Elokuuta odotellessa

Seuraa taas pikku avautuminen. Nimittäin totaaliärsyyntyminen, kun lähes joka kolmannessa blogissa ruikutetaan kun KOHTA ON SYKSY. Haloo. Minun kesäkuukaudet on kesä-heinä- ja elokuu ja nythän elämme vasta heinäkuun loppua. Ensin ruikutetaan toukokuu ja alkukesä kun on niin paskat kelit ja sitten kun aurinko paistaa taivaan täydeltä ja mittari näyttää +20 astetta, niin nyyhkitään, että kun kohta on syksy. Kaverini sanoi osuvasti viime perjantaina ollessamme ravintola Sävelessä, että joskus pitäis ottaa se karttapallo esiin ja katsoa missä se Suomi oikeasti sijaitsee, viitaten siis yleiseen keskusteluun siitä kun ihmiset aina valittavat kesäsäästä. Aika jumalattoman pohjoisessa, joten ei tänne nyt valitettavasti saada mitään päiväntasaajan +30-40 lämpölukemia. Ja jos saadaankin, niin suomalainen valittaa kun on liian kuuma tai voi paska kun kohta on jo syksy...

Ruikutus sikseen, sillä huomenna alkaa ELOKUU, joka on yksi vuoden parhaista kuukausista. Ihan vain siitä syystä, että se on synttärikuukausi. Olen kekkeri-ihminen, tykkään järjestää bileitä, kestitä ihmisiä ja olla huomion keskipisteenä. Viime vuonna elin ihan hirveissä ikäkriiseissä, tänä vuonna odotan vain innolla ja mietin juhlallisuuksia, jota voin kyseisen asian tiimoilta kehittää: bileet, tarjoilut, synttärioutfit jne.! Lähestyvä 28 ei edes ahdista, koska tajusin, että tässä on vielä 2 vuotta hyvää peliaikaa ennen 30. Ja onhan sitä ennenkin menty baariin 02.45 :D Kaksi hyvää vuotta aikaa säästää rahaa ja suunnitella mahtavat 30-vuotiskekkerit! Ja kun on paljon samanikäisiä kavereita, voi olettaa että 2011 vuonna on monet bileet tiedossa.

Juhlatunnelmissa

Tänään käytiin taas vähän kangaskaupoilla. Minulla on meneillään muutama juhlamekkoprojekti, pukuja tulossa kaasoille ja häävieraalle - kaikki eri häihin tosin. Satiinia, sifonkia, silkkiä, tylliä... oijjoi. Aikas mukavaa tekemistä sanoisin. Olen oppinut tykkäämään näistä mekkoproggiksista, ne tuovat vaihtelua ja oma kokemuskin karttuu samalla. Ensimmäisen juhlamekon tein 2005, silkistä ja vannoin, että se oli myös viimeinen... kuinkas kävikään :) Sittemmin olen tehnyt mekkoja puuvillasta, satiinista, silkistä, sifongista jne. Parasta on se, kun mekon saaja tykkää ja itsekin tykkään. Total win-win situation.

Mekkojen mallit ovat nyt suhteellisen selvillä, mut tsekkailin silti muutamia kivoja yksityiskohtia, jotka sopivat juhlamekkoihin, hyvä pitää mielessä tulevaisuuden varalle...



Vaaleassa puvussa on kaunis selkäjuttu, sinisessä mahtava väri ja ihanan kellotettu helma, mutta kapea vyötärölinja. Keltaisen puvun vyötäröyksityiskohta on jännä ja todella juhlava.


Persikkaisen pukun pliseeraukset ovat yksinkertaisen kauniit, esim. sifongista toteutettuna. Mustassa on kaunis avonainen pääntie, joka tosin sopii vain todella harvoille, eikä ihan joka kekkereihinkään. Turkoosi puku on nuorekas ja hauska, mutta itse jättäisin ruusukkeen kokonaan pois. Vastaavan voisi laittaa vaikkapa ihan oikeista kukista? Helman voisi toteuttaa myös ihan toisenlaisena.

Yleensä jos toteutan mekkoja, kyselen ensin "asiakkaan" toiveet ja mielipiteet. Toiset tietävät mitä haluavat, toiset ovat vapaampia ehdotuksille. Sitten valitaan kankaat ja kommentoin, että millaisesta materiaaleja voi käyttää tai miltä mikäkin näyttää. Monet tuntuvat mieltävän juhlavaksi materiaaleiksi taftin tai satiinin, vaikka ihan polyesterisenäkin. Itse tykkään eniten kaikenlaisista silkeistä, yleensä ne tuntuvat ihanalle ja pidän silkin himmeästä kiillosta (esim. silkkisatiini vs. tavallinen satiini). Eettistä tai ekologista, ehkä ei. Kaunista, kyllä.

Oikeastaan kaikista kivointa näissä projekteissa on se hetki, kun valmis mekko puetaan päälle ja pääsen näkemään sen ilmeen, joka mekon saajalla on kasvoillaan. Siinä tuntee itsensä hetken hyväntekijäksi, kun näkee mitä iloa vaate voi tuottaa.

Type de nimes

Eilen oli pilvinen sää ja tuli fiilis, että voi kunpa olis farkkutakki. Inhoan käyttää kesällä takkia, mielummin käytän neuletakkia tai hupparia, mutta takki kesällä on vaan jotenkin ylimääräinen juttu. Ajattelin, että farkkutakki saattaisi kompensoida kyseistä viileämmän sään ongelmaa. Matkasin siis Iso-Roban Uffille kyseisen asian toivossa ja 3€:n päivä mielessä - and I found one!
Mutta siis punaisen ja lyhyen...

Benettonin punainen, lyhyt, mutta hartialinjaista jotenkin väljänlainen malli henkiin vahvasti yhdeksänkymmentäluvun alkua. Mielestäni aika hauska ja ei-niin-perinteinen malli. Jotain farkkupaitafiilistä tässä on myös. Myös väri on varsin mukava. Epäröin hieman tuota hartialinjaa, se korostaa hieman liikaa jo ennestään leveitä harteita ja tissejä, mutta hyvä kunto, vahva matsku ja laadukas työnjälki antoi periksi. Kassalle ja 3€ tiskiin.

Tankkasin pitkään tuota malliston nimeä, se kuulosti niin hauskalta!

Who let the dogs out

Seuraa pieni purnaus. Mutta sitä ennen vähän pohjustusta.
Ensinnäkin rakastan kissojani yli kaiken, mutta en miellä itseäni vain "kissaihmiseksi". Tykkään yhtä lailla koirista ja muistakin eläimistä, kissa vain oli ensisijainen lemmikkitoive sen itsenäisen luonteen ja helppouden takia. Lapsuudessa meillä kotona oli aina koira tai useampia, vaihtelevasti kissoja (parhaimmillaan 7), välillä kaneja, hanhia, ankkoja, kanoja - ja pitkään aikaa kukko, joka vihasi minua ja minä sitä. Mutta siinä mielessä se kukko oli hieno juttu, että se tuli meille munana, jota haudottiin lämpölampulla - ja eräänä päivänä munasta kuoriutui musta tipu!

Takaisin tähän päivään. Olin lenkillä ja ohitin kaksi naista, joista toisella oli koira. Ohittaessani heitä, koira ilmeisesti pelästyi ja räyhähti ja hyökkäsi hivenen minua kohti. Onneksi omistajansa oli nopea ja kiskaisi remmin tiukalle. Spontaani reaktioni oli vain "HUI!" ja jatkoin matkaa. Koiran käytös oli aggressiivista ja pelottavaa. Kuulin vain selitykset takanani kun toinen nainen ihmetteli toiselle, että mikä koiran tuli, johon omistaja närkästyneen kuuloisena "No kun se oli keskittynyt muuhun ja JOKU tuli takaapäin--". Alkoi välittömästi ärsyttää! Ensinnäkin, en voi sille mitään, että ohitin heidät. Toisekseen, en koskenut koiraa, vaan ohitin sen, enkä voinut tietää että se on arka/herkkä/pelokas/uhmakas/jotain muuta. Kolmannekseen, entä jos olisin ollut lapsi, koira olisi ehtinyt hyökätä jne.?
Tarkoitukseni ei ole nyt siis purnata koiria vastaan, mutta sanoisin, että koiran käyttäymiseen voi omistaja vaikuttaa, ainakin oman kokemukseni perusteella. Minulla oli lapsena ja nuorena oma koira, jota kasvatin ja koulutin ja huolehdin. Se oli hirveän kiltti ja tottelevainen, mutta toki pentuna teki kaikenlaista tuhmaa. Oli tärkeää opettaa sille mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Omien kokemusten perusteella tässä tapauksessa ärsytti se, että omistaja ei puuttunut koiran aggressiiviseen käytökseen vaan syytti asiasta minua, viatonta ohikulkijaa. Ainakin sellainen kuva minulle jäi ja täysin turhaan. Ymmärrän, että kaikki koirat eivät suhtaudu vieraisiin ihmisiin hetimiten ystävällisesti, mutta silti, jos koiraa ulkoiluttaa kaupungissa, on koiran totuttava takaa ohittaviin ihmisiin. Tälläisten ikävien juttujen takia monet pelkäävät kaikkia koiria ja ihan syyttä. Mielestäni oma ymmärrykseni on pitkämielistä, ihan vain siihen vedoten, että olen tottunut koiriin/eläimiin ja osaan tulkita niiden käytöstä. Mutta kaikki eivät ole, eivätkä kaikki osaa.
Noh, jotta ei mene ihan russutukseksi, niin olen törmännyt moniin kivoihin koiriin ja koiranomistajiin. En pelkää koiria, mutta tiedän, että niihin kannattaa aluksi suhtautua varauksella ja katsoa, tykkää koira minusta vai ei. Yleensä monet koirat kyllä pitävät minusta, ainakin eilen kadulla tuli vastaan hassu Matti-koira, joka tykkäsi minusta ehkä vähän liikaakin :D

Lopuksi kuva aika lailla 27 vuoden takaa, muistaakseni tässä vietetään ekoja nimppareitani, siitä lahjapaketti nurmikolla.

Kuvan ihmispallero olen siis minä. Lahjapaketista ei suinkaan ole paljastunut pullea koiranpentu, vaan haukku on vain luultavasti lykätty kuvausrekvisiitaksi. Minä olen sormet ojossa "Tahtoo silittää!" Tykkään tästä kuvasta kovasti, koska tunnistan siitä itseni edelleen. Olin onnekas ja sain kasvaa eläinten kanssa. Se oli kivaa.

The dressmaker

Viime viikolla tuli pitkästä aikaa ommeltua ja vieläpä jollekulle muulle kuin itselle.
Kaverini oli menossa häihin ja halusi pitkän juhlamekon. Hän osti itse kankaat ja esitti toiveen yksiolkaimisesta mekosta.

Homma alkoi kaavoituksella. Olin aiemmin ottanut mitat ja olimme myös miettineet mallia ja yksityiskohtia yhdessä. Kaavoitus on mielestäni hieman tylsänlaista puuhaa, mittailua, vertailua, miettimistä... tarkkana pitää olla. Peruskaavasta lähdetään, sitten kuositellaan kaavaa halutun mallin mukaiseksi ja lopulta valmis kaava kopioidaan vielä kokonaisuudessaan. Sitten pääseekin jo leikkaamaan :)


Tältä valmiit kaavat näyttivät kankaalle aseteltuina. Sitten neulasin ne kiinni ja leikkasin mitan kanssa valmiit kappaleet saumanvaroineen. Kyseessä oli muuten 34/36 kokoinen mekko, kaavat näyttävät hämmästyttävän isoilta.

Sitten ompelua ja mekko valmiina ensimmäistä sovitusta varten.

Tässä kankaan liukuvärjäys näkyy parhaiten.

Yksityiskohtien mallaamista sovitusnuken avulla.

Sitten soviteltiin. Otan sovitusvaiheessa kuvia, jotta muistan paremmin mitkä kohdat pitää korjata.

Sovituksen jälkeen tehdään korjaukset, joita oli tässä mekossa monessakin kohtaa ja käänsin helman. Sitten leikkasin vuorikankaan ja vuorossa oli vuorin kiinnitys, joka on mielestäni pahinta :( Sen jälkeen mekkoa sovitettiin toisen kerran, jonka jälkeen piti tehdä vielä muutamia korjauksia ja fiksailtiin mm. vyönauhan paikkaa ja mekon yläreunan istuvuutta, joka on tosi tärkeä juttu yksiolkaimisessa puvussa - puvun täytyy pysyä kuitenkin "ylhäällä". Materiaalina muuten todella liukas satiini, jonka ompeleminen koetteli hieman hermoja. Mutta lopulta...

Tadaa, mekko valmis.

Joskus pitää vielä tässäkin vaiheessa tehdä pieniä fiksauksia, mutta yllättäen tämä mekko istui hyvin ja oli tällä selvä. Olkapäällä on siis rusetti ja rinnan alla leveä vyönauha, jossa muutamia poimutuksia. Poimutusta oli myös olkaimessa.

Ja nyt tästä saa toivon mukaan sellaisen kuvan, että kaikki sujui kuin tanssi, mikä ei nyt ihan pidä paikkaansa... seuraavaksi otan työn alle toisen juhlamekon, joka onkin sitten taas ihan erilainen juttu.

p.s En ole ompelija, joten työjärjestykseni ja tekotapani eivät ole sitä ideaaleinta luokkaa, mutta toimivat minulla. Ompelun suhteen olen pitkälti itseoppinut ja toki koulutukseeni kuului kaavoitusta ja teknistä toteutusta... se onkin sitten asia erikseen ommella teollisuuskoneella ja kotikoneella...

Nimpparimekko

Tänään on nimpparipäivä! Hyvää nimpparia siis itselleni!
Poikkesin lauantaina Ivanalla ja ostin itselleni nimpparilahjan :) sain paikanpäällä tietää, että alakerrassa oli alennustuotteita ja päädyin (yllättäen) nättiin mekkoon:

Valkoisella pohjalla korallinpunaista tiikeriprinttiä, pussittavat puhvihihat ja helmassa kunnon rimpsuröyhelöt... tämä on niin nätti!!! Malli on nimeltään Joan, hintaa oli 59€. Tässäpä elämäni paradoksi: ketjuvaateliikkeissä en ikinä raaskisi ostaa tuolla hinnalla mitään, mutta Ivanan alessa hinta tuntuu minimaaliselta, kun pyörittelee normihintaisia tuotteita, joissa roikkuu kolmenumeroiset hintalaput. Aiemmat Ivanat ovat olleet niin lemppareita ja ahkerassa käytössä, joten olen todennut, että on parempi sijoittaa yhteen kuin moneen halvempaan. Kerran se vain kirpaisee :) vaikka kirpaiseekin sitten ihan kunnolla!

Aletuotteita lauantaina

Normaalihintaisia ihanuuksia

Punainen samettiveska, jossa kultainen tiikeribrodeeraus = nam.

Raurrrr!

Hauskaa nimpparia kaikille Heideille!

She needs more earrings, enough is never a question

Kirppistelyjä maakunnasta:

Löysin sekalaisia korvakorupussukoita, yksi pussi maksoi euron ja toinen 0,50€. Näiden lisäksi sain vielä extrana pari rannerengasta ja muutamat korvisparit, jotka luovutin jo eteenpäin.

Koska korviksillehan on jatkuvaa käyttöä ja tarvetta, löysin vielä kolmannenkin korvislajitelma, joka oli superlöytö. Hintaa 1,5€ ja sain 10 korvisparia. Yhdet annoin jo eteenpäin, mutta tässä loput:

Suosikkiparit, erityisesti pidin viuhkakorviksista ja renkaista, jossa on sydän, tähti, pikkuinen lintu ja amor!

Loput odottelevat aikoja parempia tai laitan kiertoon nekin.

Sininen clutch 0,80€ varmaankin tekonahkaa. Musta on mokkaa ja nahkaa ja kotimaista työtä, sen hinta oli 0,20€ mutta kirppistyöntekijä unohti ottaa siitä hinnan, joten sain ilmaiseksi :)

Leopardigobeliini- olkalaukku on pikkuisen siinä rajalla onko se ihan hieno vai ihan hirveä. 1€.

Mummojen puolihameita. Kukallinen maksoi euron ja ostin sen lähinnä ihanan kuosin takia, kukkakuosi, yllättävää eikö? Pilkullinen löytyi porukoilta matonkuteista. Molemmat kaipaavat pientä tuunausta.

Kirjokuvioitu huivi on mielestäni hauska, pesulapussa luki "traditional norwegian design" ja hintaa 0,50€. Sifonkinen pilkkuhuivi 0,30€.

Teepurkkikokoelma on kasvanut kahdesta viiteen. Kulmikas purkki on kylläkin Valtterilta ja hintaa 1€, hankin sen ennen kuin lähdin lomailemaan. Punaiset "Jacksons of Piccadilly Tea" -purkit löytyivät eri kirpputoreilta, molemmilla hintaa 0,50€/kpl.

Lisäksi ostin parit lehdet... tein hyviä löytöjä ja vähällä rahalla. Se haittapuoli kirppisshoppailussa on, että normikauppojen superalennuksetkin tuntuvat näihin verrattuna kamalalta riistolta! :D

Kesähengailua

Viime viikolla oli siis ohjelmaa ja uusia juttuja enemmän kuin normaalisti. Tiistai kului pitkälti Tampereella, kävimme tulevan morsiamen kanssa sovittelemassa hääpukuja. Itse sovitin vain marabou-höyhenkeeppiä :D Sen jälkeen kylästeltiin ja ihasteltiin kaveripariskunnan pientä tyttövauvaa. Porin reissusta tulikin jo kerrottua, sen jälkeen oikeastaan majoittauduin porukoille, koska vanhempani lähtivät sukuloimaan ja talo oli siis lähes tyhjä. Ah, tilaa ja rauhaa, jääkaappi täynnä ja sauna lämpesi joka ilta. Grillailtuakin tuli. Lauantaina poikkesin kirpparille, jonka jälkeen piti ihan vain kyläillä taas toisilla kavereilla, mutta jumahdinkin sinne useaksi tunniksi. Sain kakkukahvit ja grilliruokaa eli uusia perunoita, kasvis- ja lihavartaita, makkaraa...oih. Olipas mukavaa. Sunnuntaina piti vähän prosessoida eli tein vähän artsua... hah. Maanantaina kiersin kirppareita ja tiistaina piti päästä vielä vähän kaupoille.

Harvemmin sitä lapsuuden ja teini-iän jälkeen kokee sisaruskateutta siinä määrin, kuin nyt: veljelläni on koiranpentu ja omat fiilikset luokkaa "MÄÄKI HALUAN".


Tässä siis pikkuinen uusi ystäväni Lotta, kutakuinkin 2kk vanha mäyräkoiranpentu. Kuva EI kerro kuinka energinen riehuliisa on kyseessä. Kissat suhtautuivat Lottaan suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella. Kissoista muuten sen verran, että Saimihan sitten otti ja karkasi perjantaina: hyppäsi noin 5 metrin pudotuksen yläkerran ikkunasta alas - ja lähti porukoiden kissan kanssa hiirijahtiin, josta sen tavoitin pitkällisten etsintöjen jälkeen. Siellä ne olivat yhdessä vaanimassa... ja minut nähdessään Saimin ilme oli luokkaa "EIIIII... nyt jäin kiinni!". Onneksi mitään ei sattunut...

Lopuksi vielä muutamia ihastuttavia detskuja kaveripariskunnan kotoa... siinä ehti kuvata kun jumitti siellä tuntikausia...

Kaverini itse kasvattamiaan liljoja!!!

Terassikukkia... oonko muistanut mainita, että TYKKÄÄN KUKISTA??????? :D

Ihana ja niin kaunis vanha ompelukone, joka löytynyt tyyliin roskalavalta. Life is not fair.

Klaus Haapaniemen suunnittelema Domesticin seinätarra aiheuttaa kateudenväristyksiä.

... ja kyseisen tarran alapuolella on ihana perintökirstu näillä kuvioinneilla!!!

BTW pariskunnan makuuhuoneen tapetti on myös jotain aivan mahtavaa!

All that Pori Jazz (ja vähän Yyteriäkin samalla)

Hola!
Pieni bloggailutauko hieman venähti, sillä palasin Helsinkiin vasta myöhään tiistai-iltana. Kesäretki Poriin oli varsin mukava ja sen jälkeen jäin vielä porukoille lomailemaan ja tekemään kaikkea kivaa. Paljon olisi kerrottavaa, joten aloitetaan tällä kertaa Porista.

Liikkeelle lähdettiin keskiviikkona junalla. Olimme vuokranneet leirintämökin Yyteristä, joka olikin ihana paikka. Sää oli mahtava. Ajattelin, että voisin ehkä muuttaa tuonne rannalle aina kesiksi asumaan. 6km pehmeää puhdasta hiekkaa, aaltojen rentouttava ääni, aurinko - mitä muuta voisi vielä toivoa?

No olihan se mökkikin ihan ok, vaan eipä tullut sitä kuvattua. Pihtailin kameran akkua koko matkan ajan, ehkä ensi kerralla pienempi vaiva on ottaa se laturi mukaan.

Torstaina päivällä oli agendassa biitseilyä ja sitkeästä talviturkista luopuminen. Ihana hiekkapohjainen ranta ja vaikka matalaa olikin pitkälle, tuntui se rantavesi pois tullessa lähes kuumalta. Ah, Heidi sydän Yyteri.

Sitten Jazzeille eväitten kera. Kerta oli tässä festivaalissa ensimmäinen ja tunnelmaa ei turhaa kehuta leppoisaksi. Ja sää oli kerrassaan täydellinen. Tulimme alueelle ehkä siinä kuuden pintaan ja meille ensimmäinen esiintyjä oli Raphael Saadiq. IhanaIHANAihana. Tykkäsin kaverin tyylistä, rennosta esiintymisestä ja kauniista hymystä :) Mahd. ehkä ihastuin tyyppiin keikan aikana...

Keltainen puku, valkoinen paita, musta solmio ja nörttilasit - tyyli kohdallaan.

Niin ja olihan siis musiikkikin hyvää :D Eka biisi oli hittibiisi 100 year dash.

Sitten tuli Duffy.

Duffylla oli esiintymisasuna aika vaatimaton, mutta silti kiva pikkuinen farkkuhaalari. Naisella on mahtava ääni ja positiivinen, hyvä esiintymispresenssi.

Duffy oli kloonannut noi sen taustalaulajat itestään.

Duffy on jännä artisti, niin nuoret kuin vanhemmatkin oli ihan pähkinöinä tuolla keikalla. Piknikvieruskaverit (keski-ikäinen seurue Tampereelta) ja varsinkin seurueen miehet oli myös fiilareissa Duffyn kauneudesta :)

Kaikenkaikkiaan Jazzeista jäi hyvä fiilis, tapahtuman meininki oli rento ja kaikilla oli kivaa. Örvellystä ei ollut ja homma toimi muutenkin hyvin. Tai ainakaan siinä määrin, että olisin huomannut mitään. Kirjurinluodolta mentiin vielä tsekkaamaan jazz street ja päädyttiin bar Kinoon Tuomon keikalle, jossa meininki oli aika katossa ja keikka huikea. Myös itse baari oli kiva ja persoonallinen, pointsit siitäkin Poriin. Ilmeisesti Sedu ei ole yltänyt limaisia näppejään joka paikkaan. Itse kaupungistakin jäi hyvä fiilis, olin odottanut pienempää, ankeampaa paikkaa, mutta yllätyin isosta koosta, kauniista vanhoista taloista, komeasta raatihuoneesta, kukkaistutuksista jne.

Perjantaina palattiin sitten jo takaisin päin eli Tamperetta kohti. Muutamaan otteeseen tuli manailtua sitä, että olimme liikkeellä ilman autoa, mutta täytyy sanoa, että hyvin pärjättiin ilmankin. Kauppatorilta meni nopea bussiyhteys Yyteriin ja takaisin ja juna-asema oli kävelymatkan päässä. Opasteetkin olivat Porissa kohdallaan, suunnistaminen helppoa. Pointsit vielä superkohteliaille bussikuskeille!

Päivänsankari

Saimi "Sapi, Saikke, Saimuli, Sabe, Mustuli, pullero, möhmö, Saikkis, Saikkuli, Saimo jne. " kissalainen täyttää tänään 5 vuotta. Saimia onnittelevat ylpeä mamikissa ja ystävätär/ elämäntoveri Ninni!
5x Saimi:
1. Saimi syntyi 16.7.2004 Ylitorniolla. Ilmeisesti johonkin omakotitaloon ja metsän läheisyyteen, koska viekas kettu repolainen nappasi Saimin suuhunsa ja oli jo lähtenyt viemään saalistaan, mutta kissa saatiin pelastettua. Tästä syystä parin kuukauden ikäinen Saimi ja siskonsa tuotiin Rovaniemelle. Sisko sai myös uuden kodin ja nimekseen Selma. Kettutarina on lempitarinoitani, koska se osoittaa että Saimi on selviytyjä. Ja varmaankin tästä syystä se suhtautuu todella vihamielisesti koiriin.
2. Saimi tuotiin kotiini 21.9.2004. Sain syliini ruikulin, hontelon ja pitkäjalkaisen mustan kissanpennun, joka yllättävää kyllä, luotti minuun heti. Kutsuin heti kavereita kylään katsomaan uutta pienokaista. Illalla Saimi käpertyi tyynylleni nukkumaan.
3. Pentuna Saimi oli todella villi ja sanoinkin sitä "riehuliisaksi". Ensimmäisenä jouluna porukoilla Saimi tunki joka paikkaan, niin että vanhemmillani meni hermo, kun kissa keikkui milloin missäkin ja mm. tiputteli kirjahyllystä koriste-esineitä, jotka menivät rikki. Homma ei sinällänsä ole muuttunut, koska Saimi tykkää yhä keikkua korkeissa paikoissa, tiputella ja rikkoa esineitä. Se on todella itsepäinen ja vahvatahtoinen, mutta kun se osoittaa kiintymystään, on tunne aito.
4. Saimin ongelma on syöminen. Se haluaisi syödä jatkuvasti ja lähestulkoon kaikkea. Tästä syystä myös painoa on vähän liikaa. Kissanruuat, liha, kala ja puuro ovat herkkua. Saimi tunnetaan myös puuronarkkina - siellä missä on puuroa, on narkkina paikalla myös Saimi.
5. Saimi on ensimmäinen täysin oma kissani, vaikka lapsuudessa kotona toki oli kissoja ja koiria ja muitakin eläimiä. Halusin nimenomaan mustan kissan ja vieläpä ison kissan ja nämä toiveet toteutuivat Saimin kohdalla täydellisesti. Olen myös erittäin ylpeä onnistuneesta nimenvalinnasta.

Shoppaan leikisti

Mielikuvitusleikkiä: Jos minulla olisi rahaa, tilaisin nämä Asoksen alesta...


Kukkamekon, tähtimekon, polka dot-mekon...

pari punaista mekkoa myös...

ja printtejä tarvitaan aina, varsinkin tuo vaalea jossa on kissoja ja timantteja 8)...

paitoja myös leopardisena, inkkarimeiningillä ja mustan kissan kuvalla...

Kivoja kesäkenkäsiäkin muutamat... (rusetilliset myös mustina)

ja laukkuja, joista ainakin mustat on nahkaa...

ja tietty kivoja ja kirjavia koruja!

kuvat Asos