18.1.2015

Keittiökamppeita

Tässä kuussa on ollut kirppisonnea ja olen tehnyt hyviä löytöjä. Tässä muutamia tältä viikonlopulta:

Meillä on käytössä aika vähän aterimia, ihan senkin vuoksi että tulee nopeammin tiskattua likaiset takaisin käyttöön. Lusikoita kuitenkin tuntuu olevan koko ajan liian vähän, joten päädyin tutkailemaan Hakaniemen Fidan aterinvalikoimaa tositarkoituksella, kun kaikilla Fidoilla oli perjantaina ja lauantaina -50% alennuspäivät. 
Aterimien(kaan) suhteen en ole kovin "sarjauskollinen", mutta sain aikoinaan valmistujaislahjaksi setin Hackmanin Savoniaa ja suurin osa niistä on vähän niinkuin "juhlakäytössä" tällä hetkellä. Arkena käytetään sekalaisesti lapsuudenkodin Hackmaneita, mamman perintöaterimia, Ikeaa, opiskeluaikojen markettisarjaa. Hackmanit on kuitenkin hyväksi havaittu, joten olin iloinen löytäessä niitä myös Fidan aterimien joukosta. Isot lusikat maksoivat alennuksen jälkeen 0,70€/kpl ja pienet 0,40€/kpl. Ruokalusikat ovat ilmeisemmin Citterio 2000-sarjaa, pieniä en ole edes jaksanut googletella. Ruokalusikat ovat aika isoja, mutta tykkään niiden pelkistetystä muodosta ja vankasta rakenteesta. Pikkulusikoiden kärki on taas jotenkin hienostunut. Kunnoltaan kaikki olivat hyviä (parempia kuin kuva antaa ymmärtää) ja ovatkin jo päässeet ahkeraan käyttöön.

Lasinen tiiviöpurkki on Ikeaa eikä minulla ei ole yhtäkään tällaista ennestään, vaikka kivoja ja käytännöllisiä ovatkin. Alennettuna purkki maksoi 0,80€ ja on ihan uutta vastaavassa kunnossa. Silikoninen suti minulla taas oli, samanlainen kuin kuvassa oleva paitsi pinkillä silikoniosalla, mutta se hävisi edellisessä muutossa johonkin. Harmitti, koska suti oli Stockan valikoimista ja itseasiassa vähän kallis normaalihintaisena, 8-9€. Tämä maksoi alennettuna 0,40€! Luulin, että harjasosa oli vähän kellastunut, mutta se olikin vain likainen (yöks), joten liotuksen ja pesun jälkeen tämäkin on kuin uusi.
Nämä keittiötarvikelöydöt ilahduttivat ihan älyttömästi, koska koin löytäneeni hyvää käyttötavaraa tosi halvalla :D ! 

Lisää kirppislöytöjä myöhemmin, nyt mukavaa sunnuntai-iltaa!

Ei kommentteja: