Talvipäivän tarinoita

Eilen oli pakkasta reilut parikymmentä miinusta. Vein peittoja ulos tuulettumaan, hain untuvatakin varastosta. Alusvaatteet, sukkahousut, villasukat, farkut, pitkä hihaton trikootoppi, Nanson pitkähihainen trikootunika (hieman paksumpaa trikooneulosta siis), pitkä villatakki. Jalkoihin maiharit (mahtuu villasukat), villakaulahuivi takin alle, toinen kaulahuivi takin päälle, päähän uusi neulemyssy, kahdet tumput päällekkäin ja alle vielä ohuet neulesormikkaat, untuvatakki (onneksi varastossa on suht lämmintä ettei tarvinnut pukea kylmää takkia päälle) ja sitten ulos. Ulkona laitoin vielä hupun päähän. Mutta oli se reippailu kirpeän kuulaassa pakkassäässä, kaiken sen toppautumisen ja vaatekerrosten jälkeen sen arvoistakin: ulkona oli ihan mielettömän kaunista.

Piiput puskivat hattaraa, joka oli kuin vesivärein maalattua. Alhaalla ollut aurinko teki kauniita heijastuksiaan talojen ikkunoihin. Lunta on vähän, mutta sen verran kuitenkin, että liikenteen äänet tuntuvat hieman vaimeammilta. Luonto on pysähtyneessä tilassa. Variksetkin liikkuivat hitaasti, sulkiaan pörhistellen.

Kävelin Töölönlahden rantoja pitkin kohti Kalliota. Vastaantulijoita oli vähemmän kuin yleensä. Mietin, että ihmisissä on jotain samanlaista raukeutta pakkasilla kuin kuumilla helteilläkin, jotain sellaista olennaiseen keskittymistä, ympäristöstä tuleekin osa omaa olemista eikä vain jonkinlaista välitilaa.

Huokailin tuttujen maisemien kauneutta taas kerran. Ja sitten alkoi jo sormia paleltaa ja loppumatka olikin käveltävä tumput visusti käsissä. Tokoinrannassa ulkoilutettiin koiria, niilläkin oli töppöset jaloissaan, jotteivat anturat paleltuisi. Toisia koiria se tuntui ilahduttavan, toisia ei niinkään. Kalliossa suuntasin kirjastoon lämmittelemään. Kaikkea sopivassa suhteessa - niin pakkasta kuin lämpöäkin.