Eilen soviteltiin takkiasiakkaalle ensimmäisen vaiheen protoa ja otettiin vähän mittoja. Kävimme myös katsomassa kangasta, mutta hän hankkii suosikkinsa sittenkin itsenäisesti, koska asuu eri kaupungissa ja juuri tuota kangasta ei Sanomatalon Eurokankaassa ollut. Seuraavaksi vuorossa lisää protosovittelua...
Eukkukankaasta oli tarkoitus suunnistaa kotiin, mutta kuulin ohikulkijalta, että Marimekon perinteinen kesänäytös Espalla olisi puoli viideltä. Päätin siis jäädä hengaamaan kaupungille ja katsastamaan näytöstä. Sää oli ihana ja onneksi vaelsin Espalle jo hyvissä ajoin, sillä paikalla oli paljon porukkaa ja lisää tuli koko ajan. Näytöksen avasi Mika Ihamuotila, Marimekon uusi toimitusjohtaja. Ihamuotilasta on ollut hyvä fiilis noin lehtikirjoitusten perusteella ja nyt olen entistä enemmän sitä mieltä, että karismaattisessa miehessä on ainesta luomaan Marimekosta kansainvälinen brändi. Onnistuuko hän siinä vai ei, se riippuu monesta eri jutusta, mutta aina voi toivoa parasta.
Näytös itsessään oli hyvin kaupallinen, perinteisellä juonto-osuudella vahvistettu. Samu-Jussi Kosken vahva kädenjälki näkyi monessa kohtaa, niin naisten ja lasten vaatteissa kuin ihanissa isoissa laukuissakin. Omaa mieltä lämmitti Annika Rimalan tasaraita-paidan juhlavuoden kunniaksi tullut sisääntulo, jossa miehet ja naiset olivat pukeutuneet sointuviin paitoihin: tämä juontaa juurensa omaan graduun ja unisex-tutkimukseen, jonka pohjalta Annika Rimala ja tasaraidan suunnitteluperiaate tuli tutuksi. Näytöksessä oli, tuttuun tapaan, suomalaisten mallien "parhaimmistoa" (mm. ihanat Elena ja Maryam), mutta myös Otaniemen teekkareita ja lapsimalleja aina 3-vuotiaasta ylöspäin. Sinällänsä ihan mukavaa, ilmaista kesäkivaa koko näytös, vaikka mitään yllättävää en nähnytkään.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti