12.6.2013

Kahvipannun taikaa

Paulig on julkaissut uuden kahvirasian. Tällä kertaa kuvitus valittiin kilpailun kautta,  jonka tehtävänä oli suunnitella Juhla Mokka -kahvirasian kuvitus teemalla Kahvi yhdistää.  Kilpailuun saatiin yhteensä lähes 600 ehdotusta, kolme finalistin joukosta kahvinystävät valitsivat voittajaksi kokkolalaisen Elina Warstan työn "Kahvipannun taikaa". Itseltäni tällainen kilpailu ja siitä järjestetty yleisöäänestys on mennyt totaalisesti ohi, mutta voittoisa kuvitus on kyllä kovasti onnistunut minunkin mielestäni.
Elina Warstan kahvirasiakuvituksessa iloitaan kesästä ja hyvässä seurassa vietetyistä kahvihetkistä, innoitus kuvitukseen löytyi Warstan omasta puutarhasta, jonka kiireettömän ja varjoisan tunnelman hän halusi ikuistaa myös rasiaan. ”Halusin löytää omasta elämästäni ja kokemuksistani pohjan kuvitukselleni. Rasia kertoo idyllisimmän ja ihanimman kahvihetkeni, jossa onnellisuus on läsnä. Monivaiheinen kilpailu oli kokonaisuudessaan ainutlaatuinen kokemus, ja olen innoissani kun rasia tulee nyt kauppoihin. On hienoa, miten ihmiset ottivat kuvitukseni omakseen ja ymmärsivät siihen luomani tunnelman”,Warsta kertoo Pauligin lehdistötiedotteessa.

kuva täältä
Kuvituksessa on ihanat värisävyt ja fiilikseen ulkona juoduista kesäkahveista voi varmaan aika moni kahvinystävä samaistua. Kahvipurkin pitäisi olla jo saapunut kauppoihin, joten eikun ostoksille...



kuvituskuvan voi ladata omalle koneelle, puhelimeen tai Facebookiin täältä

1 kommentti:

June kirjoitti...

Onpa kaunis! Voisi itsellekin hommata. Edellinen (tai pari?) näitä rasioita on jäänyt hankkimatta. Tossakin tosin häiritsee suunnattomasti täysin eri maailmasta oleva kahvifirman leima. :P