29.8.2015

Mökkireissulla

Torstaina aamupäivällä lähdettiin Vihtiin pienelle mökkireissulle. Kaupassakäynnin ja lounaan jälkeen lähdettiin metsään. Ajoimme Moksijärven rantaan ja lähdimme patikoimaan kohti Konianvuoren huippua. Paikka on luonnonsuojelualueella ja se kohoaa 58 metriä vedenpinnasta - jyrkkää metsäpolkua pitkin kiipeäminen kävi kyllä urheilusuorituksesta. Laelta avautuivat upeat näkymät, mutta myös metsäalue oli hieno: vanhaa puustoa, ihanasti jalan alla "joustavaa" sammalta, kalliota, erikoista kasvustoa, suota ja lahonneita puita. Mustikoita ja puolukoita oli aivan valtavasti. En ole koskaan nähnyt niin paljon marjoja, oikein harmitti etten tullut ottaneeksi mukaan enempää kippoja kun kerrankin olisi ollut mukavaa marjastaa. Tosin seuralaiseni taisivat kyllästyä odotteluun jo nytkin. Metsäreissu oli kyllä mahtava, ja sen päätteeksi oli ihan parasta käydä vielä uimassa puhtaassa järvessä jakunnon uimarannalla, tänä kesänä kun on tullut uitua vain meressä.
Illalla grillattiin ja aterioitiin tunnelmallisesti kynttilänvalossa elokuun pimeän yön verhoutuessa ympärille. Alkoi sataa, mutta ilma oli niin lämmin, että istuimme mökin kuistilla pitkälle aamuyöhön. Ja siinä välillä yösaunottiin. Oli kotoisaa nukahtaa sateen ropistessa kattoon.
Tulin kotiin jo eilen. Kissat näyttivät hyvin ilahtuneilta. Siivosin marjat ja leivoin mustikkapiirakan, osan mustikoista annoin miehen syötäväksi.
Kuvia tulin ottaneeksi tosi vähän, jaan tässä samat jotka laitoin instaankin. Oli kyllä mukava mökkireissu! Tämä kesä alkoi mökkireissulla ja päättyi toiseen, tästä on nyt hyvä siirtyä syksyä kohti.

Ei kommentteja: