Yksi Tallinnan päiväreissun kohteista oli Telliskivi 60. Olin poiminut reissuvinkkejä blogeista ja googlettamalla, ja sain käsityksen, että yhdessä osoitteessa on ainakin muutama kiva kauppa, ravintoloita ja kahviloita. Hyppäsimme Kadriorgilla ykkösen ratikkaan kohti Kalamajaa ja jäimme Telliskiven pysäkillä pois. Kävelimme eteenpäin pienen matkaa ja pian edessämme olikin tämännäköinen rakennus:
Telliskiven Loomelinnak ("luovuuden linnake") on yhteisöllinen, monen rakennuksen käsittävä kompleksi, joka sisältää kauppoja, ravintoloita, kahviloita, kirppiksiä, taidegallerioita ja näyttelytiloja, bändien harjoitustiloja, toimistoja ja syksyllä myös teatteritoimintaa. Alueella järjestään iso ulkoilmakirppis aina lauantaisin ja erilaisia urbaaneja tapahtumia kuten katuruokafestarit.
Telliskivi 60A:ssa on saman käytävän varrella sisustus-, design-, vaate-, taidetarvike-, huonekalu- ja luonnonkosmetiikkaa sisältäviä liikkeitä, näiden lisäksi ravintola ja kahviloita. Paikka
on saanut ansaitsemaansa huomiota ja on ehditty jo nimetä
jonkinlaiseksi hipsterikeitaaksikin, mutta ainakin tavallisena
maanantai-iltapäivänä asiakaskunta oli hyvinkin monipuolista
lapsiperheistä vanhuksiin, paikallisväestä turisteihin. Harmiksemme osa liikkeistä oli maanantaina kiinni, mutta kiertelimme muutamat aukiolevat puodit läpi.
Homeart on sisustuskaupan ja kahvilan yhdistelmä. Valikoimaa on niin uusista, industrial-henkisistä kodintarvikkeistä vintagehuonekaluihin.
Tykkäsin kovasti valikoiman monipuolisuudesta. Hintataso oli varsin kohtuullinen, joidenkin tavaroiden suhteen jopa edullinen. Liikkeen yleisvaikutelma on musta-valkea-harmaa, mutta sieltä löytyy myös mukavia väripilkkuja.
Käytävän toisella puolella, Homeartia vastapäätä on virolaisten suunnittelijoiden ja käsityöläisten tuotteisiin keskittyvä Les Petites -liike, jonka valikoimissa on myös vintagea.
Kuvassa näkyvät perhoset ovat nahkaisia rintaneuloja, joita voi käyttää vaikkapa kaularusetin asemasta. Perhoset ovat nahkaa, kuviot ovat painettuja ja niiden takana on kiinnitysneula. Kuvan yläreunasta pilkistää soma mekkonen, jonka kuviomaailma on kuin vanhasta ruusuhuivista ikään!
Ihastuin kovasti noihin hopeisiin sadepilvikorvakoruihin ja tätä kuvaa katsoessa mietin, miksi en hankkinut noita... design ja toteutus ovat ihan täydelliset!!!
Laserleikatuista vinyylilevyistä tehdyt kellot olivat ihan tosi hienoja.
Huolisin kotiini tuon valaisimen ja pandatyttötaulun heti!
Tykkäsin kovasti Les Petitesin liiketilasta ja tuotevalikoimasta! Kivoja pieniä ja uusiakin ideoita, hintataso kohtuullinen ja valikoimassa oli mukavasti variaatiota moneen eri makuun. Suomalaiset designpuodit kun ovat monesti yhtä tyyliä tai sitten sekavasti sekalaisia, jotain tämän tyyppistä olisi kiva olla täällä meilläkin?
Kiva paikka tuo Telliskivi, haluaisin ehdottomasti päästä tutkailemaan linnaketta vähän tarkemmin - lauantaikirppiksistä puhumattakaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti