16.12.2007

Kuvien ihanuus

Vapaa-aikaa osaa arvostaa, kun käy töissä. Ja varsinkin kun on töissä kaupassa joulunalusaikaan ja päivät käyvät yhä kiireisimmiksi. Voisin jaaritella töistä, kiireistä, kipeytyneestä nilkasta ja siitä, kuinka jotkut onnelliset tässä maassa tekevät juuri sellaista työtä kuin haluavat - kun toiset taas tekevät jotain ihan muuta saadakseen rahaa (ja mahdollisesti sen kautta niitä asioita joita haluavat), mutta ryhdynkin suureellisesti sanoista tekoihin ja kirjoitankin jostain ihan muusta.

Joskus nuorempana olin kiinnostunut graafisesta suunnitelusta ja mainosalasta. Kävin jopa lukiossa tutustumassa yhtenä päivänä mainostoimistoon. Elettiin kuitenkin 1990-luvun loppua, ja mainostoimisto oli suhteellisen pieni... tietotekninen kapasiteetti oli pientä, mutta muistan kuinka innokkaasti joku työntekijöistä esitteli minulle jotain kuvankäsittelyohjelmaa. Myöhemmin hieman vanhempi työntekijä esitteli vanhoja tapoja, miten asioita oli tehty - leikkaa ja liimaa tyyliin.

Hassua kyllä, opiskelin sittemmin sivuaineena graafisen suunnittelun perusteet. Graafikkona en olisi erityisen hyvä, sillä en osaa pelkistää tarpeeksi. Mutta pidän kuvankäsittelystä, kuvista, mainoksista, graafisesta materiaalista... keräilen kaupoista eri valmistajien vaatekatalogeja ym. mainossälää, joista jossain vaiheessa aina erottelen parhaimmat päältä. Taannoin pidin suursiivouksen ja unohduin ihailemaan vanhoja juttuja:



Olen keräillyt myös ilmaiskortteja ja flyereita. Erityisesti silloin, kun opiskelin 1.-2. vuosikurssilla ja tein Rovaniemeltä pyhiinvaellusmatkoja Helsinkiin, keräsin innokkaasti kaikkia "siistejä" lippuja ja lappuja, joista lättäsin sinitarralla kollaaseja soluhuoneeni oveen. Tässä kuvassa on muutamia rakkaimpia, joukossa muutama myös Tallinnasta.



Olen pakosta joutunut valikoimaan kivoimmat ja hankkiutumaan eroon niistä vähemmän kivoista... muuten varastot pursuilisivat vain näitä.. Kuvallinen materiaali on minulle siis rakasta ja tärkeää, ja vaikka tälläinen keräily vaikuttaakin hieman turhalta, suhtaudun siihen intohimoisesti. Nautin kuvien katselusta, niiden väreistä ja visuaalisesta ilmeesta. Alunperinkin olen käyttänyt luonnollista valintaa, ja valikoinut mukaani vain hienot ja omaa "silmää"miellyttävät jutut. Hassua on se, miten tyyli ja mieltymykset ovat vuosien saatossa muuttuneet, mutta silti samat tietyt lappuset näyttävät yhä hienoilta. Moniin juttuihin liittyy myös muistoja ja haikeaa kaipausta, varsinkin Rovaniemen ajoilta. Helsinki näytti silloin niin suurelta ja ihmeelliseltä paikalta, jossa tapahtui kaikkea jännää koko ajan. Rovaniemellä taas oli kylmää, pimeää ja pienet piirit. Flyerit, ilmaiskortit, mainoskatalogit jne. toivat palan suurkaupunkia rovaniemeläiseen soluhuoneeseen. Hetkittäin onni voi koostua niin pienistä asioista...

Unelmoin työhuoneesta, jonka seinille voisin joskus vielä koota ihanimmista lappusista suuren kollaasin, ja jonne voisin roudata hyvällä omatunnolla esitteet ja katalogit. 10 vuoden päästä osa niistä on varmasti hyvinkin "kuumaa kamaa". Sitä odotellessa...

Ei kommentteja: