Vanha harrastukseni, retrokamojen keräily, on taas tänä keväänä nostanut päätään. 2006 keväällä muutin Helsinkiin ja päätin kokeilla "uusia" juttuja, mutta nyt olen taas pikkuhiljaa palaamassa retroleiriin. Tai osahan näistä alkaa olla jo hienosti vintagea... o-ou.
Äiti sai jostain "matonkuteiksi" vanhoja aamu- ja kylpytakkeja, joista pelastin itselleni pari aamutakkia ja froteisen kuosillisen kylpytakin, jonka tosin jätin porukoille saunatakiksi. Helsinkiin toin ihanan kirkkaan turkoosin aamutakin. Vähän kulahtanut ja rispaantunut, mutta mukava päällä ja tykkään tuosta kotirouvafiilarista minkä saan, kun vedän tämän päälleni. Paplarit puuttuu.

Mummolassa pääsin pitkästä aikaa vintille tonkimaan, josta löytyikin vaikka mitä. Meinasin haljeta riemusta onkiessani tavaravuorista esiin punaisen Antti Nurmesniemen suunnitteleman Pehtoori-pannun. Pikku-pehtoori on todella hyvässä kunnossa, liekö paljoa käytetty edes. Pannu on saatu joidenkin tavaroiden mukana, eikä ole siis alunperin mummon oma. Ruusukuvioiset purkit on patinoituneet nätisti ja äiti tiesi kertoa, että niissä toivat sukulaiset tuliaisiksi kahvia joskus 1960-luvulla. Porukoille jäivät vielä vihreät lasiset pisara-lautaset, en jaksanut raahata niitä nyt mukanani.

Mustat pienet peltitarjottimet äiti löysi jostain kirpparilta minulle!

Tongin tavaroitani, joita olen jättänyt porukoille säilytykseen ja yllärinä löysin ison kasan verhoja ja liinoja - lähes ulkovarastosta! Häpeillen keräsin aarteet ja vein sisätiloihin säilytykseen. Kankaita mulla on selkeästi eniten, tässä vain murto-osa. Omppuliinat olin unohtanut täysin, sekä osan verhoista... Musta-pinkki-oranssi- tulppaaniverhoja olinkin kaipaillut, en tosin olisi osannut etsiä niitä juuri niistä tavaroista mitä porukoilla on. Ne kuuluivat aikanaan äidille ja olivat hänen yksiössään, kunnes vein ne mukanani muuttaessani Rovaniemelle. Ne olivat käytössä monta vuotta, olisivat ehkä yhä jos eivät olisi liian lyhyet isoihin ikkunoihin. Ne ovat niin ihanat ja värikkäät, että niitä katsellessa tulee jotenkin todella kotoinen olo.
1 kommentti:
Ihastuttavia kankaita! <3
Meiltäkin löytyy tuollainen punainen Pikku-Pehtoori. Anoppi lahjoitti, kun oli heillä kuulemma ihan tyhjänpanttina. Annettiin pannulle mielellämme uusi koti. :o)
Lähetä kommentti