22.5.2012

Pukeutumisahdistus.

Yksi sana riittää kertomaan, miten paljon mua ahdistaaa-aaa-a.
Kuinka järjettömästi voi kyllästyä omiin vaatteisiinsa? Olen elänyt koko talven ja kevään tilassa, jossa käytän samoja riepuja ja nekään eivät juuri huvita. Milloin pukeutumisesta katosi hauskuus? Syytä ailahtelevaa taloustilannetta, epäsäännöllistä elämänrytmiä, hiilihydraattien yliannostusta ja sitä, että aina ei vaan jaksa.
Toivon, että tilanne paranee nyt kesää myöten: ei tarvitse niin hirveästi pukeutua ja kesävaatevarastoni on joka tapauksessa monipuolisempi. Olen ainakin jossain määrin (tahattomasti) ajankohtainen, koska kesävaatteeni ovat värikkäitä ja kukkakuosisia. Pelkään kuitenkin, että pukeutumisahdistus yltää lonkeronsa kesänkin ylle ja saan toivottomia itkuraivareita, jonka myöden suljen vaatehuoneen oven ja nyyhkin itsesäälissäni kopperon lattialla, "mä-vihaan-näitä-kaikkia" -vaatekasan päällä.
Olen kerännyt Pinterestiin what-to-wear-taulua ja tehnyt vakavaa ajatustyötä asian suhteen. Mikä tuntuisi hyvältä? Millaista fiilistä haen? Minkälaisia täsmävaatteita voisin hankkia/ ommella, jotta elämä olisi edes astetta helpompaa?
Mikä minua inspiroi?

Musta maksimekko. Se peittäisi ihrat ja olisi sopivan anonyymi vaatekappale. Ohut, ilmava matsku tekisi mekosta kevyen. Yläosastaan mekko voisi olla naisellinen, vähän tyyliltelty. Käsivarsi-asia on tässä ilmeinen, mutta ratkaistavissa oleva ongelma. Sandaalit jalkaan, ja paljon koruja.
Suora mekkopötkö, jonka kanssa kapeat housut tai farkut. Kesähenkisesti vajaamittaiset housut. Hitto nuo Monkin Sofiat on ihan täydelliset. Ja itseasiassa olen hiplaillut Irma -mekkoakin, mutta jäin miettimään huutaako se liikaa Monkin nimeä? Ja näyttäisinkö siinä liian elävältä toteemipaalulta? Inkkarijutut inspiroi ja tämän tyyppiset, graafisen pelkistetyt kuosit kiinnostaa.
Midimittakin kiinnostaa. Oikeastaan kaikki hameeni ja mekkoni taitavat jo olla midimittaisia, kun en tykkää näyttää polvia, reisistä puhumattakaan. Minulla oli itseasiassa lähes identtinen, tummasininen puolihame kuin tuo Monkin Dina, mutta taisin tuupata sen Uffin laatikkoon jo viime kesänä? Niin ja sitten raidathan toimii aina. Pystyraidat. Ja kevyt sailor-fiilis, vaikka taidan ikuinen maakrapu ollakin. Taskullinen hame olisi kyllä kova juttu.
No niin ja sitten ne helmat. Kyllästynyt tai ei, jotenkin hulmuavat helmat vaan sopivat kesään ja tuovat sitä oikeaa kesäfiilistä. Runsas helma on myös armollinen. Ja näitähän jo löytyy ennestään.

Lopputulos: ei tässä millään uusilla ja radikaaleilla linjoilla olla. Aika samoja juttuja pyöritetään edelleen. Ehkä päädyn hankkimaan maksimekon, vajaamittaiset housut ja jonkun monikäyttöisen puolihameen. Suurin ongelma tässä taitaakin olla pääkopan sisällä eikä niinkään vaatekaapissa.

Kuvat Monki ja Asos

5 kommenttia:

Oi mutsi mutsi kirjoitti...

Hoi! Mulla on toi inkkarit-paitamekko (musta)! Suosittelen hankkimaan sen, hyvää matskua ja ihana päällä!

Tosin en oo muistanut sitä pitää nyt kun oon tällanen verkkarivaimo (ilman miestä)

Heidi kirjoitti...

Itse suosin kirppareita, ei kaduta jos jokin paita ei kolahdakaan parin viikon jälkeen kun hinta on ollut alhainen. Itseasiassa käyn harvoin enää vaateketjuissa kuten h&m.

iloista kesää! :)

xx

Anonyymi kirjoitti...

Hei, löysin piiiitkän etsinnän jälkeen (tosin tilanne voi olla näin lähempänä kesää toinen) just tollasen maximekon, mikä oli kuvassa. Se oli Rut m.fl -merkin, joten maksokin vaan 30 euroa. Samoja oli raidallisena. Aivan ihana se helma! Kyllä se ahdistus siitä, kesä tulee!

Robin kirjoitti...

Mä himoitsen tollasia vajaamittasia housuja! Mut mitä oot mieltä, miten sopii lyhyenlännälle lanteikkaalle ihmiselle? Onx ihan pygmi?

blandad. kirjoitti...

mutsi: No se on kyllä aika nappiin sun tyyliä! Mä mietin vielä.

kaima: no niin mäkin... mutta sekin kyllästyttää välillä. Iloista kesää sinullekin!!

Anonyymi: Oi raidallinen maximekko ois ihana, miks mä söin hiilareita koko talven......... :D

Robin: Mä sanoisin, että vajaamittaiset housut sopii kaikille. En oo ikinä ymmärtänyt tätä "näin näytät pidemmältä" juttua: jos ei ole pitkä ihminen, niin ei ole.