5.5.2009

Have to have it: pallopaita ja Converset!

Sarjassamme "materia, jota ilman en tule toimeen" -osa 276: eilen koin jonkinasteisen valaistumisen tunteen, koska ymmärsin, että on taas uusia asioita joita en ole vielä keksinyt haluta. Juttu lähti siitä, että kaipailin vaatekaappiini raidallista trikoopaitaa. Kävin mielensisäistä keskustelua itseni kanssa mistä voisin kyseisen vaatekappaleen saada ja mieleeni tuli Marimekon Tasaraidat. En ole ikinä kokenut mitään erityisen suurta tarvetta saada raidallista paitaa, jossa maksaa vain tuotelappu niskassa. Annika Rimalan ajatus tasavertaistavasta unisex-vaatteesta on hieno ja se lämmittää yhä mieltä - ja kirjoitin Rimalasta graduunkin lähen populistiseen sävyyn - mutta silti, raidallinen trikoopaita ei nyt vain sytätä tarpeeksi. En kuitenkaan hylännyt ajatusmaailmassani Marimekkoa, vaan käänsin raidallisen trikoopaidan haluamisen (erittäin perustellusti eikö) pallopaidan haluamiseen. Joo, nyt pitäisi siis saada pikimmiten Marimekon puna-valkea pallopaita, onhan siinä niin kiva se nappilistakin edessä.


Converseja olen taas havitellut tämän tästä, varsinkin juuri tänä keväänä. Kävin Hakaniemen Sokoksella pyörittelemässä käsissäni erivärisiä tossuja... mutta se hinta!

Molempiin näihin himotuskohteisiin liittyy sama dilemma: haluanko nimenomaan juuri nämä kyseiset merkkituotteet, vai kelpaisiko minulle halvempi, mutta samannäköinen versio?

Jos jollain tätä lukevalla on kokemusta kyseisistä tuotteista, niin arvostaisin käyttäjäkohtaista arviointia laadusta ja kestävyydestä!

p.s Minulla on vihreäsävyinen lyhythihainen Marimekon pallopaita (ilman nappilistaa), jonka laadusta olen kyllä ihan tykännyt. Conversejakin on ollut, ainakin yhdet. Viimeksi ostin jostain tarjouksesta pinkit, mutta myin ne kirpparilla, koska ne olivat vaan aivan liian isot. Mutta silti, onko tässä nyt mitään järkeä?

p.p.s Hei näähän on unisex-klassikkoja!!! Jee! Terveisin Nim. tutkin gradussa aihetta, enkä ole vieläkään päässyt yli, vaikka valmistumisesta on jo 1,5 vuotta.

kuvat Marimekko ja Converse

6 kommenttia:

Tiukunen kirjoitti...

Unisex-klassikkoja tosiaankin! Meiltä löytyy koko perheeltä punaiset Marimekon pallopaidat, mieheltäni Converset ja itselläni on ollut noita kyseisten popojen halpisversioita ties kuinka monet. :D

Marimekon pallopaitojen laatuun olen ollut varsin tyytyväinen; oma pallopaitani on ostettu arviolta viitisen vuotta sitten kirpparilta ja on yhä varsin hyvässä kunnossa. Conversen popojen kestävyydestä verrattuna halpisserkkuihinsa sen sijaan kaipaisin itsekin lisätietoa. Olen nimittäin jo vuosikaudet kuluttanut noita halpisversioita suurinpiirtein kenkäpari/kesä tahdilla ja nyt olisin mieluusti valmis maksamaan tossuistani enemmän, jos ne oikeasti kestäisivät käytössä enemmän kuin nuo halpisversiot. :)

Gradusi vaikuttaa teemansa perusteella erittäin kiinnostavalta. Sattuisikohan sitä löytymään esim. netistä tarkempaa tutustumista varten? :)

blandad. kirjoitti...

No sitähän ajan tässä itsekin vähän takaa, että jos ostaisi kerralla sen vähän kalliimman, että saisiko sillä samalla myös laadukkampaa!? Kiukuttaa, kun niin monesti tulee ostettua halpaa, joka ei kestä yhtään - varsinkin kengät ovat tosi iso ongelma ja kiukun kohde. Toisaalta taas joskus käy tuuri ja se halpa kestää jo paremmin kun vastaava kallis... hankalaa :D

Gradua en löytänyt netistä (ehkä ihan hyvä niin... asia+kirjoitusvirheet jne.) mutta toki jotain voisin aiheeseen (unisex-pukeutuminen mallistosuunnittelussa) liittyen kirjotella tulevaisuudessa tännekkin.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm.. outoa, mun Maripallopaidat on molemmat jostain syystä jo parin/muutaman kuukauden päästä alkanu vähän kulahtaa! Toisen malli levähti ja molemmista on väri kärsinyt...

Mun kaveri osti varmaan parit halpis "converset" ja vaihtoi sitten aitoon, ja hyvin tuntuu nyt kestäneen. Samoin mun siskon Converset on jo pari vuotta vanhat ja hyvin niillä vieläkin hiihtelee, vaikka ne on ollu suurinpiirtein joka päivä kesät talvet jalassa. Eikä ulkonäkökään oo kärsiny kun väri on musta. Pitäis varmaan ostaa itekin ekat Converset ikinä...

blandad. kirjoitti...

Kuulostaa että siinä olis nyt reklamaation paikka!Jos on noudattanut pesuohjeita ja silti kulahtaa, venähtää tms. niin kannattais valittaa. Niiden pallopaitojen lähtöhinta on kuitenkin sen verran arvokas, että pitäis kestää vähän pidempään.

Ei tässä taida nyt muu auttaa kun alkaa kerätä kolehtia Converseihin :D Mustat ois monikäyttöiset, mutta jotkut punaiset vois olla myös pirteät..?

.Nekku. kirjoitti...

Pakko on kommentoida, vaikkakin näin jälkeenpäin. Sain tuollaisen punaisen pallopaidan synttärilahjaksi kovasti sitä toivottuani, kun täytin 16. Ensi syksynä itselleni tulee mittariin 26 ja paidalle jo huikeat 10 käyttövuotta. Eikä tunnu (tahi näy) missään. :)

blandad. kirjoitti...

No vau!
Empiiristen tutkimusten perusteella oon entistä vakuuttuneempi, että on ihan pakko saada pallopaita ja converset! Onpahan sitten elämässä jotain pysyvämpää :) :)