Grace - elämäni muodin maailmassa on legendaarisen Grace Coddingtonin omaelämänkerrallinen teos. Coddington on Yhdysvaltojen Voguen taiteellinen johtaja (omien sanojensa mukaan enemmänkin stylisti), joka tuli tunnetuksi suurelle yleisölle Septempber Issue -dokumentin myötä. Siinä Coddington esiintyy tunteellisena, itsepäisenä ja suorasukaisena hahmona, joka ei tunnu kavahtavan Anna Wintourin viileätä ulkokuorta, vaan sinnikkäästi "taistelee" omien muotikuvasarjojensa ja vahvan näkemyksensä puolesta. Teos raottaa verhoa kulissien taakse niin hänen yksityiselämäänsä kuin työhönsä mestarillisten muotikuvien takana. Kirjan kuvituksena on Coddingtonin omia, hieman humoristisia piirroksia hänen omista tyylikokeiluistaan, kissoistaan ja muotimaailmasta. Lisäksi kirja sisältää kuvamateriaalia niin Gracen yksityiselämästä kuin hänen töistäänkin.
Grace Coddington syntyi 1941 pienellä Angsleyn saarella pohjois-Walesin rannikolla. Meren läheisyys, karu ilmasto ja paikkakunnan syrjäinen sijainti kasvattivat nuoren tytön halua unelmoida. Vogue oli omiaan kasvattamaan unelmia ja Grace nautti eniten valokuvista, varsinkin niistä, jotka oli otettu ulkona. Kuvat veivät hänet eksoottisiin paikkoihin ja esittelivät asuja, joita saattoi kyseisissä paikoissa käyttää. 1959 Grace muutti Lontooseen aloittaakseen mallintyöt. Hän työskenteli hetken tarjoilijana ja otti osaa Voguen valokuvamallikilpailuun. Yllättäen hän voitti nuorisokategorian. Siitä alkoi hänen menestyksekäs mallinuransa, joka katkesi kahdeksi vuodeksi auto-onnettomuuden takia. Sen jälkeen Grace jatkoi vielä hetken mallinuraansa, mutta alkoi haluta jo jotain muuta - ja päätyi muotitoimittajaksi Vogueen, jossa hän aloitti tammikuussa 1968.
Brittiläisessä Voguessa Grace Coddington viihtyi aina 1980-luvulle saakka. Kirjassaan hän kertoo työstään, inspiraatiostaan, osallistumisistaan näytöksiin, suosikkisuunnittelijoistaan ja kuvausmatkoistaan sekä muotimaailman muutoksista tuona aikana. Kuten hän toteaa September issue -dokumentissa "Always keep your eyes open. Keep watching, because whatever you can see, can inspire you.", olivat monet kaukomaille suuntautuneet kuvausmatkat hänelle kokonaisvaltaisesti inspiroivia vaikuttaen hänen omaan tyyliinsä ja jopa kodinsisustukseen. Vintagevaatteet ja antiikki kiehtoivat jo Lontoon aikoinaan ja Yhdysvalloissa työskennellessään hänen töissään on usein brittiläisiä vaikutteita. Grace Coddington on tunnettu juuri tarinallisuudestaan ja draamantajustaan, hänen kuvasarjansa ovat kauniita ja romanttisia. Hänellä on kyky visualisoida, luoda ja nähdä.
Gracen yksityiselämä oli Lontoon aikoina vaihtelevaa ja hän päätyi naimisiinkin kahdesti, joskin avioliitot kestivät vain lyhyen aikaa. Hän päätyi myös pitkällisen prosessin myötä adoptoimaan sisarenpoikansa tämän jäätyä orvoksi. Lontoossa Grace tutustui myös nuoreen Anna Wintouriin, ja he työskentelivätkin jonkin aikaa yhtä aikaa Voguessa. Coddington kaipasi kuitenkin uutta suuntaa elämälleen ja löysikin sen New Yorkista. Hän muutti sinne työskentelemään Calvin Kleinilla, mutta kaipasi pian takaisin lehtimaailmaan. Kuultuaan Anna Wintourin olevan palkattu Voguen uudeksi päätoimittajaksi, hän soitti Wintourille ja kysyi töitä. He aloittivat samana päivänä uudessa työpaikassaan. New Yorkissa Gracen elämä vakiintui miesystävä Didierin, kissojen, kodin ja kesäpaikan ympärille, ne ovat hyvää vastapainoa hektiselle työlle. Yli seitsemänkymppisenäkin Coddington jatkaa työtään ja osoittaa, että hänen tyylitajunsa on samalla ajaton ja alati muuttuva.
Grace - elämäni muodin maailmassa on oikein viihdyttävä ja kiinnostava teos, joka pursuilee ihania referenssejä muotimaailmasta tunnettuihin nimiin, tapahtumiin, trendeihin ja aikakausiin. Coddington kertoo itsestään ihanan suorasti, kuitenkaan takertumatta liikaa tiettyin yksityiskohtiin, enemmänkin toteavalla tavalla. Varsinkin Gracen Lontoon ajat ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Ne myös antavat hyvän pohjan ymmärrykselle, mistä hänen taiteellinen näkemyksensä on saaut innoituksensa. Teos ei etene suoranaisen kronologisessa järjestetyksessä, vaan se palaa välillä nykyhetkeen ja sitten taas menneeseen, ikäänkuin selittäen mistä jotkin asiat juontavat juurensa. Omat lukunsa saavat niin läheiset kuin rakkaat kissatkin ja pitkällinen työtoveri Anna Wintour. Työstä kertoessaan Grace muistaa aina mainita valokuvaajat, maskeeraajat ja hiusmuotoilijat, sekä assistentit. Upeiden kuvasarjojen taustalla on aina tiimi.
Kirjan perusteella Grace Coddingtonista saa huumorintajuisen, vahvatahtoisen, itsepäisen ja yllättävän maanläheisen kuvan. Jotain sellaista aitoutta, joka välittyy hänen töistäänkin.
P.s. Näin jälkeenpäin sanoisin, että olisi kannattanut lukea teos englanniksi, sillä paikoitellen suomennos vähän tökkii. Esimerkiksi termi "working girl", joka viittaa 1980-luvun bisnesmaailmassa uraa luoviin naisiin (esim. Working girl-elokuva) on suomennettu yhdessä kohtaa työläistytöksi, joka mielestäni viittaa enemmän tehdastyöläiseen. Muutenkin nykyajan kevyempi englanninkielinen kerronta tunnutaan suomentavan vähän kömpelösti, jolloin kokonaisuudesta tulee kioskiromantiikan tasoista "höpöttelyä" varsinaisen kielenkäytön jäädessä suomennoksesta melkeinpä paitsioon.
1 kommentti:
Myös mä rakastin Grace Coddingtonin elämäkertaa! Pitää varmaan lukea se taas uudestaan, se on nii-in inspiroiva!
Lähetä kommentti