16.12.2008

Joulusuunnitelmia

Joulu lähestyy.
Viime jouluna olin aattonakin töissä ja matkustin vasta iltasella joulunviettoon. Helsingissä oli todella autiota, ratikat eivät kulkeneet, ihmisiä ei ollut oikein missään. Tänä jouluna otan ilon irti ajasta, jota minulla on, ja vietän röyhkeästi joululomaa. Kaveripiirissä matkataan vanhempien luokse, lappiin, hämeeseen ja anoppilaan aina Libanoniin asti. Pari kaveria yhdistää voimansa ja he viettävät joulua yhdessä. Monet yliopistoaikaiset koulukaverit viettävät ensimmäistä vauvallista joulua.

Olen hankkinut jo muutaman lahjan, tehnyt joulukortit, auttanut kavereita koristelemaan kotiaan jouluisasti, auttanut piparitalon leivonnassa, tehnyt joulutorttuja, NIIN SILTIKÄÄN ei tunnu jouluisalta. Jouluruokiakin on maisteltu jo vähän (ostin tänään rosolliiiii), en tiiä, ei vaan oikein tunnu missään. Ehkä se on tämä kurja sää! Joulua vietän armaiden vanhempieni ihastuttavassa seurassa... lapsuudenkodissa ei ole enää omaa tilaa, ei ees omaa sänkyä, tunnen olevani tiellä ja kaipaan omaan kotiini. Näin kävi, kun viimeksi vierailin siellä, tuli aivan valtava omakoti-ikävä :D
Olenkin tehnyt suunnitelman, minkä avulla uskon viihtyväni vanhempien nurkissa viikon verran:
- autan joulusiivoissa
- leipominen ja ruuanlaitto! (ajattelin kokeilla lanseerata uusia, astetta eksoottisempia makuja perushämäläiskeittiöön jossa syödään perunaa ja lihaa. Viime vuosina tiensä sinne ovat löytäneet jopa fetajuusto ja oliivit...)
- neulon neulekoneella
- piirrän ja katson leffoja (mieluiten samaan aikaan)
- käyn (ehkä) lenkillä koiran kanssa
- kylästelen (ehkä)
- teen täsmäiskun Tampereelle

Nyt kun on hyvä suunnitelma, nähtäväksi jää mitkä kohdat ehdin toteuttaa :) Eniten toivon ehtiväni piirtää...

kuva on arkistojen aarteita, alunperin hentoinen lyikkäriluonnos, mutta kiitos ystäväni skannerin, lisäsin isolla kädellä kontrastia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tosi kiva kun postailet näin usein! luen blogiasi lähes jokapäivä, vaikken koskaan vielä ole kommentoinutkaan :) kerta se on ensimmäinenkin..

mullakaan ei oo vielä syntynyt oikeen joulufiilistä, mutta uskon että kyllä se sieltä tulee kun saa koulutyöt hoidettua pois alta ja pääsee kotikotiin vanhempien hoiviin :) ostin just joulusuklaata ja kyllä tästä ehkä vähän joulufiilistä kans tulee :D

blandad. kirjoitti...

Joo, tällä hetkellä olen todella innostunut tästä bloggailusta ja siksi vierailenkin täällä usein. Pakko varmaan joululoman ajaksi laittaa ajastuksella matskua... ei paineita... heh.mut kiitos kommentista :)
Kouluaikoina joululomalla olikin aivan eri merkitys, monen monta palautusta kerralla, hirveä kiire ja siihen päälle vielä kaikenmoiset pikkujoulukemut... sitten pääsi matkaamaan 700km etelään ja se joululoma TUNTUI TODELLA LOMALTA. Mut aika aikaansa ja niin edelleen...
No se joulusuklaa onkin ihan parasta :) namnam. Suosittelen kaikille enemmän rentoutumista, vähemmän materiahysteriaa. Joulu tulee joka tapauksessa.