16.7.2008

Eiliset kirpputorilöydöt

Eilen piristin itseäni kirpputoreilulla pitkästä aikaa. Ensin patikoin Valtterille. Hiljaista oli ja pitkällisen tonkimisen ja tutkailunkaan jälkeen en löytänyt muuta kuin kesäkuun Ruotsin Ellen, 1€.

Matka jatkui Hietalahden torin laidalla sijaitsevalla kirpputorille, nimeä en tiedä, sellainen kellaritiloissa sijaitseva, jossa myydään myös ihan uusia tavaroita. Paikka näytti lupaavalta, mutta en löytänyt mitään. Siitä jatkoin Lönnrotinkadulle Kierrätyskeskukseen, jossa ei ole tullutkaan käytyä aikoihin. En muistanut, että paikassa olikin aika kiva ja hinnat sopivat. Vaatepuolta ei sieltäkään löytynyt, mutta ihanainen peltipurkki hintaan 0,30€. Olen kerännyt niin paljon noita retropurkkeja, että ajattelin jos laajentaisin kohdetta vanhoihin kiinalaisaiheisiin teepurkkeihin. Kotona oli niitä kun olin lapsi (on samat edelleenkin muuten) ja niissä on nostalginen vivahde. Kyseinen purkki päätyi heti ompelutarvikepurkiksi.

Pohdiskelin pitkän aikaa kyseisen veskan kohdalla, mutta olen tyytyväinen. Tässä oli olkahihnakin, mutta irrotin sen koska malli sopii mielestäni paremmin kädessä kannettavaksi. Kunto on ihan hyvä, vetoketjut vanhat mutta ehjät. Laukun ikää on vaikea arvioida, vetoketjuista ja malleista veikkaisin ehkä 1960-lukua, mutta toisaalta voi olla paljon nuorempikin. Mitään valmistuslappua ei sisällä ollut. Hintaa 3€.


Iloinen yllätys tuli kassalla, kun opiskelijakorttia näyttämällä sai -20% alennusta. Pitää koittaa hyödyntää alea vielä, ennen kuin tuo viimeinen tarra menee vanhaksi. Ostoksille tuli hintaa siis 2,65€.

Haluaisin mainita vielä kuvataideakatemian galleriatiloissa sijaitsevan kirben, Lönnrotinkadulla ennen Hietalahden toria. Siellä oli edullisia tavaroita, kirjoja, vaatteita, jonkin verran myös taidetta myynnissä. Ilmeisesti kirbe on toiminnassa vain jonkun aikaa, joten kiirehtikää!

Lopuksi ei-kirbeostos, mutta aleostos kuitenkin. Kodin1 Kaisaniemestä suuria silkkiruusuja piristämään sateista kesää. Nämä ovat tekokukkien aateliaa, näyttävät melkein oikeilta. Toki oikeat olisivat ihanammat, mutta olen jo jonkin aikaa etsinyt ihania tekokukkia kotiin ja nämä piti hankkia kun osuivat vastaan, -40% alella.


Ei kommentteja: