Tänään oli aivan ihana ilma, joka ronskisti lupaili jo kevättä. Olen kuitenkin suurimman osan päivästä hiihdellyt ympäri kämppää Ozzy Osbournen tavoin (jos joku vielä muistaa miten Ozzy hengaili kotosallaan the Osbournes-sarjassa), mitä nyt olin pari tuntia pois kun kävin naapurissa kyläilemässä ja kaupassa. Oikeastaan olin ajatellut tämän päivän suureksi aktiivipäiväksi, joka kattaisi sisälleen vaikka ja mitä puuhaa, mutta väsyttää liikaa. Olen pyörittänyt monta koneellista pyykkiä, imuroinut, vienyt roskia, tiskannut ja järjestellyt erinäisiä pyykkivuoria. Kissanvahtihommistakin on parin päivän tauko, joten nyt saan luvan kanssa jumittaa vain kotosalla.
Kuitenkin tänään on ollut oikein hyvä päivä ja olen nauttinut siitä ihan vain siitä syystä, että tuntuu että hyvät päivät ovat yksinkertaisen harvassa.
Kuvassa näkyy juttuja, joita pyöritän tällä hetkellä mielessäni ja osan niistä soisi päätyvän tänne blogiinkin. Kirsi Nisosesta on pitänyt kirjoittaa jo piiiitkän aikaa, mutta se on vielä työn alla. Vähän sama juttu Julie Verhoevenin ihanat pussilakanat Henkan kodille. Fressi Blonde-lehti on lainassa kaverilta ja siinä on paljon uusia, mielekkäitä juttuja, joita voisi ehkä jalostaa tännekin. Dyykkasin tänään kasan lehtiä lehtikeräysastiasta ja saksetkin ovat saaneet hieman työtä. Piirtolevykin on kytkettynä koneeseen ja bloggerin kanssa avoimena ovat sekä Photari että Illu. Ja toki Spotify.
Florence + the Machinen Lungs-levy on ollut itselläni soitannassa jonkun aikaa. Pidän siitä kerta kerralla enemmän. Myös kyseisen artistin videot ovat varsin somia ja sopivat tähän aikaan, kun odotellaan kiihkeästi Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa-leffaa.
P.s. Koska videot näkyvät tässä vain puolinaisesti (milloinkohan se päivä tulee, jollain jaksan suurentaa tätä kirjoituskentän leveyttä...?) kannattaa klikkailla itsensä Youtuben Florence + the Machinen sivuille.
1 kommentti:
Uuh, ihanainen keijuvideo <3
Lähetä kommentti