2.10.2009

Torstaina, lokakuun ensimmäisenä

7:30
Herätyskello soi. Normaalisti heräilen pari tuntia myöhemmin, kellon soittoon silloinkin, mutta nyt olen sopinut menoa. Menen vessaan, pesen tukan. Seuraavaksi tärkein aamutoimenpide on kissojen moikkaaminen, eihän olla nähty moneen tuntiin :D



7:45-8:15
Keitän kahvit, avaan koneen ja tarkistan postit, puen, ruokin kissat, meikkaan. Meikkaan nopeasti, vähillä tuotteilla, joista muuten kaikki on ihan kulahtaneita jo. Kuuntelen aamubiisinä The Gossipin Heavy Crossia.

8:20
Pääsen viimein lähtemään, sitä ennen on etsitty tavaroita, koettu vaatekriisiä ja todettu, että en ehdi menemään kävellen... Takkikriisiin viitaten muistan, että minulla on viime keväänä Uffilta hankittu parin euron nahkatakki, joka saa kelvata. Villahuivi tulee käyttöön ensimmäistä kertaa.


8:30-8:45
Hurautan metrolla Sörnäisiin, kurviin, jossa olen täsmällisesti sovittuna aikana. Seuralaiseni viipyy, joten ehdin ihastella ihmisiä, kenkiä, laukkuja, kivannäköisiä miehiä, naakkoja, kaunista aamuvaloa (jota en ole nähnyt aikoihin). Muuten tuntuu, että olen kaivannut tätä, sitä, että on menossa johonkin aamulla. Ulkona on KYLMÄ!

8:50-9:15
Seuralaiseni saapuu viimein ja otamme bussin, joka osoittautuu huonoksi valinnaksi. Jäämme pois väärällä pysäkillä ja kävelemme ulkoilureittiä jossain Maunulan ja Käpylän välimaastossa. Löydämme kuitenkin hienosti perille ja ehdin ihastella tulipunaisia villiviinejä.

n. 9:15-10:00
Vierailemme Polarstoff-messuilla, jossa olen käynyt aiemmin jo viime keväänä. Kaverini tekee bisnestä, minä ihastelen vain kangasnäytteitä. Erityisesti tartun mustikansinisiin, turkooseihin, tweedeihin ja erilaisiin kuosiin kudottuihin kankaisiin. Ihastelemme todella ohutta villakangasta ja mietimme mitä kaikkea siitä voisikaan tehdä. Mielenkiintoa herättävät myös kierrätysmateriaaleja hyödyntävät kankaat, joiden tuotantoon on käytetty normaalia vähemmän energiaa ja luonnonvaroja. Lisäksi ne ovat edullisia - ja kauniita.
10:15-11:15
Kaverini lähtee töihin ja minä jatkan keskustaan ja Kampin keskusta kohti. Käyn Lidlissä ja pistäydyn Suomalaisen kirjakaupan alessa, mutta en osta mitään. Otan metron kohti Hakaniemeä. Käyn vielä kaupassa.
11:30
Olen taas kotona ja ihastelen Lidlistä hankkimaani polttokolvia (Saimi ihastelee myös)! Avaan koneen, tarkistan postit, selaan työpaikkailmoituksia, tarkistan Facebookin, blogin ja blogilistan.

12:00
Alan tehdä ruokaa. Olin keskiviikkona kaverini kanssa lounastamassa Ravintola Silvopleessä, kiitoksena siitä kun leikkasin kaverini tukan. Söin jotain ihanaa kaali-curry-taatelijuttua ja tästä inspiroituneena päätän kokeilla jotain vastaavaa kotona. Pilkon kaalia, porkkanaa, lisää kukkakaalia ja laitan kaikki uunivuokaan. Lisään taateleita, taginemaustetta ja kookosmaitoa. Todella nopeaa.

12:23-13:00
Päätän hetken pohdinnan jälkeen kokeilla polttokolvilla työstämistä. Homma osoittautuu todella hauskaksi, pitää vain olla nopea ja tarkkana, sillä kolvi kuumenee 550 Celsiusasteiseksi.
13:05
Fiksaan ruokaa eli lisään currya, suolaa ja lisää kookosmaitoa. Alan keittämään riisiä.
13:30-14:00
Lounastan. Syön tummaa riisiä ja kaalicurrya, josta tulee aivan superhyvää. Se ei näytä kovinkaan kauniilta, mutta maistuu aivan mahtavalle. Kookosmaidon kanssa tosin harvoin voi mennä vikaan, mutta taateli maustaa kaalia todella jännästi. Lopputulos on mausteinen, makea... nam. Ei kovin kevyttä tosin.

14:00-14:15
Katson pari osaa Hitchcockin Rebecca-leffaa eteenpäin Youtubesta. Tässä vaiheessa alkaa aamuherääminen ja syöty ruoka väsyttää aivan jumalattomasti...

14:15-
Yllätän Saimin päivänokosilta sängystä. Päätän liittyä seuraan.


n.16:30
Heräilen päikkäreiltä. En normaalisti nuku päivisin, koska herään suhteellisen myöhään eikä minua silloin väsytä. Jos nukun päikkärit, tarvitsen unta keskimäärin 1,5 tuntia.
Alan tiskaamaan.

17:00-19:40
Siivoilen, olen koneella, chättäilen kavereiden kanssa, puhun puhelimessa, luen blogeja, pesen pyykkiä, järjestelen tavaroita. Totean, että tänäänkään en ole saanut aloitetuksi ompelujuttuja, joten leivon muffinseja illan kisastudiota varten.


19:45-21:45
Kaverini tulee, juomme iltakahvit, syömme muffinsseja ja kommentoimme Suomen Muodin huipulle -ohjelmaa. Vaatesuunnittelija ja teollinen muotoilija arvostelevat muiden disaineja :D
Keskustelemme myös Ratula -ohjelmasta. Kerron, että olen havainnut miten Anu Harkin disainfilosofiaan liittyy usein koristenauhasta tehty rusetti, jonka päällä on nappi - ja sama toistuu yllättäen Harkin tuunaamassa pyöräilykypärässä!
22:00-00:20
Taustalla pyörii ensin Big brother, jonka aikana olen hetkittäin myös koneella, ruokin kissat ja ripustan pyykit kuivumaan. Sen jälkeen käyn suihkussa ja bloggaan. Alan myös katsoa illan elokuvaa eli Kellopeli Appelsiinia. Elokuva on monenkin katsomiskerran jälkeen hyvin outo, mutta sen tulevaisuuskuvassa on jotain hienoista perää, ehkä enemmänkin ideaalitasolla.
00:30-1:10
Laitan koneen kiinni ja vaikka väsyttää, päätän vielä neuloa hetken aikaa. Aloitan uuden neuleproggiksen ja katselen samalla leffaa. Nyt alkaa jo väsyttää niin paljon, että menen viimein nukkumaan. Joku lyö ilmeisesti nuijalla päähän ja uni tulee välittömästi.

3 kommenttia:

nooruska kirjoitti...

Saisko tuon kaalicurryn ohjeen??? Olen niin huono syömään kaalia ja olisi hyvä opetella!

Kivoja nämä päivä-postaukset!

blandad. kirjoitti...

Mä en yleensä tee ruokaa ohjeista, vaan sovellan aika tavalla, joten voin vaan antaa "vähän sinnepäin" reseptin:

- tuoretta kaalia
- porkkanaa
- kukkakaalia (pakaste)
- taateleita (siemenetön)
- kookosmaitoa
- mausteita maun mukaan, itse käytin Al'Fez lemon tagine-maustetahnaa, curryjauhetta, suolaa. Tarveaineet saa esim. S-marketista.

Pilko kaali pieneksi, raasta ja suikaloi porkkanat (tein ohuita suikaleita kuorimaveitsellä). Määriä en osaa sanoa, kaalia ehkä 200g ja 1-2 isoa porkkana, kukkakaalia 200-300g. Riippuu uunivuoan koosta, mulla oli suht pieni. Laita vuokaan. Lisää joukkoon taateleita, itse laitoin jotain 150g, vähempikin riittää jos ei niin tykkää. Taginetahnaa oman maun mukaan, itse laitoin pari kolme teelusikallista, ripottelin päälle. Sitten puolet kookosmaitotölkistä eli 2,5dl ja vähän vettä joukkoon, ehkä desi tai puoltoista. Uuniin, noin 200-250 astetta. Puolen tunnin päästä tsekataan, mikä meininki, sekoitetaan aineksia. Toiset puoli tuntia, ruoka vaikuttaa suht valmiilta. Lisään loput kookosmaidot, curryn ja suolan (maistoin ensin ja lisäsin sen mukaan), sekoitan ja annan olla vielä hetken. Kokonaisaika riippuu tosi pitkälti uunista ja kaalin kypsymisestä, kannattaa seurailla.

Kutakuinkin näin siis. Kuten sanottua, teen ruokaa fiilispohjalta ja mutulla, enkä osaa paremmin neuvoa tarkkoja määriä ja aikoja. Kaali on valmiina pehmeää ja läpikuultavaa. Joillakuilla menee kaalista äkkiä maha sekaisin, joten sen voi erikseen kiehauttaa omassa vedessä ennen kun lisää muiden kanssa. Yleensä uuden kaalin kohdalla näin ei tarvitse tehdä. Itse syön kaalia ihan raakanakin, niin oma vatsa on tottunut eikä reagoi.

Kaali on mun mielestä hyvää ja nyt halpaa. Omat suosikit on uuniruuat, kaalikeitto ja vähän pitkäkestoisemmat kaalikääryleet. Vois niitäkin taas joskus tehdä.

Päivä-postausta oli ihan kiva tehdä, vaati vaan jonkun verran miettimistä etukäteen :) Ja piti valita päivä, jolloin on vähän jotain ohjelmaa tiedossa, ettei ihan tylsäksi mene.

W kirjoitti...

Joo tällainen päiväpostaus olisikin tosiaan hauska! Ihana muuten toi vanha Jaffataulu sun seinällä <3