Jännitystä kissanelämään

Saimi on ollut vähän apeana. Kai täällä sisätiloissa tylsistyy ja varsinkin Saimin kaltaiset suuret ja pelottavat mustapantterit. Toisaalta se voi olla myös Saikkulin tapa reagoida kevään tuloon - Ninni taas vastaa luonnon kutsuun yleisellä levottomuudella, maukumisella ja voimakkaalla hellyydenkipeydellä.

Poikkesimme siis Saimin kanssa ulkona. Ei ollut ehkä ihan paras sää ja vuorokaudenaika. Kävimme kadun toisella puolella olevassa pikku puistikossa toteamassa, että lumi on märkää ja tyhmää. Lisäksi mustapantteria pelotti ja jännitti kovasti. Päädyimme takapihalle, josta on portaat yläpihalle, joka jaetaan vastakkaisen taloyhtiön kanssa. "Meidän talomme" on matalammalla ja takapiha on lähinnä siis monttu. Varsinainen takapiha, tai yläpiha, onkin ihan viihtyisä, siellä on nurmikkoa, puita, pensaita, keinuja... siellä tulee käytyä aivan liian harvoin. Totesin kuitenkin, että portti oli viritelty nyt niin kiinni (ja täyteen verkkoa, koska pupuset ovat nähtävästi löytäneet jo tännekin) ettei sinne yläpihalle ollut asiaa. Tyydyimme siis pienimuotoiseen hengailuun oman takapihamme kinoksessa:


Kisun ilmeestä voi päätellä, että ei ollut kovin kivaa, joten lähdimme suosiolla takaisin sisälle. Inhottavan reissun päätteeksi pestiin vielä tassut lämpimällä vedellä... kaiken tämän koettelemuksen ja jännityksen päätteeksi Saikke sai vähän makupalaa, jonka jälkeen elämä taas näyttää paremmalta.

Selkeästi jännittävä, arkirutiineista poikkeava, kokemus kuitenkin piristi!

Mutta nyt mami alkaa hommiin.