7.7.2012

Mademoiselle Oiseau

Torstaina pyöräilin Arabialle, vuorossa oli tuolloin Garage Sales osa 2. , josta lisää hieman myöhemmin. Ohjelmassa oli myös käydä Arabia-Iittala-Fiskars-Finlayson -tehtaanmyymälässä. Muutamia vuosia sitten siellä tuli käytyä useimmin, mutta edellisestä kerrasta tehtaanmyymälän puolelle oli ehtinyt vierähtää jo pitkä pitkä tovi, ainakin reilu vuosi. Niinpä koin jonkinmoisen valaistumisen tunteen astuessani valtavaan astiamaailmaan. Valtavaan astiamaailmaan, jossa oli (on) alennusmyynnit käynnissä. Kuljeskelin hyllyjen välissä ja yritin vaivoin hillitä maanista ostohaluani. Kunnes yhden hyllyn päältä näin jotain itselleni uutta ja jännää. 



Filippa K:n Rörstrandille suunnittelemia astioita. Muistin nähneeni näitä jossain lehtikuvissa. Mielenkiintoni Filippa K:n astioita kohtaan herpaantui välittömästi, kun näin niiden alla nököttämässä näitä:

Lovisa Burfittin Rörstrandille suunnittelmia Mademoiselle Oiseau-astioita. MIKSEI KUKAAN OLE KERTONUT MULLE ETTÄ NÄITÄ SAA SUOMESTA?!?!?!?!?!?! Ihan vastikään suunnittelin mielessäni, että jos päädyn tässä joskus Tukholmaan saakka, etsin käsiini puodin joka näitä myy. Ihastuin näihin jonkun lehtikuvan perusteella muutama vuosi sitten jo ja siitä asti olen haikaillut näiden perään. Kunpa pääsisi edes hiplaamaan.

Mustia kissoja, hienoja leidejä, lintusia ja kaunis, lennokas piirrosjälki, jota ei ole loppuunasti hiottu illulla. Tykkään! Hieman hintaviahan nämä ovat, muki taisi olla jotain 18€ luokkaa, leivosvati 64€, espressokupit 12€... mutta aivan ihania silti.
Kunnon bloggaaja kysyisi tässä vaiheessa "...ja arvaatteko mikä näistä päätyi ostokassiini?". Minä jouduin poistumaan paikalta tällä tyhjin käsin. Nyyh. Mutta minä palaan vielä.

p.s. Nettisivujen mukaan sarja saa syyskuussa jatkoa.... iiiiiiiihhhh!

5 kommenttia:

Maukku kirjoitti...

Oih miten ihania astioita! Kaikki! Aika tyyriitä vaan... pitää siis toivoa lahjaksi ;;;--)

nooruska kirjoitti...

taidanpa nyt tietää millaiset lautaset olisi just passelit meille. vanhat veisin maalle kun siellä on niin rumat ;-). juttu näistä jäi hieman kesken...?

blandad. kirjoitti...

Maukku: Joo, hieman tyyrinpuoleisia nuo ovat kyllä. Mutta varsin mainio lahjatoive ja toisaalta nuo ovat siitä kivoja, että esim. Mukeissa kuviaiheet kulkevat koko mukin ympäri, joten jos päätyy vain yhteen, pääsee ainakin fiilikseen!

nooruska: no juu niin tais jäädä... mutta siis nuo Filippa K:t on sellaisia peruskokoisia lautasia, lähinnä jos vertaa Iittalan "leipälautaskokoon". Hintaa en huomannut katsoa, tosiaan mielenkiintoni herpaantui kuten sanottua :D Tehkää sen sun kamun kanssa retki myös tuonne tehtaanmyymälään, niin pääset ite tutkailemaan lisää :D

ROOSA kirjoitti...

Mistä noita saa suomesta? :o

blandad. kirjoitti...

ainakin Arabia/Iittalan tehtaanmyymälästä, Helsingistä. Se on siellä Taikin yhteydessä, oisko Hämeentie 135 tai jotain sinne päin. Pitääkin ottaa selville, että mistä muualta niitä saa!