Ensimmäisellä vuosikurssilla ollessani Paola Suhonen vieraili koulussa luennoimassa ja kertoi käyttävänsä luonnoskirjaa: sinne hän kokosi ideansa, siellä ne olivat tallessa. Hän taisi puhua ostavansa aina samanlaisia kirjoja, neutraaleja, säilyttävänsä edellesiä, palaavansa uudelleen vanhoihin juttuihin - olivathan ne yksissä kansissa. Ehkä. En muista varmaksi, mutta ainakin näin haluaisin muistaa. Nuorena ja innokkaana koin ahaa-elämyksen ja totesin tarvitsevani luonnoskirjan myös.
Ensimmäisen tein lahjaksi saadusta käyttämättömäksi jääneestä päiväkirjasta, pienestä ja lukollisesta - vedin lukko-osan irti ja päälystin lapsellisen kansikuvan lehtileikkeillä ja glitterillä ja vedin kontaktimuovia päälle.
No, jaksoin käyttää kirjaa jonkinaikaa, mutta tyhjiä sivuja on 2/3. Taisi olla kesä 2003, kun totesin että tarvitsisin uuden kirjan - nyt A4-kokoisena. Kannen päälystin taas lehtileikkeillä, glitterillä ja kontaktimuovilla. Aika tyhjäksi sekin sitten jäi...
Sittemmin taisin hankkia oikein Cansonin luonnoskirjan, kunnes löysin Indiskan halvat ja kauniskantiset kirjaset. Ensimmäinen täysinäinen kirja oli voitto.
Kuvan kirjaa käytin luonnosteluun ja lehtileikkeisiin (2006)
Nykyään olen organisoinut useamman kirjan, joita kaikkia käytän yhtä aikaa: yksi muistettaville asioille, yksi luonnosteluun, yhteen kirjaan "mullistavat" ideani ja yhteen teen lehtileikekollaaseja eri teemoista ja tunnelmista. Kuulostaa ehkä turhalta, mutta systeemini toimii.
Pari kuvaa lehtileikekirjani eri "teemoista"
Hauskaa oli se, että ennen joulua löysin lapsuudenkodistani kirjasen, johon olin n.6-7-vuotiaana piirrellyt ja liimaillut kiiltokuvia. Oli huvittavaa nähdä, että kiiltokuvien asettelussa on samanlaista kaoottisuutta, kuin nykyään tekemissäni lehtileikekollaaseissa. Kuitenkin kaikissa on jonkunlainen järjestys ja symmetrisyys - niin silloin kuin nykyäänkin. Kirjasen löytäessäni koin lähinnä voitonriemua: kuvien leikkaaminen ja liimaaminen ei olekaan turhaa, vaan sisäsyntyistä!!!
Lapsuuden leikekirjasen kanteen olen kirjoittanut "kuvakirja", liikuttavaa :) :) Ihania nuo kiiltokuvat!!!
Harrastuneisuuteni suurin ymmärtäjä on äiti: lapsena hän leikkeli lehdistä kuvia irti siinä määrin että oma äitinsä eli mummoni piilotti sakset. Äiti ei lannistunut, vaan alkoi repimään kuvia. Viime vuonna äiti osti (tietäen että tykkäisin) kirbeltä eurolla vanhan vihon, joka alunperin on ollut ompelulinjaa kolmatta vuotta käyvän Riitan muodin historiaa käsittelevä koulutyö. Nykyisin puhuttaisiin portfoliosta, mutta 1970-luvun alussa asian on ajanut ruutuvihko, johon tämä Riitta on leikannut ja liimannut ajanhenkisiä muotikuvia ja neuleohjeita ja kirjoittanut muotihistoriaa... Mielestäni vihko on aivan ihana, jotenkin kömpelö ja hellyyttävä, mutta omalla tavallaan arvokas.
