Kaverini toi minulle tuliaisiksi Pariisista kengät. Oikeastaan kengät olivat myös tukanleikkuupalkkio, vaikka en kyllä osannut kyseisestä operaatiosta palkkaa odottaakaan.
Valkoiset kiilakorkoiset ballerinat mustin tehostenauhoin ja rusetein. Minusta nämä olivat aika ihanat, näissä on jotain perus pariisilaisvibaa ja Coco Chanel -henkisyyttä.
Kengät passaavat toiseen tuliaiseen, minkä sain Thaimaasta.
Ihka oikea thaimaalainen Chanel-laukku. Sanoin vitsillä ennen kyseistä reissua, että kaverini voisi tuoda minulle jonkun jumalattoman ison feikki-Vuittonin, koska mielestäni Louis Vuitton logopäällysteiset kopiolaukut ovat jollain tapaa kovin liikuttavia. Jossain vaiheessa ajatus feikki-vuikkalaukusta kääntyi sitten Chaneliin ja odotin saavani tikatun tekonahkaisen laukunretaleen, jossa olisi liimattuna muovinen CC-logo. Olikin pieni yllätys, että laukku onkin itseasiassa aika hyvä jäljennös ja olen tässä jo tovin arponut, kehtaanko sitä edes käyttää, koska nopeasti katsottuna se voisi mennä oikeasta. Mutta toisaalta mitä sitten?
Olen lukenut kauhukertomuksia siitä, miten feikkilaukut tukevat terrorismia jne. ja toisaalta itse suunnittelijana arvostan suuresti sitä, että kunnia suunnittelutyöstä tulisi antaa sille jolle se kuuluu. Mutta entä kun kyseessä on erittäin iso, kansainvälinen brändi, jonka perustaja, edesmennyt Coco Chanel, on jo käsite sinänsä? Eikö ketään haittaa ne tuhannet erilaiset tikki+kultaketju-laukut, joita tälläkin hetkellä myydään lähes kaikissa ketjuliikkeissä, eikö se nyt ole selvää, mistä se idea on lähtöisin?
Alexander von Schönburg kirjoittaa kirjassaa Tyylikkään köyhäilyn taito (Atena 2007, suom. Raija Nylander)
"aidon laukun omistaminen on nykyään jopa täysin out. Piraattikopioihin liittyy nimittäin tunne huimapäisyydesta, kaukomatkailusta, sillä erehdyttävän aidolta näyttäviä kopioita ei saa joka tuppukylästä, vaan Hongkongista ja Bangkokista."
... niin tai Thaimaasta. Ja hauskinta vielä se, että minähän en ole itse siellä edes ollut. Tosiasia on, että olisihan se ihanaa omistaa aito Chanel (ihan vain siksi että se olisi aito Chanel), mutta näillä näkymin olisi vielä ihanampaa sijoittaa sekin summa matkusteluun tai johonkin muuhunkin kokonaisvaltaisempaa toimintaan. Suhtaudun kopiolaukkuihin kuitenkin aika huumorilla ja toisaalta kapinallisesti, koska inhoan ajatusmallia, jonka mukaan feikkilaukun pitämäinen on itsessään "vähän noloa, miks käyttää jos ei ole varaa aitoon". Jos jollekulle aidon merkkilaukun omistaminen tuo itsessään iloa elämään, niin hyvä niin - mutta miksi sitten paheksua niitä, joilla ei aitoon ole varaa? Aidot merkkilaukut maksavat kuitenkin suuria summia, joten monellakaan ei ole niihin oikeasti ehkä koskaan elämässään varaa. Miksi kauniit tavarat saisivat olla vain varakkaiden saatavilla? Ja entäs ne isot brändit ja luksusmuotitalot, jotka teettävät arvokkaita laukkujaan edullisesti kaukomaissa ja vetävät itse isoja summia välistä, ihan vain tehdäkseen itsestään isompia, halutumpia ja erikoislaatuisempia brändejä, joihin ihan joka kaduntallaajalla ei ole varaa. Eikö kukaan halua kapinoida tätä vastaan?
Ja lopulta, kyseessä on vain laukku. Ja parasta olisi, jos emme olisi tuhlanneet luonnonvaroja ja saastuttaneet ilmastoa ja tukeneet globalisaatiota kummallakaan yksilöllä. Oma feikkilaukkuni, jonka olen nimennyt Chanel Feikkiseksi, on kuitenkin hyvää tekoa ja päihittää monet muut tekonahkakaverinsa akselilla Henkka,Gina, Linde jne. Ehkä siis vain käytän sitä ylpeydellä ja naureskelen itsekseni saamiani mahdollisia paheksuvia katseita.
Ajattelin saadessani Pariisin tuliaiskengät, että ne sopisivat hyvin yhteen Chanel Feikkisen kanssa. Yhdistettynä raitapaitaan ja helminauhaan kokonaisuus voisi olla aika hauska tulevaa kesää ajatellen. Ilmaiskengissä ja ilmaislaukussa voin leikkiä olevani köyhä versio Coco Chanelista - vaikka köyhyydestä itse Gabrielle Chanelin ponnisti.
4 kommenttia:
Heippa!
Feikkilaukuista sen verran, että esimerkiksi Minna Parikka kuulemma lopetti juuri tuon kopioinnin takia laukkutuotannon. Iso brandi tai ei,luulisi maailmassa riittävän innovatiivisuutta ja suunnittelijoita, jotka kehittäisivät jotain uutta ja ennennäkemätöntä kopioinnin sijaan.
t.Paula
Paula: Voi ei, toivottavasti ei nyt ihan kokonaan sentään. Joo kyllä tässä feikkilaukkuhommassa on kyllä omat erittäin huonotkin puolensa, enkä siis erityisemmin kannata kyseistä asiaa. Maailmassa riittää varmasti uusia ideoita, suunnittelijoita, mutta entä niitä ostajia? Muotibisnes on nykyään niin valtavaa ja globaalia, että on lähes mahdotonta pysyä kohta enää perässä ja toisaalta samoja ideoita voi syntyä samaan aikaa jossain ihan toisaalla.
Mutta mitäpä tässä sen kummemmin jeesustelemaan, vaikka en feikki-parikkaa itselleni ottaisikaan.
Hienot kengät ja sopivat mainiosti laukun kera.)
Ihana on toi laukku! :)
Lähetä kommentti