Viime aikoina olen stressannut niin paljon, ensin raha-asioita, työttömyyttäni ja lopulta taas keksinyt joka ikisen epäkohdan, jota voin itsessäni inhota ja osoitella, että ajattelin unohtaa nämä edes hetkeksi ja kuunnella sisäistä hyvää ääntä. Tehdä juttuja, jotka kohottavat mieltä ja lisäävät onnistumisen oloa.
Sisäinen ääni sanoi eilen, että minun pitää tehdä muffinseja ja kutoa (neuloa siis).
Tänään olenkin siis lähinnä vain kutonut, juonut paljon kahvia, syönyt marjamuffinseja ja porukoiden luota tuotuja omenoita. Eikä kukaan syytä siitä, että ostin epähuomiossa leivosvuokia muffinssivuokien sijaan. Hieman pienempiä, mutta eipä tarvitse potea niin huonoa omatuntoa jos syö monta pientä monen ison sijaan.
Lankana on ihanaa Novitan Wind Luxus lankaa. 80 villaa, 20 silkkiä. Tuntuu todella pehmeältä. Se, mitä tästä tulee, on vielä auki. Aina ei kannata suunnitella liikaa.
Näiden lisäksi olen katsonut samalla paljon telkkaria: ensin Frasier-putken, päätyen suomalaiseen versioon Unelmien poikamiehestä. En voi muuta kuin ihmetellä kyseistä ohjelmaformaattia: miksi kukaan haluaa kisailla jostain miehestä monen muun tytön/naisen kanssa samaan aikaan? Kuka tekee näin normaalielämässä, ei kai kukaan? Ohjelmaan osallistuvat ihmiset ovat varmasti oikein mukavia tyyppejä, mutta silti... ehkä olen liian vanha ja tylsä ymmärtämään tai liian ylpeä haluamaan deittiasioissa täyden huomion itselleni.
Tänään fiilistellään mainosbiisiä ja annetaan lopulta periksi sille, että Anna Puu on aika jees. Ei kai sen tunnustaminen voi viedä katu-uskottavuuttani, kun ei sellaista ole kai ikinä ollutkaan :)
2 kommenttia:
Kuulostaa ihanalta laiskalta sunnuntailta. Loistava idea unohtaa kaikki negatiivinen hetkeksi ja vaan relata.
Kaulaliinojen neulominen on aika nopeaa ja iisiä. Alku ainakin näyttää hyvältä ja lanka ihanan pehmeältä. Tsemppiä projektiisi!
joskus ei vaan oikein voi muutakaan tai hajoaa pää :) Katsotaan mihin lanka riittää, raaskinko ostaa lisää... 50g keränen kun kustansi 5,90€ - hui!
Lähetä kommentti