Pari päivää sitten mainitsin, että sain bloggaajakamuilta tunnustuksia.
En siis linkittänyt niitä eteenpäin, koska niin moni kiva blogi jää sitten vaille ja moni on jo sen saanut.
Mutta voin kertoa 7 asiaa, jota muut eivät minusta tiedä:
1. Kammoan verta. Verikokeet, suonet, laastarit - alan voida pahoin, koska ne muistuttavat minua verestä. Jos saan syvemmän haavan, alkaa pyörryttää, oksettaa ja itkettää. Kesällä näin kadulla ruiskun, jossa oli tippa verta. Voin pahoin monta tuntia ja lopulta aloin itkeä. Nenäverenvuoto on ehkä pahinta, vaikka itselläni nenä ei ole koskaan vuotanutkaan. Kammoa on ollut aina, mutta tänä vuonna se on täysin riistäytynyt käsistä. Pintaruhjeita pystyn käsittelemään, mutta solkenaan verta vuotava haava on järkytys.
2. Tykkään katsella kerrostaloja ja varsinkin niiden ikkunoista sisään. En ole niinkään kiinnostunut ihmisten puuhista, vaan heidän kodeistaan. Olen suunnattoman utelias ihmisten koteja kohtaan.
3. Pelkään hysteerisesti lepakoita. (Olenko maininnut tästä...? Tämä selvisi vasta pari kuukautta sitten, kun näin sisäpihalla pari lepakkoa lepattelemassa iltahämärissä ja jouduin paniikin valtaan)
4. En kehtaa pussailla julkisilla paikoilla, se on jotenkin noloa. Myös kädestä pitäminen on jotenkin ahdistavaa. Hyvästiksi voi pussata, mutta ihan muuten vaan ei. Inhoan toisiaan lääppiviä pariskuntia, poikaystäviinsä takertuvia tyttöystäviä... tekee mieli huutaa, oh please, get a room!
5. Inhoan poroporvarillisuutta yli kaiken.
6. Poden jatkuvaa alemmuuskompleksia, mutta feikkaan sen niin hyvin, että monet luulevat minun omaavan hyvän itsetunnon.
7. Rakastan mysliä, mutta en voi ostaa sitä. Muuten korvaan päivän jokaikisen aterian myslillä ja ahnehdin sitä, kunnes se on loppu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hihii, hyviä juttuja ;-). Mä en taas voi ostaa muroja, söisin sit pelkästään niitä ja ihan järjettömiä määriä.
HAH! :D Mahtava kuulla, että jollakulla muullakin on samantyyppisiä "ongelmia".
mä taas oon just samanlainen kämppäkyttääjä. parasta on kun menee landelle porukoiden luo ja illalla pimeässä kun ajaa autolla pitkin raittia on siellä vieri vieressä tien poskessa taloja ja kaikkien olohuoneiden ikkunat tietty kokoa näyteikkuna. verhot auki. parhautta :D
Aivan! Siinä on jotain tosi jännää, vaikka joskus ehkä vähän hävettää olla kyylä. Jännää on myös vaikka asuntonäytöissä, kun pääsee vieraitten ihmisten koteihin. Sit voi vaan katella ja tehdä johtopäätöksiä millanen tyyppi siellä asuu :D
Lähetä kommentti