Käyn paljon kirppiksillä, lähes viikoittain. Helsingissä asuessa olen todennut muutamia ärsyttäviä asioita kyseiseen harrastukseen liittyen (ja puhun nyt itsepalvelukirbeistä):
1.) tavaroista pyydetään aivan liikaa hintaa. Myyjän kannattaisi muistaa, että kyseessä on käytetty tavara, jonka arvo on vain murto-osa sen alkuperäisestä. Toki esim. erikoiserät ja design voivat jopa kallistua ajan myötä, mutta esim. vaatteet, korut, kengät. Haloo, joku tolkku. Huonokuntoiset "merkittömät" korkkarit, joihin pitäisi laitattaa uudet korkolaput - 5€:n hinta on aivan liikaa. Itseäni ei ainakaan edes huvita ostaa, josta minusta tuntuu että tavaralla koitetaan nyt enemmänkin rahastaa eikä vain saada sitä kiertoon.
2.) Liikaa tavaraa yhdessä pöydässä. Harvoin jaksan ruveta tonkimaan oikein olan takaa, että mitäs täältä löytyy. Toinen on, että ihan kaikkea ei tarvitse sinne kirbelle roudata, esim. jo parasta ennen päiväyksen ohittaneet koiranruuat...
3.) ja ärsyttävin: jälleenmyyjät. Ok, minulle on ihan sama mitä ihmiset tekevät tavaroilla, kunhan pääsen niistä itse eroon. Mutta silti, elän jossain ihannemaailmassa, missä toivoisin että tavarat päätyvät kiertoon ja käyttöön, eivätkä uudelleen myytäviksi saman tien. Tulee fiilis, että seuraavaa ostajaa huijataan ja pahasti - ja toisaalta monesti tavara ei päädy kiertoon, koska kukaan ei enää osta sitä kalliimmalla hinnalla.
Vein viime perjantaina kamat Valtterin itsepalvelupuolelle ja samantien hyökkäsi iäkkäämpi hienosti pukeutunut daami katsomaan mitä olisi tarjottavaa. Hän kyseli ja jutusteli ja alkoi kertoa miten inhoaa varkaita ja kuinka niitä on joka paikassa. Lopuksi hän sanoi: "Katso nyt kuinka paljon ostan sinulta!" Like I care. Olen kiinnostunut vain pääsemään tavarasta eroon, en siitä kuka sen ostaa. Eilen poikkesin sitten siinä pienellä kirbellä joka on flemarilla. Havaitsin, että tämän daamin minulta ostamia kamoja oli siellä myynnissä, tuplahinnoin! Teki mieli alkaa kiljumaan, koska suorastaan raivostutti. Jos olen ostanut puuhelmet halvalla ja pyydän niistä itse 2-3€, niin toivon vaan ettei kukaan osta niitä 7,50€:n hintaan, koska ne eivät ole sen arvoiset olleet edes uutena! Ja toisekseen kyseisen daamin asenne ja tarve ottaa minuun kontaktia, en tiedä, jotenkin tosi röyhkeää. Kun puhuin jostain "kun ei tule käytettyä, niin haluaa näistä vaan eroon.." ja daami siinä nyökyttelee "joo niinhän se on...". Huoh! Jos hän inhoaa varkaita, minä inhoan valehtelijoita!
No, oma ongelmani. Olen vain vuosien saatossa tehnyt niin hyviä löytöjä ja niin edullisesti, että haluaisin jakaa samaa iloa myös muille. Ja myös sitä ajatusta, että tavarat kiertäisivät eteenpäin.

Ehkä suhtaudun turhan sentimentaalisesti näihinkin juttuihin.
2 kommenttia:
Toi on niin totta! Mä harvoin viitsin mennä itsepalvelukirppikselle noiden hintojen takia. Ihan liian kallista. Kirppiksellekin saan raivareita, kun myyjät yrittää tehdä voittoa eikä laittaa tavaraa kiertämään. Pikkusisko (10v.)oli viime reissulla ihan järkyttyny, kun sanoin myyjälle ettei nukkanen t-paita ole kolmen euron arvonen. Eikä olekaan. Asennetarkistusta vähän pliis.
Loistava löytö muuten!
Periaatteessa se, että ostaa suoraan siltä myyjältä ja voi samalla tingata, on hyvä, mutta en halua nähdä kenen tavaroita ne on ja vielä vähemmän haluan kuulla niitä tarinoita tavaroitten takana... monesti kyllä ip-puolellakin hinnat on ihan kohdallaan, mutta turhan monesti hintaa on liikaa. Itse mietin, ostaisinko kyseisen jutun itse ja millä hinnalla, ja homma toimi hyvin, koska lähes kaikki tuli myytyä! Suoraa palautetta saa antaa, koska homma ei ikinä muuten muutu!
Ja dyykattu neule on ihana, sopii tällaiseen kylmä-tuulee-sataa-lämmintä-paistaa ilmaan, se on se villan hieno ominaisuus :)
Lähetä kommentti