Kloorietsi, hienommin sanottuna kai Acid-wash (tuleeko nimitys siitä, että näyttää kuin kankaalle olisi viskattu happoa? Olenko keksinyt itse vai onko jutussa perää?) on helppo ja yksinkertainen tapa, jolla saadaan aika punkrock-meininki esim. farkkuvaatteisiin. Nyt, kun esim. Uffilla on taas alepäivät, niin kannattaa mennä etsimään sopivat farkut ja tehdä kotosalla omat hienot. Tai toki voi aina ostaa esim. kuvassa esiintyvät vinkeät Acnet.

Asiaan. Mustassa farkussa kontrasti näkyy parhaiten. Farkun etsaantuvuus (eli siis se, kuinka paljon siitä voi poistaa väriä) kannattaa testata pieneen tilkkuun (tai vaatteessa esim. laittamalla tipan vaikka vyötärönauhan sisäpuolelle tms. josta epäonnistunut kokeilu ei näy). Itse en testejä tehnyt vaan suoraan asiaan: ensin kannattaa juoda paljon kahvia, jotta saa kunnon draivin päälle. Sen jälkeen otetaan muovikippo, jossa sekoitetaan tarvittava määrä kaupasta saatavaa klooripuhdistusainetta (esim. Klorin) ja perunajauhoa. Tarkoituksena saada aikaan "velliä" tai "kiisseliä", riippuen hieman minkälaista jälkeä haluaa aikaan. Sörsselin voi sekoittaa puutikulla tai vaikka vanhalla hammasharjalla. Suosittelen, että homma hoidetaan kylppärissä, joko lattialla tai vaikka ammeessa. Eli levitetään kankaat lattialle/ammeenpohjalle ja aletaan räiskiä väriä esim. vanhalla hammasharjalla. Myös haarukkaa voi käyttää, puutikkua, maalipenssiliä, ihan mitä itse keksii ja minkälaista jälkeä haluaa. Kaadoin myös tiukkaa klooriainetta suoraan kankaalle. Näin sain eri kontrasteja aikaan.
Annoin vaikuttaa noin 15 minuuttia, jonka jälkeen huutelin kankaat kylmällä vedellä ja laitoin pesukoneeseen. Itse käytin vielä 60-asteen ohjelmaa ja valkopyykille tarkoitettua pulveria, että lopputulos olisi mahdollisimman vaalea.

Itse vaatteen valmistusta hankaloitti se, että kankaani oli alunperin jo kahtena hassunkokoisena palasena. Jouduin jonkun verran tekemään mielenkiintoisia yhdistelytöitä, jotta sain tarvittavan palat kasaan. Työstin myös toisen kankaan, sinisen, johon tein hammasharjalla vetoja ja valumia symmetrisesti. Mikäli kloori-perunajauhovellistä tekee vahvemman kiisselin tai tahnan, voi sillä painaa kuvioita esim. muovikalvosta askarrellun sabluunan avulla. Jos haluaa etsata muuta kuin farkkua, kannattaa huomioida että tekokuidut eivät välttämättä etsaannu lainkaan, eivätkä ne ehkä kestä kyseistä kemikaalia lainkaan.
Lopputulos on kelvollinen. Tykkään tosi paljon kankaan roiskeista ja sävyvivahteista, mutta malliltaan hame olisi voinut olla parempi, helma on ehkä hieman leveä ja takaa kekottaa jonkin verran. Keskellä takana on metallinen vetoketju näkyvillä, antaa vähän lisäpotkua. (Ja tuo henkari on muuten pieni!!!!) Lisäksi farkussa oli vähän elastaania joukossa, joten kangas venähtää äkkiä ja luultavasti löystyy käytössä... no katsellaan.