9.3.2009

Ihanuuskangasta

Viikonlopusta selvitty! Meni sitten kuitenkin vähän kiireeksi sen puvun kanssa, mutta valmista tuli. Pitää koittaa saada kuvamateriaalia niistä bileistä... olin perjantaina ihan naatti ja iltaohjelmassa oli kissavahteilua ja saunomista. Lauantaina tein kaverille synttärilahjoiksi kassin ja sormuksen. Sitten puikkelehdin kissavahteilusta laittamaan kaverin tukkaa ja sitten taas takaisin kotiin laittamaan itseäni. Synttäribileet olivat teemaltaan festarit ja tulkitsin teemaa laittamalla mustan kandibilemekon ja leopardihuivin päähän rusetille. Oiii, oli niin ihanaa laittaa päälle oikea mekko, oli supernaisellinen olo. Lähdin matkaan korkkareissa, "sämppykengät" (aka feikki-uggsit) olivat tosin mukana kotimatkaa varten. Vaihdoin ne kuitenkin siinä vaiheessa kun lähdimme bileistä baariin ja sattuneesta syystä ne jäivät sitten jalkoihin loppuillaksi...
Noh, sattui siis pienoinen ylilyönti... En ollut käynyt missään bileilemässä kahteen kuukauteen ja homma lähti vähän käsistä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.



Perjantaina hain H&M Home-tilauksen. Olin tilannut sieltä mielestäni Liselotte Watkinsin suunnittelemat pussilakanat, mutta jossain vaiheessa minulle selvisi, että ei juma, kyseinen setti sisältääkin kangaskassin ja kangasta. Olin siis tehnyt oman oletukseni ja pitäytynyt siinä...




Kangaskassi on aika ihana.


Ihana kuvanlaatu :/, sama merkki löytyy kassista ja kankaan reunasta.
Sitten pikku purnaus: mihin tää kangaspala on tarkoitettu? se on 280cm pitkä ja leveyttä taisi olla enemmän kuin normaalin 150cm. Kankaan reunat on huoliteltu ja tikattu muotokaitaleella ja alareunaa koristaa tosiaan tuollainen merkki. Ajattelin, että ompelen tästä pussilakanan ja tyynyn, mutta nyt en tiedä, että kannattaisiko kyseinen kangas säilyttää kokonaisena?
Kuosi ja raportti ovat aivan ihania, mutta mitä tällä nyt pitäisi tehdä?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voisko toi olla parivuoteen aluslakana?

blandad. kirjoitti...

Mahdollisesti joo. Mut jos on näin, ei ole kovin loogista...? Taidan tehdä pussilakanat...