Museokortin hommaaminen alkukesästä oli kyllä todella hyvä idea, oli nimittäin ihanaa vierailla Ateneumin viileydessä yhtenä kuumana kesäpäivänä tässä taannoin. Alice Neelin näyttely kiinnosti ja halusin myös nähdä uudelleen asetellut museokokoelman. Viimeksi olen tainnut käydä Atskissa pari vuotta sitten Tove Janssonin juhlanäyttelyn puitteissa, museokortin ansiosta pääsen sinnekin nyt vähän useammin pyörähtämään!
Alice Neel ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mitä nyt olin nähnyt muutamia lehtikuvia hänen muotokuvistaan. Niiden perusteella olin tehnyt nopean arvion mitä voisin näyttelyltä ehkä odottaa ja samalla myös oman käsitykseni taiteilijasta - hänen tyylistään ja siltä miltä hän itse näyttäisi. Olikin hauska huomata, että näyttely oli paljon monimuotoisempia mitä olin osannut odottaa!
"Alice Neel (1900-1984) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä
amerikkalaisista taidemaalareista. Hänen psykologisesti latautuneet
muotokuvansa kertovat intiimejä ja epäsovinnaisia tarinoita yhtä lailla
elämästä syrjäytyneistä, alakulttuurien edustajista, New Yorkin
kulttuurivaikuttajista kuin myös taiteilijan omasta perheestä. Neel eli
poikkeuksellisen kiinnostavan elämän yksinhuoltajana ja feministinä
aikana, jolloin taidekenttä oli miehinen." Tämä suora lainaus Ateneumin nettisivuilta kertoo jo itsessään jotain hyvin olennaista
näyttelyn ytimestä. Neel keskittyi muotokuvamaalaamiseen, vaikka
satunnaisesti myös asetelmat ja kaupunkimaisema, joka hänen ikkunastaan avautui, tuntui myös kiinnostaneen taidemaalaria.
Neel tallensi hyvin mielenkiintoisella tavalla maalattavan kohteensa persoonallisuuden kankaalle, mutta myös oman suhteensa heihin. Tuntuu siltä, että toisinaan Neel halusi tutkia henkilön persoonaa kankaalla, maalaten häntä tarkasti ja yksityiskohtaisesti - toisinaan taas nopeammin, luonnosmaisemmin. Toisia maalattaviaan Neel tuntui suorastaan hellineen, toisia hän maalaa kovemmilla ja tylymmillä vedoilla. Neelin malleina ovat olleet niin perheenjäsenet, rakastetut, ystävät kuin eri aikakausien mielipide- ja kulttuurivaikuttajat, vähemmistöt, anarkistit ja feministit.
Alice Neel eli elämässään monia vaikeitakin kausia. Neelin ensimmäinen lapsi kuoli kurkkumätään, toisen lapsen hänen puolisonsa kaappasi ja vei Kuubaan heidän erotessaan. Neel sai hermoromahduksen ja yritti itsemurhaa, jonka seurauksena hän joutui sairaalahoitoon. On työttömyyttä, uusia rakkauksia. Neel saa pojan, joka on sokea. Taas hänet jätetään. Neel tapaa uuden miehen ja saa uuden pojan. Hän vaihtaa asuinpaikkaa, mutta palaa aina New Yorkiin takaisin. Neelin vanhemmat kuolevat, FBI haastattelee häntä kommunismisympatioidensa vuoksi. Taitelijana Neel tulee tunnetuksi vasta kypsemmässä iässä, ehkäpä juuri elämänkokemusten kouliessa hänestä vahvan ja omaperäisen taitelijan. Neel maalaa vielä silloinkin kun hänen terveytensä heikkenee, yli 80-vuotiaana. Intohimoinen suhde maalaamiseen näkyy hänen teoksissaan läpi vuosikymmenten.
Ateneumissa nähtävä näyttely on jaoteltu teemoihin Neelin
asuinpaikkojen mukaan, ne ilmentävät erilaisia vaiheita hänen
taiteessaan. Havannassa, Kuubassa asuessaan Neel käytti karkeampaa tekniikkaa ja tummia sävyjä. Ensimmäinen New Yorkin aikakausi ja sitä seurannut muutto Philadelphiaan kuvastavat maalauksissakin surua ja raskaita aikoja. Greenwhich villagen ja Chelsean aikakausina Neel löytää itsensä uudelleen niin poliittisesti kuin muotokuvissaankin. Spanish Harlemin aikakautena Neel koki rakkautta ja sai poikansa, maalaten paljon perheenjäseniään ja läheisiään. Upper West Siden vuosina Neel vakautti asemansa taitelijana ja naismaalarina miehisessä taidemaailmassa. Hänen töihinsä tarttui valoa, vaaleita värejä ja rohkeita valintoja.
Alice Neelin näyttely on laaja ja hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus, joka herättelee uusia ajatuksia ja inspiroi kovasti. Muotokuvamaalaus tuntuu taas ajankohtaiselta ja raikkaaltakin jutulta nykymaailmassa, jossa digikuvia otetaan ja jaetaan koko ajan. Selfieiden kautta moni haluaa esittää elämäänsä oman itsensä kautta, muotokuvamaalauksessa on maalattavan henkilön ja maalarin välinen suhde, joka välittyy valmiista teoksesta. Miten itse näemme itsemme, miten toiset näkevät minut? Muotokuva voi olla imarteleva tai sitten pelkistetyn raaka, taitelija oma tulkinta, joka kauhistuttaa mallia itseään - näin kävi myös Neelin maalausten henkilöille.
Sanotaan, että taitelija kuvaa henkilöhahmoissaan aina jotenkin itseään. Kuvittelin Neelin oikeastaan aivan erinäköiseksi, kuin hän onkaan ollut. Tummaksi, luisevaksi, hieman kuivakaksi ja pienikokoiseksi naiseksi, jolla on suuri nenä ja pelokas katse. Oli hauskaa huomata, että myöhempinä vuosinaan taiteilijana näytti samalta kuin kuka tahansa herttainen, iäkkäämpi nainen. Hänen tauluissaan näkyy ensisijaisesti hänen rikas sisäinen maailmansa, se on taito, joka suodaan vain harvoille.
Alice Neelin näyttely Ateneumissa 2.10.2016 saakka.
P.s. Ateneumin oma teoskokoelma on asetettu uudella tavalla, keskittyen suomalaiseen taiteeseen ja sen vaikuttavimpiin ja yhdistävimpiin tekijöihin. Kokoelmasta tulee hieno fiilis - ihan niin kuin suurkaupunkien taidemuseoissa. Kannattaa siis tsekata myös peruskokoelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti