7.5.2013

Sitrus ja kakku

Eilen oli roskiskatokseemme ilmestynyt muovikassi, josta pilkotti esiin mielenkiintoisen oloista sisältöä. Se oli jätetty pahvinkeräilyrullakon viereen norkoilemaan, vähän niinkuin, "Ota tästä". Pussin sisältö paljastui varsin käyttökelpoisiksi keittiövälineiksi, oli vuokaa ja sirotinta, sipulipilkkojaa... jne. Nappasin itselleni pari juttua, joita ei tästä huushollista vielä löydy.

 Orthexin retro sitruspuristin, jonka alla on pieni nokkakaadin. Tämä on sellaista vanhanaikasta, vahvaa muovia. Ja Finncrownin alumiininen kakkuvuoka. Hauskasti näiden muodot toistavat toisiaan.

Nämä olivat siistissä kunnossa, mutta toki liottelin näitä ja pesin kuumalla vedellä ja tiskiaineella useamman kerran. Kakkuvuoassa on joitain käytönjälkiä, mutta yleisilmeeltään se näyttää vielä siistiltä ja käyttökelpoiselta, otin tämän nimenomaan siksi että haluaisin oppia leipomaan kuivakakkuja! (Kuvassa näkyvät tummentumat ovat pinnoittunutta likaa, pitääpä pestä vielä paremmin uudelleen) Taidan silti tiedustella asiasta äidiltäni, joka on aikamoinen kakkumestari... jos ei muuta, niin olkoon sitten vaikka koristeena.

Kevät tuo esiin roskalavat! Ja kaikenlaiset piha- ja puistokirppikset! Kivaa!

1 kommentti:

Tanja Lehtinen kirjoitti...

Hei mahtava!
Toi sitruspuserrin on vanha vekotin. Muistan lapsuudestani tuon ja vielä äitini puristaa samalla oranssilla puristimella. Itse löysin kirpputorilta kirkkaan vihreän ja ollut käytössä tosi hyvä! Nyt tänään löysin oranssin tyttärelleni!