5.6.2009

0,99€/kg

Olen tulossa vanhaksi. Pikemminkin mummoksi.

Ensinnäkin, tykkään monista hyvin mummoille sopivista jutuista, esim. olen aivan fiilareissa kun on kesä, kukat kukkii ja tuoksuu ihanalle ja vaikka sataakin vettä ja on kylmää niin mietin vaan, että "ai ku kivasti kaikki puitten lehdet vihertää, nii".
Baarissa en ole juuri käynyt ja isommalla kaavalla huhtikuussa. Tämän iltaisista kemuista jättäydyin suosiolla kotiin, koska koko päivän on väsynyttänyt niin törkeästi. Oikeastaan väsymystä on jatkanut muutaman päivän ajan ja tänään IHAN TOSISSANI mietin, että pitäiskö tästä ihan lääkäriin mennä ja verikokeisiin, kun aina väsyttää. Tätä miettiäni tajusin, että hei oikeasti, olisko väsymys korreloituvaa niistä pääsykokeista ja siitä, että olen tällä viikolla kävellyt niin paljon? Ja jos kolmena päivänä väsyttää, ei voi sanoa, että aina väsyttää.


Haluaisin sanoa, että päivän kohokohta oli postista haettu paketti. Se sisälsi kaikkea kivaa kissanruuasta kirpputorille meneviin juttuihin, vanhoja naistenlehtiä, hilloa ja sitten ranskalaista laatukosmetiikkaa:



Äiti on kuulunut Yves Rocherin kanta-asiakkaisiin kutakuinkin 22 vuotta ja taannoin sain luvan tilata jotain pientä, jotta äiti saisi ne kiitoslahjat, mitä monsieur Yves lupaili uskolliselle asiakkaalle. (Äidiltä on peritty siis omakin rakkauteni tuikitärkeisiin kylkiäisiin!) Mummomaiseen tapaan pidän kaikesta kivalle tuoksuvasta, ja nyt on sitte karhunvatukkaa, passionkukkaa ja kiiwiä. Lisäksi olin näköjään tilannut tuollaisen kaksivärisen kajalin, joka osoittautui aika superiksi: tummaa violettiä ja tummaa vihreää, kumpikin väri korosti silmien omaa väriä (vihreä) jännästi. Jee. En ole ikinä päässyt yli kajal-rakkaudesta, enkä pääse. Nestemäistä eyelineriä tuli toinenkin putkilo, 2 yhden hinnalla nääs. Olen käyttänyt Yvesin nestekajalia varmaan lukiosta asti, se on paras ja hyväksi havaittu ja siinä on sellainen sivelliosa, jolla osaan tehdä rajaukset vaikka ilman peiliä. Harmi vaan, että tilasin nyt sitten VÄÄRÄN tuotteen, joka ei ole yhtään sama asia! Mutta ihan hyvin pelittää tuokin... sitä on nyt pakko käyttää. Kynsilakka ei ollut laadultaan mitä parhainta, mutta väri on kiva ja pullo niin pieni, että tulee varmasti käytettyä.

Jos postipaketti ei olisi yltänyt päivän kohokohdaksi, niin se olisi voinut olla kirjastosta lainattu klassikkoleffa, jonka katsomista olen lykännyt 3 viikkoa...

Casablanca on varsin hieno elokuva, näin sen vasta nyt ensimmäistä kertaa ja suosittelen kyllä. Herää kysymys miksei tätä voitu katsoa lukiossa historian tunneilla, elokuvan historiallinen aspekti olisi avannut toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia vähän paremmin kuin se pänttääminen kokeisiin, jossa oli monivalintakysymyksiä teemalla "yksi väärä vastaus syö yhden oikean vastauksen". Mutta siis hienoa näyttelijäntyötä, kauniit lavasteet ja puvustus - ja toki koko leffa sisältää näitä klassikkolainauksia tyyliin "Play it again, Sam". (ja tapahtumat sijoittuvat M a r o k k o o n)

Mutta ei. Kaikessa karuudessaan, mutta kaikessa huvittavuudessaan päivän kohokohta oli, kun havaitsin, että S-marketissa oli suomalainen tuorekurkku 0,99€/kg. Ihan oikeasti. Kyseinen asia nostatti suurimman adrenaliinikuohun, jonka seurauksena ostin kaksi kurkkua (harkitsin kolmatta) ja iloitsin siitä, että ne maksoivat noin 30centiä kpl.

Ei tässä voi kun nauraa itselleen.

2 kommenttia:

NooranElämää kirjoitti...

Meitsiki innostu niistä kurkuista! Mutta sit tajusin, että ei me ehitä syömään semmosta ku lähetään vähän reissuun :( Jäi kurkut kauppaan.

blandad. kirjoitti...

No mitäs kurkuista jos pääsee reissuun! :)