6.6.2012

Dyykatun tuolin uusi elämä

Puolisentoista viikkoa sitten ystävän asuintalon pihamaalla oli kaksi jätelavaa, josta dyykkasimme ihan mielettömästi kaikkea hyvää, käyttökelpoista tavaraa. Yksi omista löydöistäni oli kaunis musta, puinen tuoli. Kuulemma wieniläistuoli. Ei tuoli mitenkään antiikkinen tai arvokaskaan ollut ja vähän pienen korjauksen tarpeessa, mutta kun Ikeasta vuonna 2005 hankittu istuin sanoi sopparinsa irti, oli uudelle tuolille tarvetta. Siispä tuoli sai uuden kodin.

 Pieniä kolhuja lukuunottamatta runko oli hyvässä kunnossa. Pari ruuvia tuolista puuttuu, mutta muutoin se on ehjä.

 Isoin ongelma oli repalainen ja ruma istuinosan päällyskangas. Näyttää ihan kissan kynsimältä. Istuinosa on siis päällystetty vanerilevy, joka lähtee pohjasta kopauttamalla irti ja ajattelin, että sen uudelleen päällystäminen on ihan simppeli juttu.

Olin ostanut Marimekon Ysmyistä pariakin markiisikangasta ja ajattelin, että toinen niistä sopisi juuri passelisti tuolin henkeen ja tyyliin. Kissat rakastuivat tuoliin välittömästi, kun sen kotiin raahasin, ja kuvassa Ninni testaa uuden päällisen mahdollista kulutuskestävyyttä....

Itse päällystys oli helppo juttu: leikkasin hieman vaneriosaa isomman palan kankaasta ja napsuttelin sen siististi niittipyssyllä vanerin "alapohjaan" kiinni. Kangasta piti taitella levyn muotoisesti, kuitenkin laittamalla taitokset alapohjaan, eikä sivureunoille, jotta istuinlevy mahtuu takaisin omalle, naftille paikalleen. Mietin poistanko vanhan kankaan, mutta laiskuuttani siistin siitä vain roikkuvat langat pois ja lisäsin vielä vanulevystä (jota myös löytyi jätelavalta) pehmustekerroksen. Kangasta oli alunperin 50cm pala (10€/m eli se maksoi 5€), josta käytin ehkä noin puolet eli kustannuksiin meni vain 2,5€! Kaikki muut tarvikkeet löytyivät jo kotoa.
 Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, mielestäni tuo Marimekon kangas sopii runkoon ihan loistavasti. Pari miinusta tosin on: kissat tykkäävät tuolista niin paljon, että päällinen on koko ajan kissankarvoissa. Lisäksi ryökäleet ovat jo teroittaneet kyntensäkin päälliskankaaseen ja kynnenjäljet myös näkyvät. Pitkäikäisin ratkaisu tämä ei siis taida olla, mutta toisaalta ei myöskään mikään iso juttu vaihtaa päällistä niin kauan kun tuolista vain tykkää.
 
Kyllä siinä kelpaa kissan köllötellä! ... ja näyttää hapanta naamaa kuvaajalle...

Muista dyykkauslöydöistä voisin kirjoitella toistekin, sen verran uskomaton aarreaitta ne jätelavat olivatkin!

1 kommentti:

L.emminkäinen kirjoitti...

Juu, lisää dyykkauslöytöjä! Itselläni on tyynynpäällinen tuosta samasta marimekon kankaasta, vaaleanpunaisena vain :)