytymässä maallakin. Säät tuntuvat suosineen ja yleensä sateisten tai pilvisten päivien illat ovat olleet aurinkoisia. Olen tehnyt vähän kaikenlaista: kävellyt ympäriä kaupunkia ja tehnyt ihania iltalenkkejä, syönyt jäätelöä, juhlinut kummipojan ensimmäisiä synttäreitä, käynyt kesäteatterissa ja taidemuseossa, ottanut aurinkoa ja käynyt uimassa, lukenut, kuunnellut äänikirjoja, piirtänyt, siivonnut kaappeja ja järjestellyt kotona, ihaillut kukkia, kasveja ja pilviä, kirppistellyt, juonut pussilonkkua laiturilla, ollut piknikillä, kahvitellut ulkoilmakahviloissa, istunut puistoissa, poiminut marjoja, juonut aamukahvia ulkosalla, ylipäätään vain nauttinut.
























Elokuulle alkaa olla jo aika selvät suunnitelmat. Pitäisi pestä mattoja ja ikkunoita, festaroida ja juhlia omia synttäreitä ja vähän kaikenlaista muutakin kivaa on tiedossa ensi kuulla. Mutta heinäkuu, olit ihana ja hyvä, kiitos siitä.

30.7.2016

Alice Neel - modernin elämän maalari

Museokortin hommaaminen alkukesästä oli kyllä todella hyvä idea, oli nimittäin ihanaa vierailla Ateneumin viileydessä yhtenä kuumana kesäpäivänä tässä taannoin. Alice Neelin näyttely kiinnosti ja halusin myös nähdä uudelleen asetellut museokokoelman. Viimeksi olen tainnut käydä Atskissa pari vuotta sitten Tove Janssonin juhlanäyttelyn puitteissa, museokortin ansiosta pääsen sinnekin nyt vähän useammin pyörähtämään!

Alice Neel ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mitä nyt olin nähnyt muutamia lehtikuvia hänen muotokuvistaan. Niiden perusteella olin tehnyt nopean arvion mitä voisin näyttelyltä ehkä odottaa ja samalla myös oman käsitykseni taiteilijasta - hänen tyylistään ja siltä miltä hän itse näyttäisi. Olikin hauska huomata, että näyttely oli paljon monimuotoisempia mitä olin osannut odottaa!


"Alice Neel (1900-1984) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä amerikkalaisista taidemaalareista. Hänen psykologisesti latautuneet muotokuvansa kertovat intiimejä ja epäsovinnaisia tarinoita yhtä lailla elämästä syrjäytyneistä, alakulttuurien edustajista, New Yorkin kulttuurivaikuttajista kuin myös taiteilijan omasta perheestä. Neel eli poikkeuksellisen kiinnostavan elämän yksinhuoltajana ja feministinä aikana, jolloin taidekenttä oli miehinen." Tämä suora lainaus Ateneumin nettisivuilta kertoo jo itsessään jotain hyvin olennaista näyttelyn ytimestä. Neel keskittyi muotokuvamaalaamiseen, vaikka satunnaisesti myös asetelmat ja kaupunkimaisema, joka hänen ikkunastaan avautui, tuntui myös kiinnostaneen taidemaalaria.

Neel tallensi hyvin mielenkiintoisella tavalla maalattavan kohteensa persoonallisuuden kankaalle, mutta myös oman suhteensa heihin. Tuntuu siltä, että toisinaan Neel halusi tutkia henkilön persoonaa kankaalla, maalaten häntä tarkasti ja yksityiskohtaisesti - toisinaan taas nopeammin, luonnosmaisemmin. Toisia maalattaviaan Neel tuntui suorastaan hellineen, toisia hän maalaa kovemmilla ja tylymmillä vedoilla. Neelin malleina ovat olleet niin perheenjäsenet, rakastetut, ystävät kuin eri aikakausien mielipide- ja kulttuurivaikuttajat, vähemmistöt, anarkistit ja feministit.


Alice Neel eli elämässään monia vaikeitakin kausia. Neelin ensimmäinen lapsi kuoli kurkkumätään, toisen lapsen hänen puolisonsa kaappasi ja vei Kuubaan heidän erotessaan. Neel sai hermoromahduksen ja yritti itsemurhaa, jonka seurauksena hän joutui sairaalahoitoon. On työttömyyttä, uusia rakkauksia. Neel saa pojan, joka on sokea. Taas hänet jätetään. Neel tapaa uuden miehen ja saa uuden pojan. Hän vaihtaa asuinpaikkaa, mutta palaa aina New Yorkiin takaisin. Neelin vanhemmat kuolevat, FBI haastattelee häntä kommunismisympatioidensa vuoksi. Taitelijana Neel tulee tunnetuksi vasta kypsemmässä iässä, ehkäpä juuri elämänkokemusten kouliessa hänestä vahvan ja omaperäisen taitelijan. Neel maalaa vielä silloinkin kun hänen terveytensä heikkenee, yli 80-vuotiaana. Intohimoinen suhde maalaamiseen näkyy hänen teoksissaan läpi vuosikymmenten.



Ateneumissa nähtävä näyttely on jaoteltu teemoihin Neelin asuinpaikkojen mukaan, ne ilmentävät erilaisia vaiheita hänen taiteessaan. Havannassa, Kuubassa asuessaan Neel käytti karkeampaa tekniikkaa ja tummia sävyjä. Ensimmäinen New Yorkin aikakausi ja sitä seurannut muutto Philadelphiaan kuvastavat maalauksissakin surua ja raskaita aikoja. Greenwhich villagen ja Chelsean aikakausina Neel löytää itsensä uudelleen niin poliittisesti kuin muotokuvissaankin. Spanish Harlemin aikakautena Neel koki rakkautta ja sai poikansa, maalaten paljon perheenjäseniään ja läheisiään. Upper West Siden vuosina Neel vakautti asemansa taitelijana ja naismaalarina miehisessä taidemaailmassa. Hänen töihinsä tarttui valoa, vaaleita värejä ja rohkeita valintoja.

 
Alice Neelin näyttely on laaja ja hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus, joka herättelee uusia ajatuksia ja inspiroi kovasti. Muotokuvamaalaus tuntuu taas ajankohtaiselta ja raikkaaltakin jutulta nykymaailmassa, jossa digikuvia otetaan ja jaetaan koko ajan. Selfieiden kautta moni haluaa esittää elämäänsä oman itsensä kautta, muotokuvamaalauksessa on maalattavan henkilön ja maalarin välinen suhde, joka välittyy valmiista teoksesta. Miten itse näemme itsemme, miten toiset näkevät minut? Muotokuva voi olla imarteleva tai sitten pelkistetyn raaka, taitelija oma tulkinta, joka kauhistuttaa mallia itseään - näin kävi myös Neelin maalausten henkilöille.


Sanotaan, että taitelija kuvaa henkilöhahmoissaan aina jotenkin itseään. Kuvittelin Neelin oikeastaan aivan erinäköiseksi, kuin hän onkaan ollut. Tummaksi, luisevaksi, hieman kuivakaksi ja pienikokoiseksi naiseksi, jolla on suuri nenä ja pelokas katse. Oli hauskaa huomata, että myöhempinä vuosinaan taiteilijana näytti samalta kuin kuka tahansa herttainen, iäkkäämpi nainen. Hänen tauluissaan näkyy ensisijaisesti hänen rikas sisäinen maailmansa, se on taito, joka suodaan vain harvoille.

Alice Neelin näyttely Ateneumissa 2.10.2016 saakka.

P.s. Ateneumin oma teoskokoelma on asetettu uudella tavalla, keskittyen suomalaiseen taiteeseen ja sen vaikuttavimpiin ja yhdistävimpiin tekijöihin. Kokoelmasta tulee hieno fiilis - ihan niin kuin suurkaupunkien taidemuseoissa. Kannattaa siis tsekata myös peruskokoelma.