11.8.2010

Frames

Maanantaina sain inspiksen, että voisin vihdoin ja viimein maalata seinällä roikkuvan taulun ja korkkitaulun raakapuiset kehykset. Kotoa löytyi mustaa killtävää spraymaalia - ja eiku hommiin. Menin takapihalle maalailemaan, siellä oli jo parisen viikkoa nököttänyt kasa "lautakehikkoja" (ilmeisesti putkirempan peruja) joista tulikin nyt kätevä maalausalusta. Jätin kehysten ensimmäisen maalipinnan kuivumaan ja poistuin porttikongista kadulle. Samaan aikaan paikalle päräytti talkkari, joka loi minuun epäilyttäviä katseita ja tuhisi mennessään. Reilun tunnin päästä palasin takapihalle, kakkosmaalikerroksen merkeissä, vain huomatakseni että se lautakehikkokasa oli tiessään ja samalla ne maalatut kehykset...

Kehysten yhteisrahallinen arvo oli ehkä 6€, mutta otti silti lievästi päähän! Kehykset olivat selvästi kuivumassa, sanomalehtipapereiden päällä. Kurkkasin roskikseenkin, jos talkkari olisi dumpannut ne sinne, ei ollut... että kivat talkkarille! #!?&x¤!!!! Äijä teki homman selkeästi tahallaan :(

Olen havainnut korkkitaulun käteväksi inspiskollaaseja ajatellen, joten kävin ostamassa uuden tilalle. Tällä kertaa maalasin kehykset ihan kotona, akryylimaalilla ja vedin lakkaa päälle. Pinta ei ole nyt niin tasainen ja hieno, mutta toimii.


Olen rakentanut (vai olisiko parempi sanoa asetellut) uutta kollaasia ReUsen proggiksen Facebook-sivuja ajatellen (pitäisi päivittää sinne kuvia omista duuneista, jännä jännä että en ole sitä vielä tehnyt...) Homma on kesken, siitä uupuu sopivia kuvia. Olen pyöritellyt mielessäni tiettyä ideamaailmaa, jotta saisin vaatteisiin edes jonkunlaista mallistollista otetta. Koska teema ei ole täysin "yks yhteen", pitää sen kuvamaailmaakin vielä vähän hakea.

2 kommenttia:

Peps kirjoitti...

No just. Kunnon mulkku-talkkari.

blandad. kirjoitti...

Just se >:(