24.12.2007

Kirjaesittelyä

Äh, vielä pakko tehdä bloggaus tässä joululomalle lähtöä odotellessani...
eli tänään oli vielä pakko tuhlata jouluseteleitä+henksualea, ja kävin hakemassa kirjan, jota katselin eilen mutta jäi silti ostamatta. Eli Young fashion designers


Kaappasin tuon kuvan kirjan etukannesta netistä, kun en jaksanut alkaa kuvailemaan itse... edullinen ja hauska teos, jossa esitellään uusia suunnittelijanimiä ja heidän piirroksiaan/luonnoksiaan. Ostin lähinnä hinnan takia, sillä normaalistikin noin 21-22€ (itse siis maksoin vaivaiset 13€), mutta myös hauskojen kuvitusten perusteella. Sen mitä ehdin selailla, on hassua nähdä miten samankaltaisia piirrostyylejä alan ihmisillä on, ja oli hyvä että joukossa myös hieman... miten sitä nyt sanoisi kauniisti... "huonompiakin piirtäjiä". Harjoittelemalla jokainen voi kehittyä edes keskinkertaiseksi piirtäjäksi, joten sinällään huonoa piirtäjää harvoin on. Mutta jossain määrin vallitsee vielä käsitys, että kaikki vaatesuunnittelijat ovat hyvin lahjakkaita piirtäjiä. Näin ei kuitenkaan ole - hyvä niin - tärkeintähän ovat hyvät ideat ja innostus! Mutta piirtämistaidosta on apua ideoiden esittämisessä ja tallentamisessa.

Tässä vielä etukansikuvaa eilisestä ostoksestani...


Oih. Voisipa ostaa enemmän ihania kirjoja!!!! Palkkapäivää odotellessa :D

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oon jo pitkään toivonut että joku ihana ihminen ostaisi mulle tollasia kirjoja vaikkapa joulu- tai synttärilahjaksi.. ;) Näyttävät kyllä mielenkiintosilta opuksilta!

Hmm, pitääkin lisätä sun blogi mun linkkilistaan, en jostain syystä ole sitä vielä muistanut tehdä.