Vanhasta mekosta uusi mekko

Aurinko ja helle on pehmittäneet pääni aivan täysin, olen vain yhtä hymyä ja seesteistä olotilaa. Puistosta olen siirtynyt rannalle (niiden rantakissojen ja kollien sekaan tarvitaan yksi hylje, eiks je?), jossa olen maannut nauttien laiskana auringosta. Tosin tänään piti siirtyä kaupunkiin jo hieman aiemmin, eväät unohtuivat kotiin ja nälkä iski ja alkoi heikottaa. Eväitä mussuttaessa (siirryin vielä puistoon... pakko hyödyntää aurinko kun sitä kerrankin näkee...) tuli mieleen, että pitäisikö pistää eräs vanha mekko uuteen uskoon.

Eli lähtökohtana serkkuni vanha mekko, jossa on nätti pienikukallinen kuosi:

Malli sen sijaan oli aika mummo, mutta tykkäsin tuosta pari vuotta sitten kovasti, siinä oli jotain 1930- tai 1940-luvun henkeä. Käytin tämän kanssa kultaisia rihkamakoruja ja kultaisia balleriinoja. Jossain vaiheessa onnistuin laihtumaan muutaman hassun kilon, joka vaikutti siihen, että mekko ei enää istunutkaan samalla tavalla kuin aiemmin, vaan näytti entistä mummommalta. Alkuperäiset napit ratkoin jo alkuvaiheessa irti ja ompelin vain napitusvaran kiinni, joten napinlävet olivat heikosti näkyvissä. Mekko näytti siis päällä tyhmältä, mutta koska kangas oli hyvässä kunnossa ja kuosi kiva, niin ajattelin että ehkä tästä saisi jotain muuta. Nyt saamme siis nauttia näistä taidokkaista piirroksista, mutta ne kertovat enemmän kuin huonot digikuvat (ja suhaisin mekot "mallivartalon" päälle, joten siksi niissä on tuo kierto).

Leikkasin yläosan irti helmasta ja avasin olkasaumat. Ompelin hihansuut kiinni ja lyhensin yläosan tasamittaiseksi putkiloksi, josta leikkasin edessä olleet napistusvarat pois. Ompelin etukappaleelle sauman keskelle, joka edesauttoi väljyyden poistumista koko yläosasta ja antoi muotoa. Yläkäänteessä on sisällä kuminauha ja ylimääräiset väljyydet rypytin "tissien keskelle", jotta sain aikaiseksi sydänkaula-aukon. Kuminauha on siitä syystä, että halusin mekosta mahdollisimman helpon, eli siinä ei ole vetoketjua, vaan sen pystyy pujottamaan päälle, mutta samalla se istuu yläosastaan siten, ettei käytössä tipu päältä. Helmaosaa lyhensin sen yläosasta, vyötärön kohdalta. Alkuperäisessä mekossa oli vyötärö korkealla, sellainen hankala välimalli empiren ja normivyötärömitan välillä, uudessa vyötärö on kutakuinkin kohdallaan (eli korkealla, muttei liikaa). Koska sitä vetoketjua ei ole, on mekossa hieman väljyyttä yläosassa ja vyötärössä, käytännössä tissien alapuolelta alkaen, mutta ei kuitenkaan paljoa - mekko näyttää päällä kutakuinkin siltä mitä piirtämässäni kuvassa. Helma lyheni pituudestaan puolisäärestä polveen.

Olen tosi iloinen lopputuloksesta, tästä tuli oikein kiva. Alunperin kaavailin yläosaan halterneck-nauhoja, jotka olisi voinut solmia nätille rusetille niskaan, mutta totesin että yläosa toimii paremmin ilman ja ratkoin ne pois. Olen fiksoitunut sydänkaula-aukkoihin, mielestäni ne ovat niin ihania ja nättejä... jep jep. En tiedä, mutta minulla on joku supernaisellisuuskausi ja ajatukseni pyörivät lähinnä mekoissa ja kukkasissa... ja vähän myös nuorissa miehissä ;) True trendsetter tai fashionperson pukeutuisi kai katu-uskottavasti johonkin paljon raffimpaan, mutta minkäs teet, kun mieli halajaa vain nättejä mekkoja, mekkoja, mekkoja!