Pidennetty viikonloppuni maalla oli kaikkea muuta kuin rentouttava. Huokaisin helpotuksesta, kun rantauduin muutamia tunteja sitten takaisin Helsinkiin ja omaan kotiin. Joka päivälle oli jotain menoa ja pyöritin koko ajan mielessäni vain stressaavia juttuja. Äidinkin kanssa tuli hieman riitaa, mitä ei yleensä tapahdu. Nukuin huonosti ja heräsin yhtenä yönä kahdesti koiratappeluun... niin kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, että Saimi sai taas perinteiset raivarit :(
Tuli ainakin syötyä, saunottua ja kylästeltyä niin kavereilla kuin mummolassakin. Kolmen päivän nettitauko teki myös hyvää.
Torstaisesta Muodin huipulle -jaksosta sanoisin sen verran, että olin positiivisesti yllättynyt mielenkiintoisiin lopputuloksiin, vaikka suhtauduinkin hieman nyrpeästi paperitehtävään. Varsinkin Jarnon voittajatyö oli mielestäni todella hieno. Aiemmat Jarnon työt ovat olleet todella runsaita, ehkä jopa liiankin runsaita omaan makuuni, mutta tähän tehtävään runsaus ja kolmiulotteisen pinnan muodostaminen sopi. Pidin myös Mertin työstä (yllättäen... Mert <3), se oli mielestäni kaunis ja voimakas. Jollain kummalla tavalla pidin myös Olgan parjatusta työstä: siinä oli jotain hauskaa kurinalaisuutta ja sopivan outoa bondage-vibaa. Katrin työ oli tasaisen hyvin toteutettu, mutta jotenkin... tönkkö. No entäs sitten Antti... Antin työ oli Anssia lainatakseni "tylsä", hätsynpikaa kokoon kasaistu ja malliltaan ruma pötkö. Oikeastaan Antin hiuslisäkkeet olivat mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin itse kilpailutyö :D Mutta silti mielestäni oikea työ tippui, koska Antilla oli lopulta kokonaisuus enemmän hallussa kuin Lauralla omassa työssään, vaikka askarrellut kukkaset olivatkin nättejä.
Sanna Sierilän tuomarointi oli muuten varsin fressiä seurattavaa, koska Sierilä antoi rakentavaa palautetta kuitenkaan ylistämättä tai haukkumatta ketään.

Jännä juttu muuten: mietin jos olisin itse ollut tekemässä kyseistä tehtävää, olisin ehkä jumahtanut hyödyntämään nimenomaan muotikuvia. Mietin, että olisi hauskaa kokeilla, toimisiko oma idea yhtään oikeasti. Jos joku muotilehti haluaa sponssata minulle leikeltävää, otan ilolla vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti