Lähdin eilen iltapäivällä ulos, ajatuksena ottaa muutamia kuvia kauniin lumisesta maisemasta ennen kuin lämpötila nousisi plussan puolelle ja muuttaisi tilanteen kokonaan. Tuntui pieneltä ikuisuudelta päästä ovesta ulos: ensin korjasin kameraa, sitten etsin linssinsuojusta, tavarat olivat hukassa muutenkin ja takin vetoketjukin kenkkuili. Vähän matkaa käveltyäni tajusin jättäneeni puhelimen kotiin, eikä minulla ollut mukana kelloakaan ja kotona pitäisi olla viimeistään tunnin kuluttua, koska odotin kaveriani kylään. Tässä vaiheessa teki jo mieli vähän luovuttaa. Kävelin kuitenkin läheiselle puistoalueelle, ja kyllähän se kannatti.
Ulkona oli kaunista. Pehmeää, höttöistä lunta oli joka puolella, oikeastaan teki mieli heittäytyä selälleen lumihankeen, tuijottelemaan taivasta. Perheitä pulkkamäessä, ulkoilemassa, iloisia ja vähän lumisia koiria taluttajineen, päiväkävelijöitä. Moni tuntui ottavan kuvia tai muuten vain pysähtyvän ihailemaan maisemia. Viivyin reissullani juuri sopivasti tunnin verran ja ehdin ajoissa kotiin.
Tänään, kun kaikki on muuttunut vetiseksi liejuksi tai sulavaksi massaksi, tuntuu vielä paremmalta idealta, että tuli lähdettyä eilen ulos, kaikesta vastustuksesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti