31.12.2013

Vuoden vikat

Vuoden vika! Ja kuukauden vika. Nopeasti se meni, niin vuosi kuin sen viimeinen kuukausikin. Yhteen kuukauteen mahtuu iloa, onnea, hommia, stressiä ja väsymystäkin. Pikakatsaus taaksepäin:
Itsenäisyyspäivän jälkeen tein tosiaan pikavisiitin maalle.

 Melkein myöhästyin junasta tuolloin, mutta valkoiseksi muuttuvien maisemien katselu rauhoitti mukavasti.

 Vanhempien luona maalla fiilistelin lunta - ja hyvä niin, koska sitä iloa kesti vain ohikiitävän hetken verran.
Samaisena viikonloppuna kiirehdin takaisin Helsinkiin ja kävin pienillä kutsuilla...


 Hauska paikka tuo Ravintola Kolo. Skumppaa ja coctailpaloja ruusulautasilta. Fiilis oli väsynyt, mutta onnellinen.

 Seuraavana viikonloppuna kävin machopuodissa, jonka seiniltä kyseiset kaverit päivystivät. Aikamoista.

 Ainoat oikeat -leffan kutsuvierasnäytöksessäkin kävin ja jatkoilla juotiin taas vähän skumppaa. Hauskan kepeä ja viihdyttävä leffa, kannattaa käydä katsomassa!

 Kävin myös moikkaamassa koirakaveriani Elluliinia, joka oli juuri trimmattu edustuskuntoon!

Vuoden virallinen joulukuusikuva on tällä kertaa ystävän kuusesta.

Sitten tulikin jo joulu ja matkasin taas maalle. Joulu meni lähinnä sisätiloissa vesisadetta pidellen ja vanhempien nostalgialuentoja kuunnellen. Ihan mukavasti kuitenkin. Sain kivoja lahjoja sekä lanttulaatikkoa ja rosollia riittämiin.

 Ruusutaulu ja raanu seinällä... ei omasta kodistani, vaan mummon kodista (sisustuksen suhteen omena ei siis ole puusta pudonnut :D ) Mummo muutti tänä vuonna hoitokotiin ja vietti joulunsa siellä. Toki kävimme vierailemassa, veimme lahjoja ja soitimme joululauluja. 

Joulunpyhien jälkeen suuntasin viime perjantaina Tampereelle, jossa treffailin ystäviä ja kävin kuuntelemassa Kakkahätä-77 Klubilla. Tykkäsin, kyllä punkrock sopii hyvin joulutunnelmiinkin.


Sellainen oli tämä joulukuu. Ehkä tässä tiivistyy koko vuosi jollain tapaa: hyviä ja huonoja hetkiä, kiirettä ja aikatauluja, rauhoittumista, ajatusproseseja, uuden oppimista, fiilistelyä. Ihan hyvä joulukuu, ihan hyvä vuosi. Uutta kohti siis! 

Ihanaa ja onnekasta uutta vuotta 2014 kaikille!



28.12.2013

Modern life glitter

Glitter-oksennus!!! Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihhhh!

26.12.2013

25.12.2013

Noel Russo

Klaus Haapaniemen "Noel Russo" printti. Rajoitettu erä. U-P-E-A!

23.12.2013

Joulutiimi

Lapsena Joulun yksi kohokohdista oli kuusen koristeleminen. Lapsuudenkotiini kuusi on tuotu aina joko aatonaattona tai vasta aattona ja koristeet ovat olleet aina samat, mitä nyt joitain uusia koristeita on tuotu matkan varrella mukaan. Muutamia vuosia sitten aloin kerätä hissukseen joulukoristeita itsellenikin. Ajatuksena on, että hankin vain kaikista ihanimmat koristeet, joita sitten säilytän (ja käytän) hamaan tulevaisuuteen.
Tänä vuonna koristekiintiö paukkui roimasti, sillä löysin kirppikseltä pussillisen puuhahmoja.
Hahmot ovat ehtaa 'Made in China'- kamaa ja selkeästi hyvin uusvanhoja. Näistä kuitenkin tulee mieleen ne lapsuuteni suosikkikoristeet, joita meillä kotonakin oli - ja jotka leikin rikki. Näissä on jotain perinteistä, lapsenomaista joulufiilistä, josta itse edelleenkin pidän.


Hahmot oli kasattu muovipussiin, joka oli laitettu visusti kiinni. Hintaa pussilla oli kirppiskamaksi aika paljon (5€), mutta jotenkin nämä olivat niin liikuttavia, että ne oli ihan pakko saada.

 Tsekkaa sotilaan ilme! Ja tuo kaino tyttönen mekossa ja polvisukissa!


Bändi kasassa. Toiselta pukilta puuttuu toinen käsi, mutta se ei haittaa, kaikki ovat yhtä arvokkaita.

Tiimi kasassa! Ensi vuonna voisi harkita jo joulukuusen hankintaa - koristeita nimittäin on!

Christmas greetings

Löysin taannoin aivan mahtavan joulukortin, juuri sellaisen, jonka itse haluaisin saada.




Näin paljon kuvamatskua saatu yhteen korttiin ja kirjekuoreen! Erityisesti tuo ristipistoruusuin koristeltu kirjekuori on ihana! Kortti on PiP Studion, ja heidän nettisivuiltaan päätellen tämä korttimalli on osa 8 joulukortin settiä, jotka tulevat vielä somassa laatikossa. Itse hankin näitä kortteja 2 kpl Putinki Oy:n ystävämyynneiltä. Aluksi harkitsin jättäväni toisen korteista itselleni, mutta päädyin kuitenkin lähettämään molemmat eteenpäin. Toivon että ne ilahduttavat korttien saajia yhtä lailla.


20.12.2013

Uusia ikoneita ja menneitä mestareita

Tässä pari mukavaa kirja(lahja)vinkkiä muodin ystäville:

Tony Glenvillen "New Icons of Fashion Illustration" esittelee 28 tämän hetken muotikuvittajaa, joiden joukossa oli omiakin lemppareita kuten Cecilia Carlstead, Stina Persson, Sara Singh, Julie Verhoeven ja Izak Zenou. Jokaisesta kuvittajasta on kerrottu esittelytekstin ja henkilöhaastattelun avulla, joten upeiden kuvitusten lisäksi saa jonkinlaisen käsityksen muotikuvittajasta itsestään ja hänen urastaan.



 New Icons of Fashion Illustration on mielenkiintoinen ja tietenkin visuaalisesti inspiroiva teos, joka antaa hyvän käsityksen tämän ajan kuvitustrendeistä ja -tyyleistä.




Vintage fashion, Collecting and wearing designer classics on samaa sarjaa muiden Carlton booksin julkaisemien vintagemuotikirjojen (Vintage Fashion, Vintage Shoes, Vintage Handbags, Vintage Swimwear) kanssa ja näin ollen ilahduttaa varmasti niin vintagemuodin ystäviä kuin muodin historiasta kiinnostuneita. Teos käsittelee vintagemuotia eri vuosikymmenien mukaisesti, perehtyen laajasti aikakausien ominaispiirteisiin, tyyleihin, materiaaleihin, kuoseihin ja suunnittelijoihin. Myös armas 1990-luku on päässyt tähän teokseen mukaan. Teos sisältää esipuheen ikoniselta muotisuunnittelija Zandra Rhodesilta.







Inspiroiva teos, josta on varmasti iloa (ja luettavaa) pitkäksi aikaa. 

(Lainasin molemmat kirjat kirjastosta, joten näitä ei välttämättä tarvitse hankkia itselle, tai niihin voi ainakin tutustua ensin rauhassa ja miettiä hankintaa vasta sitten.)

19.12.2013

Kissa kuusen alla, paketteja vartioi

Julistin eilen Facebookissani:
 "aaaa-aaa-aaaaaaaaa..... joulukoristeet on edelleen vintillä, joulukortit postittamatta, lahjat ostamatta, kurssitehtävät rästissä, Anja Snellmanin "Pääoma" tuottaa kirjastolle jo pääomaa eli sekin on myöhässä... tulis jo joulu ja loma!!!"

 Aktivoiduin, ja eilen illalla Pääoma oli takaisin kirjastossa, koristeet haettu vintiltä ja osittain aseteltu paikoilleen, suurin osa lahjoista hankittuna ja paketeissaan. Tänään vein joulukortit (ne vaivaiset 7kpl) postiin ja hankin pari lahjaa lisää. Kurssitehtäviä pitää vielä tehdä, mutta nekin edistyvät...
Joka tapauksessa melkein unohdin, että olin hankkinut jo pari lahjaa ennen eilistä. Klikkailin itseni Polkka Jamin nettinkauppaan sunnuntaina ja lahjukset tupsahtivat postiluukusta jo tiistaina.


Paketeissa on ihan samanlainen sisältö, mutta ne menevät eri henkilöille. Lahjat oli paketoitu jo valmiiksi, mikä olikin aivan ihanaa palvelua, varsinkin kun lahjapaperikin on noin söpöä (paketoinnin sai halutessaan). Kissakorttejakin hankin pari, toinen pakettia varten ja toinen tietysti itselle, hihih. Tykkäsin ihan todella paljon tuosta postikuoren alalaidassa kirmaavasta oravasta (leima!).

Paketteja ihastellessani jäin harmittelemaan ainoastaan sitä, että tilasin Polkka Jamilta vain pari lahjaa. Toivottavasti lahjojen saajat tulevat olemaan näistä yhtä innoissaan, kuin itse olen!

P.s. Olen sankaritar, en tilannut mitään muuta itselleni, kuin ainoastaan tuon toisen kortin - teki kyllä todella tiukkaa! Itselleni keksisin vaikka sata lahjaa! :D

18.12.2013

Luxdame

Peilikuvakollaasi-innostus! Kuvamatskut Pinterestistä ja kollaasihommat Photoshopissa - superkivaa! Näitä on muutama, laitan tulemaan erikseen niin blogikin päivittyy vähän useammin :D

17.12.2013

Heidi from Schnitzel with Noodles





kuvat Net-a-Porter
Liikuttava "Heidi" laukku Olympia Le-Tanin 'SCHNITZEL WITH NOODLES'-mallistosta ja puhuttelevaa varmasti jossain määrin meitä kaikkia Heidejä, jotka on nimetty juuri sen kirjahahmon mukaan. Materiaalilta laukun kannet ovat puuvillakanvasta, kuviot on tehty huopa-applikoinneilla ja kirjonnalla, vuorikangas on Libertyn. Hauskaa kyllä, tämä on luksuslaukku, eikä näitä ole valmistettu kuin vain pieni erä.

Olympia Le-Tan on itseasiassa aika mielenkiintoinen suunnittelija. Hänen kirjamaisissa laukuissaan on jonkinlaista positiivista anarkiaa muotimaailmaa kohtaan, ne ovat  'Schnitzel with Noodles' -mallisto revittelee tirolilaishengellä on itseoppinut muotisuunnittelija. Hän syntyi Lontoossa ja kasvoi Pariisissa, ja määrittelee itsensä englantilais-ranskalais-vietnamilaiseksi. Le-Tan aloitti uransa vaatimattomasti Chanelin muotistudiolla itsensä Karl Lagerfeldin alaisuudessa, josta jatkoi Balmainille ja työskenteli siellä Gilles Dufourin rinnalla. 
2009 Le-Tan julkisti asustemerkkinsä, joka yhdisti hänen kaksi suurta intohimoaan: kirjonnan (isoäidiltä perityn synnyinlahjan) ja kirjallisuuden (hänen isänsä on ranskalainen kuvittaja Pierre Le-Tan), suunnitellen yksilöllisiä käsilaukkuja ja  minaudièresejä (korumainen esine, joka toimittaa iltalaukun virkaa). Laukut valmistetaan käsin Ranskassa ja niitä tehdään vain hyvin rajoitettuja eriä. 

kuvat Olympia Le-Tan

Maaliskuussa 2012 Le-Tan julkaisi ensimmäisen ready-to-wear -mallistonsa, "klassista pukeutumista pienellä twistillä", jossa yhdistyvät Le-Tanin brittiläiset ja pariisilaiset juuret samettien, ruutukankaiden, raitojen ja Libertyn kuosikankaiden muodossa. Syys-talvikauden 13/14 'Schnitzel with Noodles' -mallisto revittelee ja leikittelee hauskasti tirolilaishengellä. Heidi likes this!

16.12.2013

Shine on me

Äiti neuloi toiveestani Novitan Säde-langasta puseron.



Suora laatikkomainen malli, ei mitään ihmeellistä - paitsi että on, tuo ihana kimallus. Lanka on ohutta ja pusero neulottiin paksuilla puikoilla, joten lopputulos on hieman harsomainen. Säde on niin ihanaa lankaa, että haluaisin siitä lisää ja lisää puseroita ja huiveja. 
Minulla on meneillään paljettikausi. Himoitsen paljetteja ja glitteriä. Haluan kimaltaa! Ehkä tämä on jotain henkistä prosessia...