12.12.2009

Käy systeemille

Kirjoitin eilen piiiitkän avautumisen siitä, kuinka paljon minua ärsyttää käsityön ylihinnoittelu ja varsinkin kierrätysmateriaaleista valmistettujen kässypläjäysten käsittämättömät hinnat.
Sitten totesin, että what's the use, ei jaksa kun ei jaksa kukaan muukaan. Suljen silmäni epäkohdalta ja toivon, että kuluttajat tajuavat itse mistä kannattaa maksaa ja mistä ei, kun hinnoittelijat nähtävästi eivät.
Toivoisin myös, että askartelija-paskartelijat keksisivät uusia, vähän innovatiivisempia juttuja markkinoilleen. Mallia voi ottaa vaikka Etsyn ihanuuksista. Näin joulun alla pipariukko-korvikset olisivat ihan parhaat!


kuvat Etsy. Go shopping!

3 kommenttia:

Scara kirjoitti...

Siis hintahan on oikea silloin, kun tuotetta myydään tuottajan haluama määrä. Jos se viedään käsistä niin että enemmänkin olisi mennyt, hinta on ollut liian halpa, ja jos taas kamaa jää varastoon, hintaa on liikaa.

Olettaen toki, että tiedotus on sikäli kunnossa, että ihmisillä on mahdollisuus tehdä osto- tai ostamattajättämispäätös.

Jos siis ihmiset ostavat "kalliilla", tuotteissa on jotakin, jota ihmiset arvostavat. Se, että bloggari ei arvosta, ei vaikuta tuotteen markkina-arvoon kuin yhden äänen verran.

Desthea kirjoitti...

Mua ois kyllä kiinnostanut sun teksti aiheesta.. ;D Aika paljon samaa asiaa itekin välillä miettinyt.. Kun kyllähän esim. jostain korvisparista (jossain käsityömarkkinoilla) 40 € on aika kova hinta.. siis ainakin jos puhutaan kierrätysmatskuista ja ihan ns. rihkamasta. Ja luulen että niitä ei ihan varsinaisesti käsistä viedä kyllä tolla hinnalla ainakaan näinä päivinä.. ;)

Tollasta edellisen kommentoijan bisneksenmaksimointikantaa muuten harvemmin otetaankaan näissä käsityöyhteyksissä esiin.. yleensä jauhetaan vaan sitä "kyllähän se käsityö maksaa ja ei siitä paljon mitään tekijälle kuitenkaan käteen jää" jne.. ;)

blandad. kirjoitti...

Scara: Niin, oma kritiikkini kohdistuu enemmän siihen, että moni tuote on markkinoilla perusteettomasti ylihinnoiteltu, eikä se palvele silloin kuluttajaa EIKÄ tuottajaa. Tuskin tuottaja tekee 100 paria korviksia ja on tyytyväinen, kun edullisemmalla hinnalla kaikki 100 menisivät kaupaksi ja tuotto olisi joka tapauksessa enemmän.
Osaan itse tehdä tuotteita ja tiedän mitä niiden tekemiseen on vaadittu ja sen lisäksi on myös olen opiskellut markkinointia ja yritystaloutta, niin kritisoin asiaa yleiseltä tasolta. Ei ole siis kyse siis siitä etten arvostaisi tuotteita jotka ovat arvostuksen arvoisia, mutta en näe mitään syytä, miksei asiaa saisi kritisoida niiden tuotteiden osalta, jotka eivät vastaa pyydettyä hintaa. Kuitenkin blogimaailmassa, vaikka kuinka miettisi pitkään ja hartaasti miten sanansa muotoilee, käsittää joku aina väärin ja se on sitten taas ajanhaaskausta.

desthea: jos jaksan/ehdin niin voin palata aiheeseen :) Oma kritiikki käsittelis juurikin näitä ylihinnoiteltuja rihkamakorviksia, joita tursuaa kohta joka paikasta. vähän sama niin kuin ylihinnoitellut kirppiskamat... mun mielestä ois kuitenkin tärkeintä, että tuotteet myy ja kierrätyskamat menee kiertoon, eikä jää notkumaan myyntipöytiin. Ja lisäks toivoisin, että kierrätystuotteet nähtäis entistä haluttavampina tuotteina itsessään.