15.9.2012

London pt. 2, Brick Lane

Yksi Lontoon kohteistamme oli Spitalfields Market, mutta perjantaina kymmenen aikaan aamulla paikka oli vielä kovin hiljainen. Kävelimme hieman eteenpäin kohti Brick Lanea, koska muistin jonkun suositelleen sitä. 
Brick Lane on kirjaimellisesti hyvin brittiläisten tiilitalorivien jaksoittama katu, jonka ympäristössä asuu paljon mm. bangladeshilaisia maahanmuuttajia - tästä siis lisänimi "Banglatown". Aamupäivän auringossa Brick Lane oli vielä hyvin hiljainen, liekö syy muslimien juhlapäivän, perjantain, sillä suurin osa paikoista oli aamupäivällä vielä kiinni ja ne avautuivat vasta kahdentoista jälkeen.  Kadun varrella on vieri vieressä moskeijan ja katolisen alakoulun lisäksi etnoruokakauppoja ja pieniä ravintoloita ja kahviloita (curryruokia, halal-aterioita, erilaisia leivoksia ja orgaanista kahvia), joukossaan toki trendikkäitä kauneussalonkeja ja butiikkeja, kaikki sulavasti sekaisin.



Katutaiteella on Brick Lanella myös oma osansa. Taso vaihtelee uskomattoman hienoista töistä aina töherryksiin saakka, mutta kokonaisuus on yhtä iloisen kirjava.







Miau!










"Mitähän löytyy ketun- ja kissannaamojen takaa?" Kamera aidan yli ja räps!

"Queen of Spitalfields" piissiä taiteileva heppu työskenteli kylmän rauhallisesti, eikä välittänyt turistikuvaamisestamme pätkääkään.

Brick Lane sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Old Spitalfields marketilta, lähistöllä on myös Petticoat marketplace. Metroasemilta Liverpool Street ja Aldgate tai Aldgate East on helppo suunnistaa paikalle.
Istituto Maragonin Londonin koulurakennus oli kauniin orientaalihenkinen. Kyllä tuolla kelpaisi opiskella vähän fäshönnii!


P.S. Are you feeling fashionable -blogin Nadja oli vieraillut Brick Lanella vastikään myös, Brick Lane vaikuttaisi olevan ehdottomasti paikka, jossa haluan käydä toistekin!

1 kommentti:

AnneVee kirjoitti...

Voi harmi, ettette nähneet eläväisempää Brick Lanea! Se (ja tietty läheinen Petticoat Lane) on mahtavia. Spitalfieldsille en niin oo lämmenny, oon kahdella viimeisellä reissulla siellä käyny.