3.12.2008

Päivä Tukholmassa (Stockholm, baby pt.3)

Tänä vuonna joulukuu alkoi erilaisemmin kuin koskaan, sillä vietin ensimmäisen päivän Tukholmassa kauppoja kierrellen! Oli kyllä niin kiva reissu, vaikkakin lyhyt. Sunnuntaina arvon luksuspaatti Mariella lähti Helsingin Katajanokalta kohti Ruotsia nelihenkinen seurueemme ja muutama muu kyydissään. Alkumatkaan kuului taxfreeshoppailua ja aterioimista seisovassa pöydässä, joka kaikessa kitcheydessään oli silti pienoinen pettymys. Ruokalista oli näet päätetty jo vaihtaa jouluhenkiseksi, joten välimerilliset ja itämaiset herkut jäivät nyt kokematta. Tuli maistettua pariakin erilaista leikkelettä ja makkaraa, mutta silti, liika on liikaa. Loppuillasta väsähdimme totaalisesti ja iltaa vietettiinkin vain hytissä! :D :D :D Aamulla herääminen oli kyllä helpompaa ja antoisampaa kaikin tavoin: laitoin kaiken energiani Tukholman kohtaamiseen.
Lähdimme satamasta kävelemään Södermalmille, havaitaksamme että kaikki kivat kaupat aukesivat vasta puolilta päivin. Monen monta second hand-butiikkia jäi nyt sitten vain ikkunasta ihasteltaviksi. Päädyimme ostoskeskuksen kahvilaan aamusaludoille (jossa näin tulevan aviomieheni, harmi vain että hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomita... maailmankaikkeudelle kiitos ruotsalaisista miehistä... ). Kahvittelujen jälkeen poikkesimme American Appareliin, joka ei nyt aivan vakuuttanut minua kaikesta vouhkaamisestaan huolimatta. Joo, ihan kivoja huppareita ja perustrikoovaatteita, mutta aika kalliita verrattuna siihen, ettei niissä ole mitään ihmeellistä. Matka jatkui, poikkesimme BikBokiin, jossa oli edullista, trendikästä vaatetta aika nuoreen makuun. Ihastelin kirjavia kotitossuja, mutta jäivät ostamatta. Sieltä paljon puhuttuun ja mainittuun MTWTFSS/Weekday-myymälään. Katujen nimistä minulla ei ole mitään hajuakaan, näitäkin taitaa löytyä useampi. No, yläkerrassa oli paljon paljon farkkuja, ja takaosassa kaikenmoista design-vaatetta -50%. Kaikkea hauskaa ja hienoa, harmi vain että hintaa jäi silti niin paljon. Aika monenmoista "epävaatetta" :D. Alakerrassa oli second handia ja uutta sekaisin, hauskoja seinäpiirroksia ja ikkunan takaa pääsi ihastelemaan miten Cheap Monday-paitoja painettiin ja kuivateltiin myyntiin! Hassua.
Matkalla metrolle poikkesimme vielä Monkissa. Ihastuin kyseiseen kauppaan, vaikka täytyy myöntää että alunperin olin hyvin ennakkoluuloinen. Suhteellisen edullista, hauskaa ja trendikästä kamaa, ihana turkoosinsävyinen kuvioitu kokolattimatto, hassulit grafiikat... Monkista ostin kasarihenkisen lyhyen ja leveän t-paidan ihanaiselle piirrosprintillä:




Hintaa oli 250 SEK. Monkista päätyi mukaan myös hassu vihkonen, jossa jonkinmoinen tarina ja hienot grafiikat. Pitänee perehtyä sanakirjan kanssa. Myös muovikassi oli hauska.


(Kuvassa näkyvä turkoosi L-kirjain on Gwen Stefanin L.A.M.B-hajuveden mainoskartonki laivalta, siihen voi siis suihkauttaa kyseistä hajuvettä tuoksuteltavaksi... se oli niin hauska että piti ottaa muistoksi)
Monkin jälkeen suuntasimme metroon ja T-Centralenille. Sen jälkeen en muista tarkkaa järjestystä, ehkä kävimme sitten PUB-tavaratalossa..? Jokatapauksessa se oli ihana paikka, monta kerrosta hienoja shop-in-shopeja kaikkea trendikästä ja kivaa tavaraa. Siellä oli muuten IVANAhelsinginkin shop-in-shop. Sen vieressä oli jonkinmoinen burleski-osasto, jossa oli kaikkea ihanaa alusvaatteista kirjoihin. PUB vaikutti trendikkäältä ja kokeilevalta, tykkäsin siitä tosi paljon. Sulassa sovussa oli myös kahvilaa, second hand vaatteita ja asusteita... alakerrassa oli kosmetiikkaosastot. Olisipa tälläistä Suomessakin! Sieltä taidettiin jatkaa matkaa Topshopiin. Paljetit näyttelivät suurta osaa kyseisessä kaupassa, oli kaikkea hatuista mekkoihin, paitoihin, farkkuihin... Topshopin laatu ja hinta ei vain mielestäni aina kohtaa. Ivanahelsinki for Topshop mekot tuli myös nähtyä, samoin joskus aiemmin syksyllä ihastelmani koiraneule, jota todella harkitsin omaankin elämääni, ainoa este oli n. 70€ hinta... joo se jäi kauppaan. Topshopin yhteydessä tuli käytyä myös Beyond Retrossa, josta olisi varmaankin voinut löytää vaikka ja mitä, ei vain ollut aikaa... matkaa jatkettiin vissin Åhlensille, joka oli vaikutti aika samantyyppiseltä kuin Stockmann. Tässä vaiheessa allekirjoittaneella oli energiat todella vähissä ja keskittymiskyky todella matala... vielä jaksettiin poiketa NK-tavarataloon, joka olikin tosi hieno. Ei vain oikein jaksettu enää keskittyä... Karen Millenin osastolla oli hienoja mekkoja ja muita, samoin vähän kokeellisempaa juttua löydettiin joltain nuorta suunnittelua edustaneelta osastolta. Seuraava osoite oli ylikansallinen ystävämme Mäkkäri, josta sai näkökentän heikkenemiseen helpostusta McFeastin muodossa. Sanonpahan vaan, että Tukholmassa oli todella monessa paikassa itse näpyteltävät maksupäätteet ja mäkissä kortti piti ensin vetää magneettinauhanlukijasta, jonka jälkeen antaa koodia ja hyväksyä kahteen kertaan... oijjoijj... :D oli hieman hankaluuksia.
Mäkkärin jälkeen Urban Outfittersiin, joka olikin hauska ja HIENO paikka! Oih! Se valtava kattokruunu, koristeltu katto, mahtava sovitushuone johon kiivettiin portaita pitkin... ihastelin kaikkea maan ja taivaan väliltä, hauskoja "au revoir" ja "konichiva" t-paitoja... kirjoja, sisutusjuttuja, koruja, alusvaatteita, asusteita.... aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa. Niin hieno paikka! Ehkä vähän kallis tosin...
Aiemmin syksyllä ihastelin James Burgessin "I'm not a paper cup..." mukia, joka on siis posliinia, silikonisella kannella ja design näyttää perinteiseltä take away-kahvikupilta. Hinta kirpaisi, mutta hankin tämän nyt sitten kuitenkin:

Kuvat ovat surkeita, mutta en jaksanut alkaa säätämään enempää. Ninni haisteli mielenkiintoista pakettia...
Olihan siellä Urban Outfittersissa vaikka ja mitä, rajallinen matkabudjetti vain rajoitti hieman shoppaushuumaa. Sen jälkeen kävimme enää vain jossain outlet-tyyppisessä myymälässä, missä oli kaikkia merkkituotteita edukkaasti... ja sitten palailimme pikku hiljaa takaisin satamaan.
Olen aiemmin tilittänyt myös kieroutunutta rakkauttani erilaisiin esitteisiin... noh, kaikkea ilmaismatskua tuli kerättyä myös tällä kertaa mukaan:

Erityisesti NK:n joulukirjanen oli hieno, mukana hauskoja pakettikortteja ja ihania kuvituksia!

Laivalla tehtiin vielä taxfreeshoppailuja, juotiin hieman punkkua ja kävimme toteamassa, että ei juma, me ollaan aivan liian vanhoja laivan discoon :D!
Kaikenkaikkiaan siis kiva reissu oli, ainoa miinus, että sain flunssan kaiketi ylitehokkaasta hytti-ilmastoinnista!

3 kommenttia:

Oola kirjoitti...

Itseänikin on tuo kuppi hotsittanut jo tovin. Näin niitä koko sarjan (eri kokoisia jne) Kölnissä kesällä modernin taiteen museon kaupassa, mutta rahavarannot kun olivat pienet niin päätin olla ostamatta. Tyhmätyhmätyhmä. Se on vaan niin hiano!

Keväällä tukholmassa käydessäni itsekin näin usean tulevan aviomieheni, mutta kukaan heistä ei tuntunut ymmärtävän omaa parastaan. Kiitos mualimmalle ruottalaismiehistä, todellakin!

Anonyymi kirjoitti...

Tai sitten flunssapöpöjä levitteli kanssamatkustajiinsa eräskin nuhanenä ;)

blandad. kirjoitti...

Oola: ai erikokoisia... siis kerää koko sarja :) siistiä. Kuppi on käytössä hyvä ja hauska, tosin tälläinen kahvinarkki vain nauttii kun saa hörppästä kahvin entistä nopeammin, onko se nyt sitten hyvä vai huono asia.
onhan suomalaisetkin miehet ihania, mutta hieman yleistäen ruotsalainen keskivertokaveri pukeutuu paremmin ->suurin osa viehätysvoimaa on sitä hyvää tyyliä. ja sitten kun sellainen gorgeus ruotsalainenkaveri pukeutuu hyvin ja omaa hyvän tyylin, niin ah ja oih. Ja totuus vaan nyt on, että niillä on kuninkaalliset ja paremmat geenit!

Lapeksille tiedoksi, että jos mun flunssa on tarttunut sulta, voi olla että kostan joku päivä.