23.5.2009

I want it all and I want it now

Olen ollut taas hieman hiljaisena ja hajamielisenä viime aikoina, koska yritän keskittyä pääsykokeisiin lukemiseen. Sain talvella pienen kipinän, että vanhakin voisi vielä yrittää avautuvatko yliopiston portit... ensin homma piti olla vain harrastuksen tasolla, mutta tällä hetkellä on leikki kaukana ja haen aivan tosissani. En ole mitenkään vaihtamassa alaa, enhän ole vielä päässyt toteuttamaan itseäni kunnolla tässä vaatesuunnittelussakaan, mutta haluaisin saada mahdollisuuden laajentaa omaa osaamistani ja ajatteluani. En tavoittele siis poissulkemista vaan lisäämistä :) Sisäänpääsy tuntuu tällä hetkellä epätodennäköiseltä, mutta pyrin parhaaseen mahdolliseen suoritukseen - joko se riittää tai ei, se jää vain nähtäväksi. Haluan pimittää tiedon mihin haen ja miksi :) olen taikauskoista sorttia ja enkä halua tehdä tästä nyt tämän isompaa numeroa. Tämä prosessi vie kuitenkin kovasti voimia, mutta on tehnyt minulle hyvää ja on pian ohitse.

Olen myös tässä yhteydessä taas jälleen kerran miettinyt paljon sitä, mitä haluaisin oikeasti tehdä elämässä. On hankalaa, koska haluan niin monia asioita, mutta tuntuu kaikkeen ei vain riitä aika eikä energia - eikä kaikkeen ole rahaakaan. Mutta muutamia, pitkän tähtäimen haaveita...
- päästä opiskelemaan alaa X (tämä tuntuu hyvältä tällä hetkellä, katsotaan kokeitten jälkeen :D )

- haluaisin tehostaa ranskan kielen alkeellisia taitojani ja aloittaa espanjan opiskelun.... tosin venäjän kielen opintojen jatkaminen kiinnostaisi myös ja kaiken tämän päälle vielä arabian kieli, joka on niin käsittämättömän vaikeaa, mutta voisin keskittyä tuhertamaan kirjoitusta :)

- matkustella

- opetella soittamaan pianoa

- oman malliston (yllättäen :D) juuri nyt haluaisin tehdä esim. Balmainin hengessä pieniä mekkoja, mutta värikkäistä sellaisia, joissa on paljon yksityiskohtia... toki paljon kaikkea muutakin, mutta mekoista olisi helppo aloittaa.




(kuvat style.com)
- maalata enemmän (tämä on kai vitsi, en ole maalannut vuosiin! paremminkin aloittaa maalaamisen uudelleen)
- kuvittaa
- kirjoittaa kirjan (romaanin)
- julkaista kuvateoksen
- pitää näyttelyn, joka yhdistäisi kuvia (maalauksia/piirroksia/kollaaseja) ja vaatteita, ehkä kirjoitettua tekstiä..?
- asua hetken ulkomailla
... no, tässä muutamia. Toki haluaisin myös kumppanin ja perheen ja asunnon ja materiaa, mutta niihin liittyy paljon sellaista, johon en voi itse täysin vaikuttaa enkä voi täysin pyrkiä vain niitä kohti... tai ainakin koen niin. Hankalaa selittää. Olen kuitenkin niin voimakastahtoinen ja lopulta hyvin yksilökeskeinen, että haluan tehdä itseni onnelliseksi myös haastamalla itseäni saavuttamaan saavuttamattomiltakin tuntuvia asioita. Miehiä nyt kuitenkin tulee ja menee, ystävät huolehtivat lisääntymisestä jo nyt, asua voi vuokrallakin ja materiaa saa, mutta ilmankin pärjää. Mutta itsensä onnelliseksi tekeminen on paljon vaikeampi asia. Ja kun on onnellinen itsensä kanssa, on helpompaa jakaa onneaan myös muille.
(Ja kyllä, minä voisin olla onnellinen, tai paremmin hyvin ylpeä itsestäni jos omistaisin kaksi tutkintoa, puhuisin englantia-ruotsia-ranskaa-espanjaa-venäjää-arabiaa, minulla olisi oma mallisto, olisin julkaissut kirjoja, pitänyt näyttelyitä, matkustellut ja asunut ulkomailla, osaisin soittaa pianoa... ehkä tässä on nyt kuitenkin vähän liikaa vaatimuksia yhdelle ihmiselle :D )
p.s En tiedä kehtaanko lisätä listaan, että haluaisin vielä väitellä tohtoriksi. :D No okei, liika on liikaa.

Ei kommentteja: