Mallistojaan esittelivät myös suomalaiset Marimekko ja IVANAhelsinki.
En tiiä, olin ehkä odottanut Marimekon mallistosta enemmän. En ainakaan näillä näkymin jaksanut innostua yhtä paljon kuin joskus aiemmin. Käsittääkseni suunnittelijapari Rinne-Niinikoski on suunnitellut Marimekolle ja veikkaisin lopputulokseksi ainakin allaolevaa:

Ivanan mallistossa oli paljon tähtiä. Ja farkkua. Kivaa. Näistä tykkäsin paljon, mielestäni mallistona todella hyvä ja hieno kokonaisuus. Astetta kaupallisempi fiilis..?

by Malene Birgeristäkin tykkäsin, pienen nieleskelyn jälkeen. Aika goottimeininki, mutta musta, pitsit, paljetit - toimii.

Pitsihiihtarileggarit.

Nieleskelyllä tarkoitan sitä, että kun olin katsonut monta muuta, totesin, että Malene Birgeristä kuitenkin PIDIN.
Henrik Vibskov oli pettymys. Olen näköjään pudonnut aivan täysin kelkasta, mutta ei jaksa innostaa yhtään tämmönen pellehermanni. Kuvia klikatessa läpi alkoi väsyttää. Tosin tämmöinen muoti olisi hyvä näin lama-aikana, siitä vaan yhdisteltäis punttia eri housuista.

Toki pelkkien kuvien perusteella on vaikeaa lähteä arvioimaan, mikä nyt sitten on hienoa ja mikä ei, kun ei pääse katsomaan ja koskemaan matskuja, yksityiskohtia jne.

En tiiä, onko se sitten siitä että juuri nyt väsyttää tosi paljon ja muutenkin on huolia ja kriiseilyä elämässä, mutta yleisesti en oikein jaksanut innostua... roikkuvia, laahaavia, säkkimäisiä, ankeita värejä, liikaa asioita yhdessä kohtaa, ihmeellisiä virityksiä. Kuin joku väsähtänyt pellehermanni laahustamassa laihtuneena ja apaattisena ees taas. Ei pelkästään Vibskov vaan monta muuta, samankaltaista. Periaatteessa tykkään esim. Odd Mollysta pieninä annoksina. Mutta monta kukerruskasaa peräkkäin, eiihh.
Ehkä mun pitäis olla vaan ihan hiljaa ja turpa rullalla, en oo yhtään mikään enkä mitään sanomaan siitä, mikä on muotia.
lisää aiheesta www.copenhagenfashionweek.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti