I shop, because I am?

Perjantaina vietetään Älä osta mitään -päivää. Nooruska haastoi kanssabloggaajiaan postaamaan aiheesta miksi ostan. Ajattelin vastata haasteeseen, vaikka paljon mielummin kirjoittaisin aiheista "ostaisin, jos voisin" ja "miksi haluan ostaa".

Rahatilanteeni on katastrofaalinen, rahaa ei yksinkertaisesti tule mistään niin paljon, että se riittäisi edes kattamaan kaikki kulut. Vuokran ja välttämättömien laskujen jälkeen ei riitä tarpeeksi rahaa aina edes ruokaan, joten minulla ei käytännössä ole yhtään varaa shoppailla mitään. Kun kuitenkin päivästä toiseen miettii rahaa, laskujen maksamista, seuraavaa vuokraa, opintolainan korkoja ja maksueriä tulee hetkiä, jolloin ei vaan enää jaksa välittää. Kun kaupassa pitää ostaa sitä halvinta ja päätyy syömään viikosta toiseen samoja ruokia. Kun ei ole varaa nähdä kavereita kaupungilla, mennä kahville tai leffaan.

Siksi ostan, ihan niinkin tyhmästä syystä kuin tehdäkseni itseni iloiseksi edes hetken ajan ja useimmiten onnistun. Toinen syy, miksi ostan, on tarve. Kengät kuluvat, talvella tarvitaan talvitakkia... jne. Jos jostain syystä saan rahaa ja sitä jää yli perustarpeiden jälkeen, shopautan ihan surutta jotain, jota tarvitsen tai en välttämättä edes niin tarvitse. Mutta säästelen myös. En yleensä huomioi näitä ÄOM-päiviä, koska vietän viikoittain 1-3 päivää, jolloin en käytä rahaa mihinkään, en edes ruokaan ja vaatteita tms. ostan nykyään todella harvoin ja silloinkin alennuksesta tai kirpputoreilta.

Pakollinen köyhäily on kyllä opettanut valitsemaan, miettimään ja harkitsemaan. Ennen ostin ilolla Hennesiltä, nyt harkitsen tarkkaan tarvitsenko ja haluanko vaatteita, joita on muutenkin jo kaikilla? Entä raaskinko maksaa vaatteesta pyydettyä summaa, onko se sen arvoinen, vaikka hintaa olisi esim. vain 14,90€? Useimmiten en vain yksinkertaisesti raaski ostaa mitään, koska piheys on jo niin juurtunut kiinni. It's not worth it.

Työharjoittelu opetti konkreettisesti miten vaatteet päätyvät kauppoihin ja usein mietin sitä prosessia ja haluanko tukea sitä. Toisaalta jos vaate on itsessään kiva ja haluan sitä todella paljon, ostan sen, ennemmin tai myöhemmin. Luotan vaistooni ja siihen, että hyviä yksilöitä saatan käyttää vuosia. Esimerkiksi mustilla, yksinkertaisilla neuleilla on taipumus jäädä vaatekaappiini ja olla siellä kunnes hajoavat käsiin.

Köyhäily (ja ehkä vanheneminen on opettanut) myös materiaalitietoutta. Hyvät, kestävät materiaalit, jotka tuntuvat miellyttäviltä ovat parempia sijoituskohteita, kuin ikäväntuntuiset, vaikka itse vaate olisi malliltaan kuinka hieno tahansa. Oikeastaan olen upgradannut himotuskohteeni jo niin korkealle, että ne tuntuvat olevan täysin saavuttamattomissa. Haluan hienolaatuista designia ja yksilöllisyyttä! Myös käytäntö opettaa: kun ostaa kymmenet huonolaatuiset kengät, jotka hajoavat muutaman käyttökerran jälkeen, alkaa todella ärsyttää. Harvoin, tuskin koskaan on vain rahaa sijoittaa kerralla siihen kalliimpaan.

Heikko kohtani on kirppisshoppailu, jolloin saatan hankkia jotain sellaista mitä en niin tarvitse, kun saan sen halvalla. Tätä ei auta, että tuote on jo kerran kierrätetty. Kirpputorit ovat minulle paikkoja, joissa rentoudun, kun saan katsella erilaisia, inspiroivia tavaroita, mutta toisaalta ne ovat myös jännittäviä paikkoja: aina on mahdollisuus löytää jotain todella spesiaalia.

Myönnettäköön, jos minulla olisi enemmän rahaa käytössä, ostelisin varmaankin enemmän. Pidän materiasta liikaa ja saan siitä iloa. Tiedän jo, että pystyn olemaan ostamatta pitkiäkin aikoja, en tarvitse niin paljoa ja saan nautintoa halvoista/ilmaisistakin jutuista, mutta ehkä juuri siksi ostaisin. Jos kerrankin olisi varaa.

Toisaalta voi olla, että liioittelen ja asetan materian arvon nyt hieman liian korkealle. Jos minulla olisikin varaa, ostaisin ehkä kalliimpia tuotteita, mutta harvemmin. Tai mieluiten käyttäisin rahaa matkoihin ja elämyksiin, kuten keikkoihin, elokuviin jne.

Maailmalla ja meillä Suomessakin on alettua puhua yhä enemmän Love-ajattelutavasta. Sen mukaan keskitytään siihen mitä todella rakastetaan: lempparivaatteisiin, läheisempiin ystäviin, asioihin joista nauttii eniten. Ympärille ei kerätä enää kasoittain vaatteita, satoja paria kenkiä, eikä joka kissankumminkaimaa pidetä kaverina saati ystävänä eikä pyritä tekemään ja kokemaan kaikkea sitä mitä muutkin, vaan keskitytään niihin asioihin/ihmisiin jotka kiinnostavat itseä eniten. Ajattelutapa tukee kulutushysterian hillitsemistä ja ympäristöystävällisempää elämää, mutta on kuitenkin aika helposti saavutettavissa. Myös läheisimmille ihmisille annetaan enemmän aikaa.

Kuvissa esiintyy Net-a-porterista bongattuja laukkuja, koska rakastan laukkuja. En ole kenkätyyppi, vaikka kivoja kengät ovatkin. Sen sijaan sijoittaisin enemmän laukkuihin.

Haluaisinko silti mielummin yhden, todella hienon laukun vai sata ihan-kivaa laukkua?

Tätä minun pitää vielä miettiä.