Kävin päiväleffassa.
Tuskailin valitsenko joko 500 days of summer vai New Moon, ja päädyin ensimmäiseen, koska olen halunnut nähdä sen jo pidemmän aikaa.
Onneksi. Tulin leffasta pöllämystynyt hymy huulilla ja askel kevyenä. Ihana leffa.
Sopivasti hauska, kevyt, arkinen - ja vaikka tarina onkin romanttisvivahteinen, on fressiä että tarina on kerrottu miehen näkökulmasta.
Tom työskentelee korttifirmassa copywriterina, vaikka onkin koulutukseltaan arkkitehti. Pomon uusi assari, Summer saa pään sekaisin ja heistä tulee pari - ainakin Tomin mielestä. Summer sanoo jo suhteen aluksi, ettei hae mitään vakavaa, kun Tom tuntee kohdanneensa Sen Oikean. Lopulta tulee se päivä, kun Summer haluaa ollakin enää vain ystäviä ja tästä Tom murtuu. Hän haluaa Summerin takaisin.
Pidin erityisesti elokuvan poukkoilevasta kerronnasta, arkisuudesta ja todenmukaisuudesta. Kuvauksessa ja sävymaailmassa on jotain yksinkertaisen vanhanaikaista ja kuulaan kaunista. Puvustus on hienovaraisen vintage. Leffan soundtrack tyylikäs ja hyväntuulinen. Loppu on ihanan toiveikas ja antaa tilaa molemmille osapuolille, kumpaakaan syyttämättä. Loppuminuuteilla kertojan ääni toteaa, että suurin osa päivistä on tarkoitettu unohdettaviksi. Ne alkavat ja loppuvat, jättämättä muistikuvia. Ja sitten on ne päivät, joilla on suurempi merkitys, jotka muuttavat asioita.
Ja kesän jälkeen tulee syksy ;)
2 kommenttia:
Mutta silti mua harmitti, kun viime aikoina rakkaudessa pettynyt, masentunut kaverini meni katsomaan tota leffaa ja voi entistä huonommin. Onhan se hauska, mutta silti aika surullinen.
Voi ei :( harmillista. toki ihmiset reagoivat eri tavalla, koska omaavat erilaiset taustat ja tilanteet. Mulle itelle se oli osuva, koska oma parisuhdekoukerotausta antaa näkökulmaa molempien osapuolten kannoille, niin löysin siitä jotain lohdullista itselle. Ja ehkä sekin, että mun omista eroista on jo kulunut aikaa.
Lähetä kommentti