22.8.2009

Some art and lot's of buttons too

Taiteiden yö.
Voidaanko järjestää lisää samankaltaisia tapahtumia, niin kaikki vois olla useammin massakänneissä? Se meininki kaduilla oli taas sellaista, että ehkä vähän hävetti. Anteeksi, pakko vain sanoa. Ehkä olisi sitten itse pitänyt tehdä samoin? Meinasin oikeastaan jättää koko homman välistä ja jäädä kotiin ompelemaan, mutta halusin nähdä ne ilmapallot.




Olihan se hieno show, Plasticiens Volants -ryhmän "Perle". Perusidea oli, kuten ehkä nimestäkin voi päätellä, että pari kalaa, rapu ja muita meren pikku kavereita herättivät simpukasta esiin helmen, jonka sitten ilkeä ankerias varasti ja söi (rikkoi). Kaikkia ketutti ja ankeriaalle annettiin ansionsa mukaan. Tämä jäikin sitten ainoaksi artsuksi, mitä tuli nähtyä. Ruokaa naamaa ja kotiin hyvissä ajoin. Niskassa painoi ompeluproggis ja lopulta kaikki muutkin huolet kaatuivat päälle: yöllä murheiden miettiminen ja sureminen onkin kaikkein petollisinta.
Lyhyiden yöunien jälkeen aamu alkoi viimeistelyillä ja mekko tuli valmiiksi. Tänään on siis väsyttänyt!
Mekon luovutuksen jälkeen istuin Kampin keskuksen takana ja join pahaa kahvia. Päällä oli ihanuus-Ivanaa ja Converset! Sain ne reilu kuukausi sitten aina Lontoosta asti tuotuina ja olen sisäänajanut ja fiilistellyt niitä.
Sain pienen ystävän. Annoin sille vähän banaania. Tiedän, ettei noita sais syöttää, mutta se oli niin herttainen ilmestys, että hellyin...

Kierreltiin kaverin kanssa kaikkia kivoja sisustusliikkeitä, Iso-roban Fida ja päädyttiin myös Nappitaloon, jossa on kaikkea ihanaa ja varsinkin niitä nappeja. Kultareunainen nappi oli yks lemppareista, mutta ne makso 2,50€/kpl!!!!
Kävimme myös Stockan F8-ravintolamaailmassa, jossa olen käynyt nyt kolmesti ja joka kerta on jollain tapaa harmittanut. Herää kysymys, miksi silti päädyn sinne? Superkallistakin siellä on... ihan viihtyisää joo, mutta silti. Stockalla kiertelyn jälkeen kirjaimellisesti raahauduin kotiin ja otin vähän päikkäriä Saimin kanssa... ja kohta voikin mennä jo nukkumaan taas :)

Ei kommentteja: