Sellainen päivä sitten tänään.
Miten sitä kuvailisi... outo? Miten samaan päivään mahtuu niin monta erilaista tunnetilaa, niin monta erilaista tilannetta, niin paljon hyvää ja taas toisaalta ihan tarpeeksi ikävää.
Semmoista se vaan taitaa olla.
Kävin tänään taas ilmoittautumassa työkkäriin. Kerrankin kohdalleni osui ihana työntekijä, joka palautti uskoani siihen, että joku joskus välittää edes jollain tavalla. Mutta työllisyystilanne on mitä on ja minun tilanteeni poikkeuksellisen vaikea. Oli kuitenkin helpottavaa, että sain osakseni edes jonkun verran ymmärrystä ja myötätuntoa. Lähdin pois hymyssä suin ja täynnä toivoa, että ehkä se tästä vielä.
Myöhemmin sitten taas odotettu puhelinsoitto "Kiitos mielenkiinnostasi yritystämme kohtaan, mutta sinua ei nyt valitettavasti valittu, vaikka tykättiinkin kovasti." Blää blää blää.
Ei kelpaa niin ei. Kyllä siinä taas itku tuli.
En tiedä onko pahempaa, ettei työhakemukseeni reagoitaisi millään tavalla vai se, että pääsen pitkälle, vaan en maaliin saakka. Siinä vaiheessa, kun täydellistä onnistumista ei taaskaan tullut, ei paljon lohduta tyhjää helisevät sanat siitä kuinka hyvä tyyppi olen.
Hyvä, vaan ei paras.
Nyt ollaan taas lähtötilanteessa.
Ehkä se taas tästä helpottaa. Jos ei huomenna tai ylihuomenna, ei ensi viikolla tai ensi kuussa niin ehkä ensi vuonna tai sitä seuraavana tai kolmen vuoden päästä tai viiden tai kymmenen.
Jonain päivänä kuitenkin.
I swear I'll never give in, I refuse.
1 kommentti:
Äääh, niin kakkaa :( Mutta kyllä se ihan oikeasti sieltä vielä se työpaikka tulee eteen!
Lähetä kommentti