In joy and sorrow

Maanantaisten Friis & Co:n iltamien goodie bag oli tottumattomalle hämmentävä kokemus.

Niitticlutch, huivi, rannekoru ja lookbook. Fiilis oli lähinnä "siis saanko mä nyt nää ihan omaksi?". Ihania ja pääsevät todellakin käyttöön. Huivia käytin eilen koko päivän, materiaali on viskoosia ja koska se on kooltaan niin suuri, sen voi kieputtaa kaulaan monen monta kierrosta ja oikeasti se myös lämmitti. Mahtava kesähuivi uskoisin. Helmassa paljettilintuset. Huivin värisävy on itselleni vieras, en ehkä osaisi valita sitä kaupassa, mutta kuitenkin pidän siitä kovasti.

Vaan eivät ne ihanat tavarat siinä vaiheessa paljon lohduttaneet, kun maanantaina kuulin vielä illalla surullisia uutisia koskien vanhempieni koiraa, Marttaa. Koirakaveri oli vähän sairastellut ja leikattukin ja kaiken piti olla jo hyvin (rutiinileikkaus), mutta oikeastaan sittenkin aivan päinvastoin. Leikkaus vain nopeutti asioita ja maanantaina ei enää ollut mitään tehtävissä. Luulisi, että eläinkavereiden poismenoon olisi jo tottunut kun sen on kuitenkin joutunut kohtaamaan jo monen monta kertaa, mutta ei. Kaikki tapahtui niin nopeasti, eikä koira ollut edes vielä niin vanha, hieman alle 7-vuotias. Suru on valtava.

Eteenpäin tässä silti mennään ja kovasti. Lemmikkien omistamisen hauskuus menee kaiken ikävän edelle. Saimi kömpi varsinaiseen goodie bagiin ja piti siellä majaa hetken aikaa. Naamasta oli nähtävissä se käsittämätön hauskuus, mikä sen mielestä tilanteeseen liittyi. Rapiseva piilopaikka. Parasta :)

Danish dare to do it

Olin eilen Friis & Companyn järjestämässä esittelytilaisuudessa. Olin todella yllättynyt kun sain kutsun blogin kautta ja jännitti kyllä mennä paikalle, kun en tiennyt mitä odottaa. Kutsussa kuitenkin mainittiin, että paikalla on Friis & Co:n "omaa väkeä" esittelemässä toimintaa, joka kuulosti mielenkiintoiselta. Lisäksi näytteillä oli ensi syksyn mallistoa.

Tilaisuuden aluksi esittäytyi Suomen brand manager, hänkin tanskalainen. Varsinaisen ohjelman aloitti Tanskassa brand managerina toimiva Lulu (nyt vaan toivon että nimet ja tittelit menevät edes vähän sinnepäin?), joka esitteli brändin arvoja, lähtökohtia ja toimintaa. Toisena puhujana toimi suunnittelijasta brändin johtoon siirtyvä Micha, hän kertoi enemmän itse suunnitteluprosessista, ideamaailmojen ja tuotekokonaisuuksien luomisesta sekä brändin konseptista.

Friis & Companyn perusti vuonna 1997 Line Friis, jolla oli oma visio ja intohimo laukkuihin, kenkiin, asusteisiin. Yritys toimii pitkälti perheyrityksen muodossa ja esimerkiksi suunnittelijoita on koko talossa vain 8. Imagoon kuuluu tuoda luksusta arkipäivään ja mottona on "Live & Love". Brändin tunnuksena on tuttu Fleur de Lis. Konseptiin kuuluu olla ajan hermolla ja tiukasti trendeissä kiinni, mutta tehden ne oman brändin kautta, omannäköisiksi tuotteiksi. Friisillä on havainnoitu sosiaalisen median kasvava vaikutusvalta, jota hyödynnetään liiketoiminnassa ahkerasti niin Facebookin, Twitterin kuin nettisivujen blogin kautta. Tanskassa yhteistyötä on tehty myös bloggareiden kanssa.

Mielestäni oli jotenkin raikasta (ja myös ovelaa) että suunnitteluprosessia avataan myös ihan markkinointimielessä. Micha painotti puheessaan sitä, miten jokainen tuote käy läpi saman tarkan seulan eikä näin olleen mikään päädy mallistoon sattumalta. On ihan totta, että Friis & Co:n kaltaisten brändien tuotteissa ei juuri sattumia löydy, kaikilla tuotteilla on oma paikkansa ja niiden olemassaolosta on neuvoteltu useampaan kertaan. Micha esitteli erään laukun tuotesuunnitteluprosessin ideasta näytekappaleeseen ja lopulliseen tuotteeseen, mutta mitä muistelen omaa työharjoitteluani, prosessi on lähes samankaltainen niin ikään vaatteiden suhteen.

Toki puhetta oli myös paljon tulevasta mallistosta ja siihen vaikuttaneista trendeistä. Friisillä halutaan, että tuotteessa on aina jotain "vähän enemmän", olkoon se sitten vain joku yksittäinen yksityiskohta esim. koristeellinen vedin. Olen miettinyt jonkun aikaa, mistä tämä maastokuosin puskeminen johtuu, mutta kyseessä on kuulemma monien suunnittelijoiden vastaisku taantumalle. Ok, now I got it. Inspiksiä oli haettu myös niin Dallasista, Michael Jacksonista kuin vintagestakin.

Friisillä uskotaan nyt kovasta korostettuun olkalinjaan ja syksyn kokoelmassa on kaikenlaisia irroitettavia, koristeellisia olkatoppauksia. Yläkuvassa tosin hauska pieni viitta.

                          

Oikeastaan hauskinta tässä koko hommassa oli nähdä ihmisiä, jotka työskentelevät alalla ja jopa jutella heidän kanssaan. En ole mikään maailman paras small talk -tyyppi, mutta alussa Lulu tuli juttelemaan minulle ja onnistuin sopertamaan jotain bloggaamisesta, omasta blogista ja omista duuneista ja siitä, mitä haluaisin tehdä elämässä. Eihän se nyt olekaan niin vaikeaa. Juttelin hetken myös Michan kanssa ja pääsin esittämään mieltäni kaihertaneen kysymyksen: miten tanskalaiset onnistuvat luomaan Friis & Co:n kaltaisia menestyksekkäitä brändejä? Michan vastaus oli yksinkertainen: "koska me uskallamme". NIIN JUST!

Jäin miettimään sosiaalisen median hyödyntämisen vaikutusta itse yrityksen toimintaan ja kyselin asiasta Michalta. Kuulemma vaikutus on ollut erittäin huomattava myös myynnin kannalta: ihmiset seuraavat aktiivisesti uusia tuotteita ja ovat erittäin tietoisia siitä mitä "tapahtuu" ja mikä on pinnalla. Kunnioitettavaa oli myös havaita, miten hienosti ja antaumuksella naiset puhuivat brändinsä puolesta ja seisoivat sen takana. Sellainen yhteenkuuluvaisuuden tunne kertoo jotain positiivisesta työyhteisöstä.

Kaikenkaikkiaan tilaisuus oli ainakin itseäni erittäin kiinnostava. Mielenkiintoisinta on kuulla aina jotain oikeaa asiaa tuotteiden takana, joka antaa vielä jotain ajattelemisen aihetta ja antaa jopa vastauksia. Toisaalta myös mielenkiintoinen brändi/yritysesittely. Kuvailin joitain omia suosikkejani tuotteista, jotka ovat oikeastaan sieltä yksinkertaisemmasta päästä :D Lempparit olivat kuitenkin ihan ensimmäisen kuvan tähtilaukku ja tämä kissapipo!!!

Enough said :)

Bold and bright

Minulla oli ilmeisesti joku suurempi ajatus siitä, miksi halusi halusin fiilistellä H&M Homen Julie Verhoeven-yhteistyötä. Nyt se on unohtunut ja totean kökösti: ovatpa hienoja. Ihanat värit ja piirrosjälki.

En oikein pidä siitä, miten paljon pidän yleisestikin Hennesin maailmasta. Mielestäni kyseisessä yrityksessä on omat epäkohtansa, mutta silti  tämä tästä ihastelen mainoskuvia ja markkinointia. Mutta Hennesin visuaalinen maailma kolahtaa. Mielestäni Verhoevenin kanssa tehty yhteistyö on taas jälleen kerran raikas ja haluttava. Ylläolevat tuotekuvat on lemppareitani ja postikuvaston välistä tipahtanut esite on pyörinyt pöydälläni ihasteltavana jo viikkokausia. En voi kieltää, ettenkö luo kaihoisia katseita näihin tuotteisiin ja mieti tilaamista, vaikka toistaiseksi se on vielä jäänyt.

"It was criticised at the time for

being too bold and bright, but I enjoyed it!"

sanoo Verhoeven japanilaisen Shift-verkkolehden artikkelissa. 
Ah. Minä sanon taas tähänkin, että Walk your own paths and some day you'll succeed.

There is a light that never goes out

Nyt tuo käymäni neljän viikon täydennyskoulutus (kurssi) on ohitse ja fiilis erinomainen. Homma antoi uutta potkua, itsevarmuutta ja rohkeutta sekä aktivoi kovasti, toivon vain että tämä fiilis jatkuisi :) Tosin yksi kurssikavereistani sanoi, että saa nähdä alkaako heti maanantaina "bahamameininki". Hah! Olen silti superiloinen tästä hienosta kokemuksesta :)

Yksi parhaimmista jutuista koko tuon kurssin suhteen oli asioiden selkeyttäminen. Oli ihanaa antaa itselleen neljä viikkoa aikaa pohtia ihan konkreettisesti mitä haluaa tehdä ja miten tahtoisi tulevaisuudessa työllistyä. Hetkittäin voimakas ajatustyö on ollut lähinnä uuvuttavaa, mutta myös hyvin palkitsevaa. Lisäksi siitä on ollut apua, että asioista on joutunut puhumaan ääneen ja niitä on saanut miettiä myös muiden ihmisten kanssa, jotka ovat samassa tilanteessa. Vertaistuki voi olla joskus äärimmäisen tärkeää.

Olen tehnyt ajatuskarttoja ja listoja, pohtinut ja kirjoittanut ylös, kuunnellut luennoitsijoita ja eri alan taiteilijoita Hanna Brotheruksesta Teemu Mäkeen ja poiminut ylös hyviä ajatuksia, joita voin soveltaa omaan työskentelyyni. Olen kysynyt mitä, miksi ja miten. Olen saanut täsmäneuvoja CV:n muokkaamiseen ja portfolion uudistamiseen.
 Olen vetänyt paperiarkin keskelle viivan ja kirjoittanut toiselle puolelle mitä haluan tehdä ja toiselle mitä en halua tehdä. Se on ollut erittäin vapauttavaa ja helpottavaa. Suuresta ajatus- ja ideamassasta on pitänyt karsia, mutta se on auttanut selkeyttämistä.

Yksi mieltäni jo pidemmän aikaa askarruttanut asia sai vahvistusta kurssin myötä. Tässä tulee nyt hieman kökkö esimerkki, mutta lähestyvä kevät saa ajatukset kepeäksi ja mielen kohti kesää: oma tyyli on erittäin tärkeää. Oli kyse sitten työstä jota tekee tai vaatteista joita pitää yllään, mutta on olennaista, että tekee asian niin että itse nauttii siitä ja se tuo itselle iloa. Selailin huvikseni Asoksen sivuja ja poimin mekkovalikoimasta itseni näköisiä ja itseäni miellyttäviä juttuja. Tässä suhteessa selkeyttäminen ja karsinta oli helppoa, kun keskittyy siihen mistä oikeasti, rehellisesti pitää. Tarjontaa on niin paljon, että joskus se vain hämmentää, mutta toisaalta ne omannäköiset asiat tulevat ennen pitkää kirkkaampina esiin.

Nyt siis kevättä kohti :)

kuvat Asos

I blog, you blog, she blogs, everybody blogs...?

Tänään oli sosiaalisen median päivä.

Kurssilla siis. Mahtavan kiintoisa aihe, josta jaksan aina innostua. Olen kurssiryhmän ainoa, joka pitää blogia ja sain (tai jouduin) kertomaan omista kokemuksistani muille. Mikäs siinä, onhan tämä mukava harraste, helppoa ja aktivoivaa, ylläpitää kirjoitustaitoa ja opettaa analysoimaan, tiivistämään ja miettimään kerrontaa ja julkaisemista. Oikeastaan tuo sosiaalisen median luento sai ajattelemaan, ehkä minun pitäisi ottaa huomioon teitä lukijoita enemmän?

Mietin tänään myös, olisiko aiheellista tarkistaa jossain vaiheessa tämän blogin suuntaa ja poistaa joitain vanhoja kirjoituksia, joiden en ehkä haluaisi enää olevan julkisia... toisaalta ne ovat osa minua ja minun prosessiani, mutta blogin tulevaisuuden kannalta en tiedä ovatko ne enää oleellisia juttuja ollenkaan. Toisaalta olen ollut pitkään sitä mieltä, että itsestään voi näyttää muitakin puolia kuin vain sen kivan, iloisen ja positiivisen, koska (oma) elämä ei vain ole sitä ja ehkä joku muu, samojen asioiden kanssa kamppaileva saa jonkinmoista vertaistukea. Ja prosessiin kuuluu myös ne huonot hetket.

Minusta on vähän hassua lukea jonkun blogista "pidän tätä muita lukijoita varten" statementteja ja postausidea-/kysymyspyynnöt ovat itselleni jotenkin vieraita, en minä niitä ainakaan osaa keneltäkään edes vaatia. Korkeintaan "hei pist kämppäpostausta, jooko?" (ja tämäkin vain siksi että olen utelias muiden ihmisten koteja kohtaan :D  KYYLÄ). Minusta on kivaa bloggailla omista jutuista, mielenkiinnon kohteista ja angsteista, pitää jonkinmoista päiväkirjaa, muistikirjaa ja ennen kaikkea tarkastella ilmiöitä, kuvia. Fanittaa, ihastella ja rakastaa pieniä juttuja, jotka tekevät iloiseksi.

Mutta siis toki minulta saa kysyä ja esittää mahdollisia bloggaustoiveita, nyt ja jatkossa, yritän vastailla parhaani mukaan ja ottaa toiveita huomioon, jos vain pystyn ja muistan :) Minulla on selkeästi parannettavaa muistamisen ja ajanhallinnan kanssa. Tästä syystä ylläpidän kommenttien valvontaa: näin ollen luen läpi jokaisen saamani kommentin ja pyrin vastaamaan, jos vastaaminen tuntuu oleelliselta tai siihen on aikaa. Ikävä kyllä joskus ihan vain unohdan...

Olisi kivaa kuulla keitä te lukijat tai täällä kävijät olette, jos emme ole reaalimaailmasta jo tuttuja. Ketään ei kuitenkaan pakoteta ja anonyymina saa edelleenkin pysyä :) Se tässä sosiaalisen median maailmassa on mukavaa, että oman osallistumisensa voi määritellä jokainen itse - ja parasta on, kun se ei sisällä pakotettuja velvoitteita mihinkään suuntaan. Aika on kuitenkin aina rajallista ja maailma blogimaailman ulkopuolella on varsin ihana paikka.

kuvat löytyivät tällä kertaa koneen kätköistä joten lähteitä ei ole. Excuse-moi.

Kokoelmiin halutaan

Niin, nyt selvisi että Pauligin kahvipurkki eli ole ainoa Sanna Annukan tuotos peltipurkkien saralla...

Marks &Spencerille suunniteltu Swiss Biscuit -loota.

HALUAN.
Mutta mistäs saisin...?

kuva

Soul birds

Sain kaveriltani mailin, jonka otsikkona oli "HIENOJA, HALUAN HETI!!!!"

Kyse oli siis Sanna Annukan puisista koristelintusista eli "Soul birds".

Tarina tuotteen takana juontaa juurensa Karjalaan, jossa oli ikiaikainen uskomus Sielulinnusta, jonka uskottiin tuovan sielun vastasyntyneelle vauvalle ja vastaavasti kuoleman koittaessa vievän sielun tuonpuoleiseen. Sielulinnun uskottiin suojelevan ihmisen sielua kun tämä oli heikoimmillaan eli nukkuessaan ja olikin tapana, että puusta veistettyä lintua pidettiin sängyn vierellä suojelemassa sielua kun ihminen nukkui.

Hieno idea, kaunis tuote. Erityisesti itseäni ilahduttaa loppuunasti suunniteltu tuoteprosessi (huom. kuvan pakkaus yhteneväinen tuotteen kanssa) ja kaunis, mytologinen tarina taustalla. Tammipuisia lintusia saa tummana ja vaaleana, isona ja pienenä. Lintuja on valmistettu vain rajallinen määrä ja jokainen on numeroitu erikseen.

Lintuja voi tilata (ja ihastellakin) Sanna Annukan nettikaupasta:Sanna Annukka Shop

kuva

Hello my name is Artful Sunday

Takana hyvä viikonloppu, vaikka pienimuotoinen sunnuntaiahdinko iskikin.

Lauantaina pitkästä aikaa uimahalliin ja sen päälle ruuat Silvopleessa (Toinen linja). Illalla rauhaisaa hengailua kotona ja aikaisin nukkumaan. Viikonlopun aikaa ehtii siivota, rapsutella ja halia kissoja, järjestellä paikkoja, nähdä ihmisiä, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja tehdä omia leikkaa-liimaa -projekteja... ja tänään heräsin ihan itse kahdeksalta aamulla. Huh.

Viikonlopun paras löytö: roskiksesta dyykattu sifoni-pullo. Omistan ennestään pari hieman pienempää punaista, tämä on suuri yksilö on rouheasti kirkasta lasia.

HIANO KERTAKAIKKIAAN. Ehjä ja toimivakin vielä.

Tänään kävimme parin kaverini kanssa kiertämässä muutamat galleriat. Erityisesti kiinnosti Marko Vuorisen näyttely Sleepers: New York City galleria 00130:ssa Korkeavuorenkadulla. Viimeistä päivää auki ollut näyttely koostui videoteoksista ja valokuvista, joissa Vuorinen on kuvannut newyorkilaisista julkinukkujia. Näyttely oli samalla jotenkin hyvin sympaattinen, mutta puhutteleva, sillä kaikki "päikkäreitä" ottavat eivät selvästikään nukkuneet julkisella paikalla omasta tahdostaan.

Tarkasteluun päätyi myös JP Kaljosen Made in Bangladesh -näyttely galleria Huudossa Viiskulmassa. Kaljonen oli kuvannut länsimaisten muotimerkkien (mm. H&M) vaatteita niiden bangladeshilaisten ompelijoiden päällä, jäljitellen länsimaisten muotilehtien poseerausasentoja. Vaatteiden valmistajilla ei ole mahdollisuutta ostaa saati pukeutua valmistamiinsa vaatteisiin. Aihe on mielestäni hyvä ja sellainen, jota on syytäkin kritisoida. Tosin jäin ehkä odottamaan, että kuvissa olisi ollut vielä prameampia vaatteita ja näin myös enemmän kontrastia. Näyttely on avoinna vielä viikon, Laivurinkatu 43.

Myymälä 2:n ulkopuolen ständi oli jo itsessään puhutteleva.  "Life is feeling not an intellectual process" yhteisnäyttelyssä oli hienoja, hauskoja ja mahtavan värikkäitäkin teoksia. Paikanpäällä soi taustalla vanha räbä, joka viritti tunnelmaan mukavasti.
 
Tämä tiedote oli jo hauska teos itsessään:

Saimme hyvät naurut "Hinnat riippuu ostajasta eli sovittava erikseen" kohdasta.

Muovipusseja ja autonrenkaita :) Oikeasti tässä näyttelyssä oli kaikkea varsin hienoa valokuvista maalauksiin, piirroksiin ja installaatioihin, muutamaa työtä tuli ihasteltua suu pyöreänä. Onneksi tuli mentyä ja nähtyä, erittäin virkistävä kokemus! Harmi kun en muista teosten tekijöiden nimiä, siis mikä lopulta kuului kenellekin....

Bongasin tarrataidetta myös.

Galleriapläjäyksen jälkeen kävimme juomassa erittäin hyvät kahvit Gran Delicato caféssa(Kalevankatu 34). Kaiken hauskuuden jälkeen alkoi jotenkin ahdistaa (sillä tavalla miten sunnuntai-iltaisin joskus alkaa ahdistaa) ja join kotona vielä vähän lisää kahvia tumman suklaan, omena- ja savujuustoviipaleiden kera. Nams. Tosin harmittaa, että päädyin suklaassa vain 70% koska jäin kaipaamaan oikein tujua kaakaon makua. Ens kerralla sitä yli 80%:sta siis.

Mukava viikonloppu kaikenkaikkiaan siis. Nyt vielä loppurutistus kurssin suhteen, viimeinen viikko käynnistyy huomenna. Kaksi päivää tuotteistamista ja konseptointia, can't wait!

Tähtimekkoinen emäntä

Kissanvahtipestini on tällä kertaa ohi ja pääsen VIIMEINKIN käyttämään palkkiotani, joka on roikkunut vaatekomerossa henkarillaan viimeiset reilut kolme viikkoa. Jostain ihmeellisestä taikauskoisesta syystä en ole uskaltanut käyttää sitä aiemmin, ajattelin koko ajan että vasta sitten kun olen hoitanut hommani se on "minun oma". Ja nyt on!

Jep, ehkä maailman vaikein kuvattava asia... anteeksi, mutta tämän parempaan presentaatioon en kykene. Mutta kyseessä siis IVANAhelsingin Starrain-malliston tähtikuvioinen neulemekko, jossa on tuollaiset isot laskoshihat. Näytän kyllä aika emännältä ja levoton kuosi ei kyllä ainakaan hoikista... but who cares, not me! Mekko on kerrassan hieno ja tuntuu hienolta myös päällä.

Sarjassamme "I love swedes"

Ruotsalainen kuvittaja-vaatesuunnittelija Lovisa Burfitt suunnittelee luomupuuvillaisen kassin auttaakseen varojen keräämisessä H&M:n ja UNICEFin All for Children -projektille.  Lovisa Burfittin laukku on saatavilla myymälöissä kesäkuussa. Laukun hinnasta lahjoitetaan 30% All for Children -hankkeeseen, jonka tarkoituksena on parantaa Etelä-Intian puuvillantuotantoalueilla elävien lasten elinolosuhteita.

Äh. Lovisa Burfitt on paitsi ihana kuvittaja, myös mielenkiintoinen vaatesuunnittelija, joka kaiken lisäksi asuu Pariisissa. Kateus. MÄÄKIN HALUAN!

 Ja oikeasti tuo tuleva H&M:n proggis on taas hyvä esimerkki siitä, miten ruotsissa mietitään koko ajan uusia keinoja jatkaa myynnin lisäämistä - ja oikeasti tuo kuulostaa ihan reilulta, kun ottaa huomioo millaisissa olosuhteissa siellä eletään. Pienikin parannus entiseen on jo voitto sinänsä.

Kuva H&M

Note to self

Pieniä viisauksia tähän aamuun :)

kuva Ffffound

Dumond girl from Ipanema

Sähköpostiini oli napsahtanut postia Dumondilta. Itselläni ei käyttökokemusta kyseisen merkin tuotteista ole, mutta ainakin mitä olen niitä hypistellyt, näyttävät laadukkailta ja hyvintehdyiltä. Hintaviakin ovat sitten myös. Dumondilla on monesti myös hyvin tyylikkäitä mainoskuvia, joista olen kovasti tykännyt ja joista ajattelin ottaa tähän muutaman poiminnan kevään lookbookista:

Kauniita ja tyylikkäitä kuvia. Ihana fiilis. Ja ihan liian ihana mallineito, haluan näyttää tuollaiselta...

Dumondilla on kyllä ihania kenkiä, mutta villi veikkaus, että lesti on minun jalkaani liian kapoinen ja siro. Mutta kuvan yksilöillä voisin kipsutella kesäkatuja ilomielin.

Uuuu beibe laukku. Drool. Ihana tuo "epäväri".

No meneepäs mainonnaksi, mutta kerta kiellon päälle jos joku pikkujalkainen asiasta hyötyisi: Helsinki Fashion Housen Ystävämyynneillä 20.-21.3. klo 10-16  on Dumondin mallikappalekenkiä tarjoushintaan, mutta vain koossa 37.

kuvat Dumond

Walk your own paths

Suuri ahdistuspäivä kerrassaan.

Voisin joskus myöhemmin selostaa enemmän tuosta kurssista jota käyn parhaillaan, mutta kurssiohjelmaan kuuluu siis taiteilijaesittelyjä ja erilaisia ratkaisuja siitä, miten ihmiset ovat työllistyneet. Useimmat esittelijät ovat eri alalta, mutta heidän esimerkkinsä ovat inspiroivia ja tietonsa sovellettavissa. Käyn koko ajan vahvaa henkistä prosessia siitä, millaisena näen oman tulevaisuuteni ja työurani. Mitkä ovat ne minulle sopivimmat väylät, millaisia juttuja haluan tehdä, missä olen hyvä? En tässä vaiheessa ala selostaa sen enempää millaisia suunnitelmia minulla on, koska blogini on kuitenkin julkinen jossain määrin, mutta koen jonkinlaista ahdistavaa ristivetoa. Toisaalta minun, nuoren vastikään valmistuneen ihmisen, pitäisi kerätä työkokemusta ja mennä vähäksi aikaa johonkin vähän opettelemaan työntekoa. Mitä jos haluaisinkin työllistyä omaehtoisesti, onko minulla varaa ruveta krantuksi? Mutta miten työllistyä omaehtoisesti ja taloudellisesti kannattavasti, kun on jo ennestään vaikeaa maksaa opintolainoja takaisin ja ihan ylipäätään tulla toimeen? Olisiko nyt vain järkevintä unohtaa typerät haihattelut?

Oikeastaan mitä haluan tehdä tulevaisuudessa? Olenko ihan väärällä alalla, onko olemassa helpompiakin teitä?

Ärsyynnyin niin hirveästi tänään (monen syyn seurauksena) että lähdin kotiin hieman aiemmin. Bussista noustuani menin kauppaan, ostin ihanaa maalaisleipää ja kinkkua (vaikka olenkin karsinut valkoiset jauhot, perunat, riisin ja punaisen lihan minimiin) ja maaliskuun Divaanin. Nukuin taas päikkärit ja olen sen jälkeen istunut, miettinyt ja kasannut omia ajatuksia, pessyt pyykkiä ja nauttinut anti-stress-teejuomaa ja tutkaillut Divaanin ihania juttuja. Mussuttanut leipää hyvällä mielellä, vaikka siitä ei hyvää oloa tulekaan. Tällä hetkellä soitannassa on ollut ahkerasti uusin Lapko, johon olen aivan rakastunut. Ihanaa löytää joku bändi uudelleen pienen tauon jälkeen.

En tiedä mitä tapahtuu ja mihin tie johtaa, mutta jossain määrin aion kulkea omaa polkua. Muuten hajotan itseäni aivan liikaa.

P.s. Tämä postaus on ensisijaisesti kirjoitettu minulle itselleni. Kiitos ja anteeksi.

P.p.s. VilleihanaMalja, soittele mulle.

Slow s low s l ow s l o w

Voi mörkö mikä päivä tänään oli. Ei niin mitenkään miellyttävä. Ilmeisesti lauantain kahdet synttäribiletykset vaati kahden päivän toipumisajan, koska kävin tänään todella  h i t a a l l a. Jep jep, nykyäänhän on trendikästä puhua slow foodista ja slow fashionista, mutta oikeesti, jos kävisin joka päivä näin hitaalla teholla, olisi se aika kamalaa :( Kurssilla asiat soljahtivat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Join ehkä 6 kuppia kahvia päivän mittaan, että pysyin edes jotenkin tolpillani. Käsittelimme neuvottelutaitoja ja käytännön harjoituksessa oli pakko nostaa kädet ilmaan ja todeta, että sori, tästä ei tule nyt mitään.

                                    

Hengailin hoitokissojeni kanssa iltapäivällä ja kuuntelin, kun seinän takana naapurit tappelivat ja heittelivät lautasia seinään. Äiti ja tytär, molemmat aikuisia. Ja kännissä. Maanantaina kello viis iltapäivällä. Whaaaattttt???

Otin päikkärit ja näin painajaista. Eipä ollut mieliala mitenkään korkealla, kun kepsuttelin kotiin. Kotona muistin, että aijjooooo, piti käydä ostaan kissanhiekkaa. Ninni pissasi yöllä lattialle ja meikä sitten siivoili kissanpissoja puoli viiden aikaan aamulla. Nice. Ei auttanut kuin raahautua kauppaan ja vaihtaa kissanhiekat.

                                                       

Hitaudesta huolimatta sain muokattua CV:ni uuteen uskoon ja kirjoitettua ihan pätevän työhakemuksen ja lähetettyä ne molemmat eteenpäin. Voitto! Telkkarista vielä Kallio-putki, eli siis Nelosen Kallio-ohjelmaa pari jaksoa peräkkäin. Heidi Kalliosta tykkää Kalliosta. Niin telkkarissa kuin muutenkin.

Näissä kuvissa näkyy muuten Fidalta löytämin puinen minikirstu. Venäläiskuvioinnit oli niin pysäyttävän hienot, että kyseinen turhake oli pakko ostaa. En tiedä mitä tälläkin nyt varsinaisesti tekee, mutta hieno se on ja piste.

                                        

Sitä paitsi se sopii tähän minun outoon riemunkirjavaan maailmaan paremmin kuin hyvin.

Gingham for spring

Eilen juhlin kaksia synttäreitä. Huh, rankkaa :D ja varsin surkuhupaisaa, koska useimmiten pyörittelen lauantaisin peukkuja ja sitten yhtenä lauantaina on kahdet bileet. Nyt olo on siis aika nuutunut, mutta mitäs pienistä.

Ompelin joskus aikoja sitten itselleni uuden kellohameen. Ehkä tammikuussa...? Kuitenkin aikoja sitten jo. Kylmien talvikelien myötä ei ole todellakaan huvittanut heilua hameessa ja tuolla se on sitten nököttänyt vaatekomerossa henkarissaan. Tällä viikolla se on kuitenkin eksynyt päälle jo kolmesti ja on havaittavissa pieniä merkkejä siitä, että kyseisessä vaatekappaleessa olisi hyvää lempivaateainesta. 

Malli on simppeli ja hyväksi havaittu: helmat leveänä ja vyötärö korkealla.Viime kesän lempparihame oli samaa mallia, mutta denimiä.  Materiaali on mitä ilmeisemmin jonkinlainen puuvillasekoite... ihanan pehmeä kuitenkin. Gingham-ruutuinen kangas löytyi Eurokankaan palalaarista (olisko ollut Ideaparkin Eurokangas?)

Sanan säilä ei ole nyt ihan terävimmillään, mutta tosiaan, jee, uusi kiva hame.

Ninni tykkää myös! Karvakasa unosteli hameen päällä, eikä olisi millään halunnut herätä.

Dadapäivä

Tänään oli outo päivä. Hyvällä tavalla.

 Oikeastaan kaikki alkoi jo aamulla, kun herättyäni katsoin ulos ja taivaan täydeltä satoi paksua räntää. Sää on ollut niin keväinen, että lumisade tuntui todella hassulta. No, oudosta jumituksesta huolimatta pääsin lopulta lähtemään kotoa. Aamuihin kuuluu kissanvahtipestin puitteissa aamuruokintaa, jonne yleensä suuntaan kävellen. Tänään jouduin kuitenkin ottaman metron, ajanpuutteen vuoksi. Metroaseman tunnelissa oli katusoittaja, joka soitti xylofonilla Axel F -kappaletta, se kuulosti todella eriskummalliselta sinä hetkenä.

Hoitokisut saivat ruokaa ja minä kiirehdin bussiin. Bussissa seurasin, osittain pakosta, kahden nuoren tytön keskustelua näyttelijyydestä ja näyttelijän syvimmästä olemuksesta. Tytöt olivat todella tosissaan, mikä tuntui jotenkin hirveän absurdilta, koska he olivat niin nuoria ja aamu varhainen. Miten joku jaksaakin pohtia jonkun ammatin syvintä olemusta aamubussissa? Ehkä juuri siksi, koska ei lopulta tiedä siitä juuri mitään?

Tämän kurssipäivän aiheena oli cv:n ja työhakemusten muodostaminen. Aihe hyvä, mutta lähtökohtaisesti  väärä luento. Tarkoitan sitä, että luentomateriaali oli luennoitsijan puolelta ihan erilaiselle kohderyhmälle. Turhautuminen oli valtaisaa ja tauolla ryhmämme käytös oli kuin yläastelaisten välitunnilta. Mahtavaa :D

Iltapäivällä sain henkilökohtaista tuutorointia niin portfolion suhteen kuin työllistymiseni kannalta. Sain hyvää palautetta ja oli ihanaa kuulla "Olet fiksu ja lahjakas". Huomasin myös, että pystyn ihan helposti puhumaan itsestäni ja työstäni puoli tuntia lähes tauotta. Pelottavaa :D Toisaalta sain taas kerran tuon kurssin puitteissa kuulla kuinka nuori vielä olenkaan. Ennen kotiinlähtöä juttelin kurssikaverin kanssa todella henkilökohtaisista jutuista.. hassua. Olemme tunteneet vasta 2 viikkoa, mutta samanlaiset henkiset fiilikset yhdistävät tällä hetkellä.

Kotimatkalla ulkona vallitsi aivan täysin eri ilma kuin aamulla. Aurinko paistoi ja sää oli yhtä keväinen kuin aiempina päivinä. Mihin se räntälumi katosikaan? Saavuin kotiin hilpeissä tunnelmissa, mutta hississä juttelin naapurini kanssa. Se oli myös jotenkin outoa, koska olen nähnyt kyseisen tyypin aikoja sitten kerran, enkä ajatellut että hän edes asuu siinä enää. Oikeastaan ei edes hänen sukunimeään lue postiluukussa... silti hän muisti minut ja halusi jutella.

Otin pienet päiväunet, koska olin niin poikki. Ehkä päivän outo, erilainen fiilis johtui vain univelasta, ehkä jostain muusta. Ehkä jos Illan olen pyhittänyt vain olemiselle ja nauttinut kissanhoitoetuisuuksista, kuten saunavuorosta.Ja mussuttanut juustoriisikakkuja.

Good times.

kuvat Ffffond