9.9.2015

New in KappAhl

Syyskuu alkoi ja syksy sen mukana. Kävin viime viikolla tutustumassa KappAhlin uudistuneeseen Forumin myymälään ja siinä samalla myös Vintage Stories AW 2015-mallistoon. 
Kerrankin olin ottanut kameran mukaan, mutta harmikseni olin unohtanut ladata sen akun. Räpsin kuitenkin taas näitä puhelinkuvia vähän Kappiksen syksyn tarjonnasta.

Kappahlin myymäläkonseptia on uudistettu, on pyritty tekemään ikään kuin huonemaisia tiloja eri tuoteryhmille. Uutuutena on myös K by Kappahl -mallisto, joka pyrkii tarjoamaan hieman designatumpaa linjaa kuluttajille.




1970-luku on rantautunut vahvasti kauppoihin, mutta KappAhlinkin valikoimissa paljon yhdeksänkymmentäluvun lopun minimalismia ihannoivaa tyyliä. Kaupoissa kiertely aiheuttaa tätä nykyä roimasti flashback-fiilistä, mutta onneksi materiaalit ovat parempia kuin milleniumin taitteessa. 

Seitkytluku ja boho on kyllä toimii aina. Tykkään. Kaikenlaiset hipahtavat kasmirkuosit ja muut on myös mieluisia.






 Trikoiset kasmir-kuvioiset trumpettihousut ovat rohkean valinta tälle syksylle. Eipä näitä ollakaan nähty taas hetkeen ja mitä enemmän näitä ihmettelee, sitä paremmalta nämä näyttää taas! 


 Jos ei ihan ole boheemin tyylinen ystävä, löytyy KappAhlista modernimpaakin vaatetta.

 Tässä collegepaidassa on tosi ihana kuosi, mutta myös materiaali oli mitä ihanin! Niin ohutta ja pehmeää, mukana vähän lycraa, joten voisin kuvitella että se on todella mukava päällä.

 Joku tuollainen uusi iso, shaalimainen villahuivi olisi kiva syksyksi.




Erilaisia puseroita on valikoimissa edelleen aika runsaasti. Mallit ovat rentoja ja vähän väljiä. K by Kappahlin pitkässä tunikassa on upea, värikäs geometrinen kuosi.

Tarvitsisin uudet kumpparit ja nämä voisivat olla kivat nimenomaan kaupunkiolosuhteissa.

Hyvältähän se uusi myymälä näytti kokonaisuudessaan, kannattaa käydä katsomassa itse paikan päälle jos tulee asiaa Forumiin (ja vaikka Helsinkiin noin yleensä). Vintage Storiesista tulee juttua vähän myöhemmin.

2 kommenttia:

akissfromthepast kirjoitti...

Toi 70-luku ja etno ja hipistely on parasta :)

blandad. kirjoitti...

A kiss from the past: Mäkin tykkään!!!!!