18.10.2009

How to do it in the easy way

American Apparel muistaa minua tämän tästä sähköpostiin tipahtavalla newsletterillä. Tilasin sen joskus viime keväänä, kun olin vakuuttunut että haluan ja tarvitsen AA:n putkikassin. Onneksi pitkällisen kädenväännön jälkeen järki voitti ja säästin nekin rahat.
Luen AA:n uutiskirjeitä aina silloin tällöin, joskus poistan ne suoraan. Vastikään tulleessa kirjeessä oli kuitenkin mielestäni aika hauskoja ja helppoja naamiaisasuvinkkejä Halloweenia varten.

Kabareetanssijan, sirkustirehtöörin ja miimikon asut ovat aika helposti toteutettavissa ja vaatteet saattavat löytyä jopa omasta kaapista - tai jos ei, niin ovat helposti toteutettavissa.

Grease-leffan henkeen pukeutuminen vaatii jo sitten vähän timmimpää vaatetusta (ja kroppaa). Lapsillekin löytyi hauskoja pukeutumisvinkkejä, voiko Greasen Dannyksi pukeutunut pikkukaveri olla enää söpömpi ilmestys?! Ihana! Tosin joku äiti saattaa pitää asua liian aikuismaisena ja AA antoi vinkkejä myös lapsekkaampiin kokonaisuuksiin.
Tykkään ideasta, että naamiaispukeutuminen ei vaadi tämän enempää eforttia. Periaatteessa tykkään naamiaisista, mutta olen vähän joko tai: pukeudutaan kunnolla tai ei sitten ollenkaan. En erityisemmin pidä teemabilepukeutumisesta, koska olen vanhemmiten tullut hirveäksi pukeutumisnatsiksi. Haluan itse valita vaatteeni ja tyylini ja kaikenlainen pakotettu pukeutuminen teemavaatteista työasuihin ahdistaa aivan jumalattomalla tavalla. Siitä on huumori ja iloinen teemahassuttelu kaukana.
No, toki putkikassifiksaatiooni löytyi taas uusi kohde: raidallinen, arvelisin että foliopainettu, raidallinen putkikassi. Nam nam nam.

American Apparel on ihan jees noin mallistollisesti. Tukholmassa pääsin käymään myös AA:n kaupassa, jonka perusteella sanoisin että tuotteetkin ovat ihan jees, joskin vähän hintavia suhteessa siihen, että ne ovat lähinnä t-paitoja, collegepaitoja, trikoovaatteita. Matskut ja työnjälki vaikuttivat olen ihan kohdallaan. En kuitenkaan pääse yli siitä, että AA:n mainonta on hetkittäin arveluttavaa, lähes ällöttävää:

Raidallisessa bodyssa/uimapuvussa näyttäisi olevan leveä haarakiila. Hieno homma, tuli selväksi. Itse vain miellän AA:n tavan muotikuvata kovin tylsäksi ja suttuiseksi. Oi ihanan turhamaisuuden silloinen Kirsikka eli nykyinen Eeva kirjoitti aiheesta osuvasti lähes 1,5 vuotta sitten täällä. Allekirjoittaneet kommentti tekstiin liittyen kuului näin:
Vice ilmaisjakelulehden (volume 5 numeber 4) takakannessa oli jokseenkin aika härski AA-mainos, jossa nuori tyttö makaa selällään,levittäen haarojaan ja riipien sukkiksia pois. Haaraväli on peitetty valkoisella palkilla ja AA-logolla. Aika ilmeinen "take me"- asetelma. Seksikkyys ja miksei "pornokin" mainoksissa voi olla jees ja hauskaa, mutta jotenkin AA tekee homman suttuisesti ja liiaksi provosoiden. Mahtaako kyseessä olla "paljon melua tyhjästä", koska vaatteissahan ei ole mitään erityistä, niin hommaa pitää nostaa esiin jollain muulla. Plussat toki työntekijäpolitiikasta ja eettisyydestä.

Hah! Ja olen edelleenkin täysin samaa mieltä. Koska niissä vaatteissa ei nyt vaan ole mitään ihmeellistä eikä sellaista, mitä kukaan muukaan ei pystyisi tekemään, niin nähtävästi mielenkiinto ja brändin tunnistettavuus tehdään sillä, että likat esittelee vaatteita jalat auki ja huulet törröllä. Toki näin tehdään vaikka Voguessakin, mutta ei sekään tee asiasta sen hyväksyttävämpää. Lisäksi tapa on tylsän helppo ja nähty jo. On muuten jännää, että jotkut vetävät AA-keskusteluissa tämän hienon eettisen ja työntekijäpoliittisen valttikortin, mutta samat tyypit eivät tunnu olevan pätkääkään kiinnostuneita siitä, miten vaatetusteollisuutta ja sen työntekijöitä tuettaisiin Suomessa.
Menipäs nyt ohi taas aiheesta. No joo, siis kiva putkikassi ja kivoja naamiaisideoita, mutta taidan siirtää uutiskirjeet taas roskakoria kohti.

5 kommenttia:

tuitui kirjoitti...

haha tieks mä oon kauhistellut myös noita aa:n bannereita, niistä tulee ihan pehmopornofiilarit. jotenkin kun sivusilmällä sen mainoksen huomaa niin ekana tulee mieleen että kyseessä on joku niin rupuketjun halpismainos, kuvattu kuvaajan olkkarissa jne, ja sitten se onkin aa jota kuitenkin pidän ihan hyvänä potentiaalisena vaatekauppana... en ymmärrä miksi firma tahtois itselleen tommoista imagoa luoda.

nooruska kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä noista AA:n mainoksista! Ne tuntuvat aina tosi halvoilta. Ja vaatteet, no joo en oikein ymmärrä sitä mieletöntä hehkutusta.

Mää tykkään naamiasista tai teema pukeutumisesta ;-). Viime synttärit oli black&white-teemalla, myös ruoka ja juoma! Pukeutuminen ei sinänsä ollut kovin hankalaa.

blandad. kirjoitti...

tuitui: Emmäkään ymmärrä ja ehkä just siks, että saadaan tälläset kaltaiseni rumat, vanhat ja katkerat muijat kiukuttelemaan ja ilmeisesti joku sit samalla liputtaa kyseistä linjaa jotenkin rohkeana... en tiiä. Fiilishän ois ihan eri, jos kuvissa esiintyis vaikka vähän kypsemmät, kameralle flirttaavat naiset, mutta nuoret ja viattoman oloiset tytöt... byäk.

Nooruska: Mä lähtisin hehkuttaan enemmän vaikka jotain kotimaista trikoorättiä, jonka olis tehny Sirpa tai Maire :) Mut eihän se oo niin mageeta ;)

Joo, mä oon ehkä tehny vähän turhan ison asian itselleni tosta teemapukeutumisesta... kun periaatteessahan teemat on kivoja. B&w kuulostaa helpolta, varmaan kaikilta löytyy aiheeseen sopivaa.

pinia kirjoitti...

Hyi hemmetti, eihän tollasta kuvaa voi mainokseen pistää! :o Hyi oikeesti todella järkytyin.

blandad. kirjoitti...

Pinja,tää kuva nyt oli vielä sieltä iisimmästä päästä :( Esim. tossa Oi ihanaa turhamaisuuteen linkitetyssä jutussa olevat kuvat on vielä kamalampia... mut jos järkytyit tästä niin älä kato :) ei tuu ku paha mieli.