Kiitokset muutamista ihanista kommenteista koskien
tätä tekstiä. Tuli mukava ja hyvä fiilis siitä, että valittu suunta on oikea ja täällä käyvät omien kavereiden lisäksi ne, jotka täällä haluavat käydä
oikeasti :). Joten sarjassamme kootut, sekalaiset asiat:
Vein eilen jätesäkillisen kesävaatteita vintille ja toin takaisinpäin vain pienen kassillisen. Johtuen ehkä siitä, että minulla on eniten kesävaatteita. Muutenkin vaatekomerossa on suoritettu karsintaa kovalla kädellä ja jonkunmoista tilaakin alkaa jo olla. Syksyn alkamisen kunniaksi otin esiin neuleet ja onnittelin itseäni pitkänäköisyydestä: kolme vuotta sitten ostettu pitkä, musta neulemekko on ollut tehokäytössä ja miellyttää vieläkin! Mutta koska olen
neuleihminen, tällainen neuletakki olisi kovasti kiva (ja sen saisi
Asokselta):

Kävin eilen katsomassa Nelosen ilotulitteita Kaivarin rannassa, fiilistä tosin laski oma väsymys ja kehno sää. Kotiin palattuani oli vielä pakko leikkiä piirtolevyn kanssa, se on vain niin kivaa. Jatketaan yhä näillä helpoiksi havaituilla monokromisilla kuvilla:
Ja tänään iltapäivällä on luvassa seuraavanlaisia ilmeitä kissakavereideni osalta, osaan tässä tapauksessa ennustaa ne ulkoa, koska ne on niin nähty.

Lähden nimittäin viikonlopuksi kaverini mökille! Jeeeeeeee, kivaa! Tytöt jäävät kotiin ja silloin, kun lähden reissuun yksin, on samat, syyttävät ilmeet kattien naamoilla. Saimi tuijottaa uhkaavasti ja äkäisenä, kyseenalaistaen reissuni tarkoitusperät ja Ninnillä on hentoinen, syyllistävä marttyyri-ilme. Minulla on 10 vuotta sitten ostettu rinkka, jota käytän säännöllisesti yhä, jos lähden porukoille, kotimaan reissuille jne. Kun kaivan sen esiin ja alan pakata, kissat tajuavat, että
"nyt se meinaa lähteä jonnekkin ja me jäädään tänne ja kuka meistä sitten huolehtiiiii!!?!??!" Mutta ei hätää, kissavahtiasia on järjestyksessä.
Viikonlopulta odotan rentoa mökkihengailua, luonnon rauhaa ja saunottelua. Hauskaa viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti