V i i k o n l o p p u .
Takana neljä viikkoa uudessa työpaikassa. Olen oppinut uusia juttuja, mutta minulta vaaditaan myös päivä päivältä enemmän. Työni on kokopäiväistä toimistotyötä ja asiakaspalvelua, kiireistä ja samalla nopeutta ja tarkkuutta vaativaa. Vaikeaa työ ei käytännössä ole, sen oppiminen vaan vaatii aikaa monessa suhteessa - ihan jo konkreettisesti siinä mielessä että joudun päivittäin käyttämään montaa ohjelmistoa koko ajan.
Kun takana on ensimmäinen 8-16 viikko, on fiilis kuvan mukainen:
En ole koskaan ollut aamuvirkku ja aamuvuoro vaatii näköjään opettelua.
Väsyneenä en ole parhaimmillani (tuskin kukaan on) ja eilen olinkin töiden jälkeen varsinainen ihmisraunio. Töissä oli kiireistä ja hankalia juttuja, olin iloinnut palkkapäivästä mutta laskenut saatavani alakanttiin, olin väsynyt ja nälkäinen tullessani kotiin. Istuin alas, kädessäni uusin Elle-lehti, täynnä hehkutusta Elle Style Awardsien palkinnonsaajista ja menestyjistä... ei siinä ollut itku kaukana, tunsin itseni totaaliseksi luuseriksi.
Työpaikkani on ihan jees, ihmiset mukavia, työmatka ok - näistä huolimatta motivaatio on välillä todella hukassa ja se johtuu täysin omasta itsestäni. Haluaisin tehdä koulutustani vastaavaa työtä, olla luova, ahkera, inspiroitunut ja vahvoilla. Pelkään että se on mahdotonta, että en tule koskaan saavuttamaan sitä ja se tekee minut hetkittäin surulliseksi. Tätäkö se on sitten loppuelämä, mietin.Kuitenkin elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen, että tarvitsen nykyisen työni kipeästi taloudellisen tilanteeni takia - on siis pakko yrittää pärjätä ja olla hetki hetkeltä tehokkaampi, parempi, nopeampi ja onnistua. Tunteiden ristipaine on tavallaan sietämätöntä, mutta siihen tottuu.
Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että mikään ei ole turhaa tai merkityksetöntä ja että yksi asia johtaa toiseen. Minun elämänpolkuni mutkittelee, mutta vie eteenpäin. Vaikka välillä olisikin hankalaa, on helppoa arvostaa hyviä hetkiä juuri nyt ja hienoja aikoja, joita on edessä. Myöhemminkin ehtii tehdä niitä luovia juttuja ja ehkä olen niissä vahvimmallani kuin koskaan aiemmin.
Ihana, ihana pitkä viikonloppu, sillä maanantai on vapaapäivä. Aion ottaa rennosti, nukkua paljon, ulkoilla ja haistella syystuulia, siivota ja ennen kaikkea rentoutua. Nautinnollista viikonloppua kaikille!
kuvat we heart it
P.s. Herätessäni päässäni soi tämä biisi Tyttö sinä olet tähti -elokuvasta. Kaikessa korniudessaankin siinä on jotain osuvaa, koskettavaa...
4 kommenttia:
Elämä osaa välillä olla.. mutkittelevaa, kuten sanoit. Mutta ihanaa, että sulla riittää uskoa, se antaa voimia mullekin! Ja varmasti asia on just niin, että kaikella on tarkoituksensa ja vielä pääset tekemään just sitä mitä haluat <3
Komppaan Junea-itse uskon vahvasti, että kaikella on merkityksensä, niillä huonoilla päivilläkin. Kunhan ei vaan menetä uskoa itseensä, ( no ok, huonoina päivinä saa rypeä pohjamudissa, kunhan ei tee sitä niinä hyvinä, kivoina päivinä :D )niin kaikki on hyvin :)
Tsemppii Heidi, kyl asiat taas järjestyy!:)
Ja onpas taas viikko vierähtäny, se meijän kahvittelukin taitaa nyt jäädä?
Tsemppiä täältäkin. Tekstiä lukiessa välittyi toiveikkuus ja optimismi mikä on niin hienoa. Eiköhän se duunikin kevene ajan myötä, kolme kuukautta kuulemma sopeutuminen kestää.
Lähetä kommentti